Wordpress

Sain joululahjaksi uuden puhelimen, Androidin. Minulla on muistaakseni kerran eläessäni ollut joku muu puhelin kuin Nokia (Motorola flip phone Amerikassa). Ladattuani kaikki tärkeimmät appit, tutkin Play Storea ja sattumalta löysin Journey-nimisen päiväkirja appin. Päätin kokeilla jos se motivoisi kirjoittamaan edes pari lausetta joka päivä tai vähintään kerran viikossa. Toistaiseksi toimii. Blogia kirjoittaessa tuntuu, että pitäisi kirjoittaa joku pitkä ja mielenkiintoinen juttu, joten se jää aina tekemättä. Puhelimella sellainen ei edes ole mahdollista. Sen sijaan on helppo kirjoittaa pari lausetta kun selailee nettiä puhelimessa ja ruudulle tulee ystävällinen muistutus ("Do you want to write in your journal now?").

Valitettavasti Journey ei synkronoi Bloggerin kanssa, joten päätin avata Wordpress tilin. Journey-merkintäni löytää täältä: piakau.wordpress.com. 

Sunnuntai 17.5.

n. 9.00 herätys. Aamiainen, kahvia, suihku, ja 10.00 lähtö.

Käytiin moikkaamassa Vahabeja ja hakemassa Megan mukaan Ajaxista, ja klo 11.00 nokka kohti Peterboroughia, tapaamaan Miken ja Meanin isoäitiä.

12 maissa perillä. Mike kokkasi aamiaista lounaaksi - munia, pekonia, leipää, ja mansikoita jälkiruuaksi. Söimme, juttelimme, kävimme kävelyllä Toddin kanssa.

15.00 lähdimme takaisin Ajaxiin. Mike jäi juttelemaan vanhempiensa kanssa sillä välin kuin minä kävin kävelyllä järvenrannalla kaverin kanssa.

18.00 kotona. Taas aika täysi päivä takana. Päivällisen jälkeen leivoin keksejä ja katsottiin telkkaria. Yritin lukea sängyssä, mutta nukahdin melkein heti. Rikos ja rangaistus on paljon parempi ja aivan erilainen kuin kuvittelin, mutta valitettavasti olen aina niin väsynyt kun rupean lukemaan, että nukahdan aina 10 sivun jälkeen...

Lauantai 16.5.

8.00 herätys!

Olen päättänyt tehdä tänä vuonna enemmän vapaaehtoistöitä ja osallistua mahdollisimman moneen työpaikan (Nature Conservancy of Canadan eli NCCn) tapahtumaan. Olen ollut jo keräämässä roskia tienvarrelta Backus Woodsissa ja kitkemässä haitallisia vieraslajeja pohjoisessa Severn Woodlandsissa. Tänään kohteena on Happy Valley Forest, jossa NCCn lähimmät tontit sijaitsee (n. 40km meiltä).

Mike kävi torilla ostamassa tuoreita vihanneksia sillä välin kuin minä söin aamiaista ja pakkasin itselleni aurinkorasvan, hyttyssuihkeen ja lounaan.

9.15 lähtö kotoa ja mukava ajomatka King Townshipiin.

Aivan upea alue. Ihmeellistä kuinka maisema muuttuu täysin jo 30min Torontosta. Vihreitä niittyjä, laitumia, metsää, hevosia, lehmiä, pieniä kyliä.

10.00 perillä.

Tutustum

Happy Valley forest, Ontario (Photo by Nature Conservancy of Canada)

 

ista porukkaan, n. 12 ihmistä 100km säteeltä plus yksi NCCn työntekijä. Aktiviteettina tänään oli litulaukan kitkeminen metsästä. Litulaukka (garlic mustard) on Kanadassa, etenkin tällä alueella haitallinen ja kiusallinen vieraslaji, josta yritetään nyt päästä eroon. Se tuoksuu (ja kuulemma maistuu) valkosipulille, ja sitä käytettiin aikoinaan yrttinä ja mausteena, sekä vatsavaivojen lieventämiseen. Tämän takia se tuotiinkin Pohjois-Amerikkaan. Valitettavasti se on allelopaattinen kasvi, eli erittää maahan aineita, jotka estää muiden kasvien kasvun. Parin tuntia työtä, rupattelua, lounas, ja vielä tunti kitkemistä. Vaikka tämä ei ehkä kuulosta niin hauskalta tavalta viettää aikaa, siihen jää koukkuun, ja yleensä lopettaminen on yllättävän vaikeaa. On mahtavaa nähdä niin innokkaita vapaaehtoisia, jotka ei millään malttaisi lopettaa työntekoa. Lopuksi oli vielä pieni "interprative hike" metsän läpi - opas näytti meille kasveja ja eläimiä, ja kertoi vähän alueen historiasta. NCC omistaa 113 hehtaaria Happy Valleyssa, ja ainakin se osa metsää, jossa me oltiin, oli aivan mykistävän kaunis.

Meidän takapiha on täynnä litulaukkaa.

15.30 lähtö.

Jäin vielä hetkeksi juttelemaan parin vapaaehtoisen ja kävin katsomassa toista tonttia alueella työkaverin kanssa, joten lähtö myöhästyi vähän.

16.30 kotona.

Mike oli kipeänä viikonloppuna, ja oli jäänyt torilla käynnin jälkeen kotiin lepäilemään Toddin ja Reggien kanssa. Suihkun jälkeen olin aivan poikki. Suoraan telkkarin ääreen syömään ja sohvalle löhöilemään. Katsottiin illalla Whiplash - todella hyvä leffa!

Sous vide kokeiluja



Me saatiin joululahjaksi Anova Precision Cooker sous vide laite. Jos sous vide termi on yhtä tuttu kuin minulle 2 kuukautta sitten, tämä www.sousvide.fi kuvaus ehkä auttaa:

"Sous vide on ranskaa, ja tarkoittaa "tyhjiössä" ("under vacuum"). Sous videssä ruokaa valmistetaan matalassa, tarkasti kontrolloidussa lämpötilassa tyhjiöpakattuna...Sous viden suurin etu perinteiseen ruoanlaittoon verrattuna on toistettavuus ja tasalaatuisuus: herkempien ruokien onnistuminen ei ole kiinni paistinpannun juuri sopivasta - kokin arvioimasta - lämpötilasta tai tarkasta ajotuksesta. Lisäksi monet raaka-aineet menettävät vähemmän makua kypsennyksessä...Sous videssä voi valita lämpötilan ja odottaa, kunnes ruoassa on sopiva tekstuuri ja se on turvallista."

Tämän ihmeellisen laitteen avulla todella tulee aivan älyttömän herkullista ruokaa, ja sitä on oikeasti helppo käyttää. Pitää vaan vakuumipakata ruoka, katsoa netistä sopiva aika ja lämpötila, asettaa Anova ja ruoka veteen, ja odottaa. Tässä mallissa on jopa bluetooth joten lämpöä voi seurata ja säätää kännykän avulla.

 

Jo ensimmäinen yritys onnistui hyvin. Possu kypsyi 60-asteisessa vedessä 2 tuntia ja oli juuri sopivan kypsää, todella mehukasta ja herkullista.

Huono kuva mutta hyviä munia. Keltuainen oli kuin voita, ihan erilainen maku ja rakenne kuin keitetyissä munissa.

Tästä näkee miten laite varsinaisesti toimii. Porsaankylki on marinoitu ja vakuumipakattu, ja asetettu veteen. Anova on säädetty niin, että vesi pysyy 69-asteisena.

36 tuntia myöhemmin.

Lopulta liha ruskistettiin pannussa ja viipaleet laitettiin sämpylään coleslawn kera. Sämpylät syötiin niin nopeasti etten ehtinyt ottaa kuvaa.



Viikonloppukävely

Käytiin tämmösellä kävelyllä viime viikonloppuna (koko reitti oli 1h20min, mutta käytiin välillä kaupassa). Karttaa klikkaamalla näkee isomman kartan, johon on myös merkattu Miken työpaikka ja Vahabien koti Ajaxissa.

Yonge Street on rauhallinen meidän lähellä...

...ja vilkastuu mitä etelämmäksi menee. Tämä on meiltä 2km, Yonge & Eglinton. Meidän lähin leffateatteri, toiseksi lähin metroasema, ja mun työpaikka nisijaitsee täällä. Yonge jatkuu tästä 50km pohjoiseen ja 7,5km etelään, Ontario järvelle.



Mike ei halunnut olla kuvissa. Tämä puisto on ihan meidän vieressä ja kävelytie jatkuu melkein katkeamatta järvelle asti (ei olla kokeiltu).

This garden is a tribute to the memory of Alexander Muir, author of our national song "The Maple Leaf Forever" and was made possible by public subscription. Originally built A.D. 1933 on a site west of Yonge Street north of Lawton Boulevard. It was reconstructed on this location A.D. 1951.



Edellinen kuva on otettu noiden porttien toiselta puolelta. Tämä kuva on samasta kohdasta kuin ensimmäinen.

Yksikään noista ikkunoista ei ole meidän, mutta tuolla yläkerrassa me asutaan.

Kuvia Bruce Peninsulasta

Kuvia ja kartta meidän Bruce Peninsula reissulta.

Donitsit vs. Munkit

Mike päätti tehdä donitseja eilen. Ei kai mikään rasvassa paistettu leivonnainen voi olla pahaa, mutta onhan munkit sentään paljon parempia kuin donitsit! Minä tein siis munkkitaikinaa (Mummin keittokirjan ohjeen mukaan) ja Mike donitsitaikinaa, ja lopputulos oli n. 25 munkkia ja 20 suklaakuorrutettua donitsia. Osa täytettiin kermatäytteellä, mutta oli pakko luovuttaa kun huomattiin, että täytettä oli enemmän lattialla ja pöydällä kuin donitseissa. Vaikka hillotäytettä ei enää yritetty, munkit on todella hyviä hillon kanssa, jonka tein syyskuussa Somerniemeltä tuoduista punaviinimarjoista ja kanadalaisista vadelmista. Nam!

Oli ne Boston cream donitsitkin ihan hyviä.

 

Hillosta olen todella ylpeä!

Labour Day weekend matkajärjestelyjä

Äiti ja isä tulee Torontoon perjantaina! Viikonloppu meni CNE:ssä (jonne taas ensi viikonloppuna vieraiden kanssa) ja NCC:n vapaaehtoistapahtumassa. Sen jälkeen olen viettänyt kaiken vapaa-ajan yrittäen selvittää meidän pitkän viikonlopun suunnitelmia. Maanantai 1.9. on Labour Day, jolloin vanhemmat lähtee vasta myöhään illalla, joten ajateltiin mennä jonnekin jännään paikkaan viikonlopuksi. Olisi tietysti pitänyt järjestää tämä jo kuukausia sitten, koska ilmeisesti (ei-niin-yllättäen) moni muukin haluaa viettää kesän viimeistä viikonloppua jossain muualla kuin Torontossa. On siis ollut suuria vaikeuksia löytää meille majoitusta Bruce Peninsulasta, joka on mun tämänhetkinen haavekohde. Tämä on haaveena lähinnä koska alueen merikorttia käytettiin mun navigaatiokurssin harjoituksissa ja kokeessa, mutta myös koska se on kuulemma oikeasti aika jännä paikka. Luulen ja toivon että paikka on nyt selvitetty ja matka toteutuu.

Kuulumisia Kanadasta

Pitäisi varmaan vähän ryhdistäytyä. En ole kirjoittanut blogia vuoteen. Olin asettanut itselleni liian ison kynnyksen kun jotenkin sain päähäni, että blogin on "pakko olla" jonkun pituinen ja siinä pitäisi kertoa jostain tietystä jännästä jutusta. Ehkä pitäisi sen sijaan koittaa kirjoittaa vaikka ihan vaan pari lausetta vähän useammin. Saa nähdä. En lupaa mitään!

Arkeen on todella vaikea palata. Jotenkin tuntuu, että pitäisi olla jotenkin virkistynyt loman jälkeen, mutta sen sijaan minua ainakin väsyttää tuplasti enemmän! Olen yrittänyt pitää lomafiiliksestä edes vähän kiinni, mutta silti tuntuu että olen ollut töissä jo kuukauden, vaikka palasin Kanadaan vasta sunnuntaina. Onneksi duunikaverit auttaa pehmentämään laskua arkeen ja edessä on kiva viikonloppu. Sitten viikon päästä vanhemmat tulevatkin jo Torontoon käymään - ei ehdi edes tulla ikävä!

Kotitekoista kesäkeittoa ja ruisleipää päivälliseksi

Ei sen kummempaa. Oli vaan tosi kodikasta istua ja syödä kesäkeittoa ja ruisleipää. Kesäkeittohan on oikeasti tosi herkullinen asia kun sen tekee itse, paljon parempaa kuin koulun versio. Päälle laitettiin vielä tuoretta persiljaa ja ruohosipulia.

Muutto!

Meillä on nyt siis muutto takana. Vaikka prosessi on ollut pitkä, lopulta kaikki tapahtui aika nopeasti. Toronton vuokratilanne on tällä hetkellä aika järjetön, ja kymmenet paikat mihin soitin, ei syystä tai toisesta olleet hyviä. Joko vuokran hintaa nostettiin yhtäkkiä, tai asunto oltiin jo vuokrattu muille, tai (yllättävän usein), jo pari tuntia sen jälkeen kuin ilmoitus laitettiin nettiin, joku oli tarjonnut parisataa dollaria yli pyyntihinnan. Vuokrakämpästä käydään hintasotaa! Järjetöntä! Lopulta löytyi asunto sopivaan hintaan täydelliseltä alueelta. Tämä oli siis ainut, mitä ehdittiin edes nähdä, mutta etsimisen jälkeen totesimme, ettei tämän parempaa varmaan löydä. Ollaan nyt 15km Miken töistä, 5min ajon päässä moottoritieltä, mutta edelleen keskustassa. Tai uptownissa. 5min kävelyn päässä on metroasema ja yksi Toronton pääkaduista, Yonge St., jonka varrella on paljon kivoja kauppoja ja ravintoloita. Ja vaikka kaikki tarpeellinen ja kiva on lyhyen matkan päässä, meidän katu on selkeästi asuinaluetta, meidän rakennuksessa on 3 kerrosta (6 asuntoa), mutta muuten kadulla on pelkästään omakotitaloja ja koulu. Se on näin isossa kaupungissa kiva, kun tuntee olonsa turvalliseksi riippumatta siitä mihin aikaan on liikkeellä.

2 viikkoa sitten saatiin avaimet. Samana viikonloppuna maalattiin olohuoneen ja makuuhuoneen seinät. Reilu viikko sitten perjantaina saatiin kaikki kamat muutettua. Viime viikonlopuksi mentiin kaverin mökille järvenrannalle, ja nyt ollaan oltu kokonainen viikko täällä, kotona. Melkein kaikki kamat on löytäneet paikan, mutta täysin siistiä ei silti vielä ole. Muutto on kuitenkin osittain siksi hauskaa, että voi pikkuhiljaa löytää kaikille tavaroille paikkoja ja hiljalleen asunto muuttuu kodikkaammaksi.

Pitkä viikonloppu

Viime maanantaina oli Canada Day; ei varsinaisesti itsenäisyyspäivä, vaan kansallispäivä, jolloin provinssit liittyivät yhteen ja muodostivat liittovaltion, eli Kanadan. Mulla oli töitä lauantaina, joten ei oikein ollut aikaa tehdä mitään viikonloppuretkeä. Pitkä viikonloppu ei siis ollut oikeastaan mitenkään poikkeava minulle, mutta silti ihan mukava ja rentouttava. Perjantaina satoi, joten vietin suurimman osan päivästä kirjastossa ja työkaverin luona. Lauantaina nukahdin melkein heti töiden jälkeen, kunnes illalla käytiin syömässä ja keilaamassa. Sunnuntaina tehtiin lyhyt ajomatka lähellä sijaitsevaan Uxbridgen kylään. Idyllinen pikkukylä, jossa ei oikestaan ole mitään nähtävää muuta kuin lyhyt pääkatu, jonka varrella on somia kauppoja, ja vanha juna-asema. Ajomatka sinne ja takaisin on melkein päämäärää kiinnostavampi. Luonnonlähde, jonka luo ihmiset ajaa täyttämään vesipulloja, paljon lehmiä, isoja maatiloja, valtavia taloja, ja linna.

Siis jonkun rakentama linna, jossa joku varmaan asuu?

Maananataina mikään ei ollut auki, joten päädyimme eläintarhaan, jossa en ollut vielä käynyt. Toronton eläintarha on valtava! Paljon puita ja metsää eri alueiden välillä, eikä kaikkea Sen jälkeen kun tajusin laittaa sports trackerin päälle, kävelyä tuli n. 5km.

Oli siellä oikeitakin norsuja.

Tree Tenders

Hups. Olenpa käynyt laiskaksi tämän blogin kanssa valmistumisen jälkeen. En ole edes kertaakaan kirjoittanut tänä vuonna. Aika paha. Ainut, mikä lohduttaa (minua, muttei varmasti ketään muuta), on että Tamil Nadussa on myös ollut aika hiljaista. Heillä tosin on ehkä parempi tekosyy kun kerta ovat Suomessa, ja tapahtumia on varmaan helpompaa silloin kertoa ihan face to face...

Kevät on ollut kiireistä töissä, mutta ei mitenkään erityisen jännää tai erilaista. Äiti ja isä olivat tietysti käymässä täällä toukokuussa, ja meillä oli tosi kivaa ja kiireistä. Ehkä koitan kertoa siitä ihan erikseen jos muistan, mutta toivottavasti suurin osa teistä on kuullut siitä vierailusta ihan heiltä itseltään. Viime viikolla olin "vahtimassa" työkaverin kotia ja pitämässä huolta tämän lemmikeistä kun hän oli miehensä kanssa Niagaralla viettämässä hääpäivää.

Viimeisen viikon aikana osallistuin Tree Tenders Volunteer Training kurssiin. Tämä oli kolmen päivän mittaineinen kurssi, tarkoitettu kenelle vaan, joka on kiinnostunut oppimaan enemmän puista. Ensimmäisenä lauantaina metsänhoitaja puhui puiden biologiasta ja hyödyistä, ja opittiin tunnistamaan erilaisia puita. Keskiviikkona vieraana oli kaupungin parks planner & tree bylaw officer, jolle en löytänyt suomenkielistä nimikettä. Silloin käsiteltiin lakeja (kuka omistaa puun, kenen vastuulla on huolehtia kuolleista tai vaarallisista puista, jne.) ja vapaaehtoistyömahdollisuuksia. Eilen oli viimeinen päivä, jolloin puunhoitaja tuli puhumaan maaperästä, puiden taudeista ja stressitekijöistä, ja miten valita ja istuttaa puu. Lopuksi vielä ryhmänä istutettiin hopeavaahtera pihalle. Molempina lauantaina käytiin myös ulkona tunnistamassa puulajeja ja niiden kuntoa - suurin osa tuntui kärsivän huonosta hoidosta. Oli kaiken kaikkiaan tosi kiva ja mielenkiintoinen kurssi. Vaikka olin koulussa oppinut paljon puista, opin nyt paljon uutta, etenkin siitä, miten puut pärjäävät (tai eivät pärjää) kaupungeissa. Oli myös kiva tavata niin paljon erilaisia ihmisiä, jotka olivat tulleet kurssille eri syistä; oli opiskelijoita, opettajia, puunhoitajia, ja ihan vaan kiinnostuneita kaupungin asukkaita, jotka halusivat istuttaa puun omalle pihalleen.

Eli jos jollain on mitään puihin liittyviä kysymyksiä, olen nyt alan asiantuntia!

Kurssi pidettiin täällä. Uusi kulttuurikeskus n. tunnin matkan päässä Richmond Hillissa. Tosi kaunis paikka ja hieno rakennus.

Ei sittenkään niin kiva lauantai

Eilen piti olla tosi hauska päivä. Tarkoituksena oli mennä University of Guelphiin eläinlääkiksen avoimiin oviin klo 13-16. Yliopisto on puolessavälissä Ajaxia ja Miken työpaikkaa, joten ajattelin, että vien Miken töihin, vietän laiskan aamun ja suuntaan sen jälkeen Guelphiin. Mike aloitti työt maanantaina, ja joutui heti ensimmäisellä viikolla lauantainakin töihin. Vein siis Miken aamulla klo 7 töihin, löysin läheltä aamiaispaikan, jossa söin pannukakkuja ja join kahvia samalla kuin luin sairauksista, joista oltiin tällä viikolla puhuttu töissä. Istuskelin kahvilassa pari tuntia, jonka jälkeen suuntasin lähellä olevaan kauppakeskukseen. Kävelin kauppakeskuksen läpi pari kertaa, etsin joululahjoja, ja seurasin ihmismäärän kasvua aamun mittaan. Lounaan jälkeen kävin vessassa, mutta melkein heti kun astuin vessasta ulos, huomasin että olin jättänyt puhelimen lavuaarin viereen. Vaikka oli ehtinyt kulua vasta alle minuutti, joku oli ehtinyt varastaa mun puhelimen. Ottaen huomioon, että olin jättänyt kameran lentokoneeseen vasta pari kuukautta sitten, ei olisi voinut olla paljon typerämpi olo. Valitettavasti mun tuuri ei ole yhtä hyvä kuin toisten, eikä kukaan palauttanut puhelinta kauppakeskuksen lost and foundiin. Sen jälkeen en tietenkään voinut mennä Guelphiin, koska 1) en ole koskaan ollut siellä, enkä todellakaan osaa reittiä ilman GPS:n apua, ja 2) vaikka tietäisin missä olen, en enää uskalla ajaa ilman puhelinta, siltä varalta että jotain sattuu matkan varrella. Tämä ehdottomasti pilasi päivän, mutta olisihan huonomminkin voinut käydä. Onneksi olin vielä lähellä Miken töitä ja osasin reitin sinne takaisin, ja tavallaan on onni, että puhelin on ehtinyt tippua arvossa aika paljon Windows 8 puhelimien tultua myyntiin, joten rahassa menetys ei ollut mieletön. Silti menetin kivan päivän ja nyt joudun hankkimaan uuden kännykän.

Töitä!

Hei! Anteeksi jälleen ettei täältä ole kuulunut juuri mitään. Vaikkei enää tarvitse juosta luennosta toiseen ja potea huonoa omatuntoa jos vapaa-ajalla ei lue, on stressiä ja kiirettä riittänyt ihan tarpeeksi. Sain työpaikan 8min ajomatkan päässä sijaitsevasta eläinlääkäriasemasta, jossa olen "veterinary assistant". Käytännössä teen kaikkea, mitä eläinlääkärit tai hoitajat ei tee. Otan vastaan asiakkaita, pidän eläimiä sillä välin kun niitä hoidetaan, laitan leikkaussalin kuntoon ennen leikkauksia ja desinfioin välineet jälkeenpäin, otan esille rokotteita, ulkoilutan koiria, pesen pyykit, pidän huolta eläimistä, jotka ovat syystä tai toisesta koko päivän sairaalassa, ja yleisesti ottaen pidän huolta siitä, että eläinlääkärit ja hoitajat voivat keskittyä omiin hommiinsa. Tämä ei siis todellakaan ole työ, johon tarvitaan ympäristö-/luonnontieteiden kandidaattia, mutta koska olen päättänyt pyrkiä eläinlääkikseen, tarvitsen tämän typpistä kokemusta, ja kokemuksesta on ihan kiva saada samalla palkkaa. Työ on ollut hyvin antoisaa ja olen nauttinut siitä tosi paljon. On kiinnostavaa nähdä erilaisia tapauksia, ja joka päivä näkee jotain uutta. Eläinlääkärit ja hoitajat ovat todella mukavia ja aina valmiina auttamaan, etenkin kun tietävät että haluan pyrkiä eläinlääkikseen. Olen päässyt seuraamaan erilaisia leikkauksia, hampaiden hoitoja, tavallisia vastaanottoja, ja jos objektilasilla näkyy jotain (yleensä joku punkkilaji), minut kutsutaan tutkimaan sitä mikroskoopilla. Vaikka tämä ei siis ole koulutusta vastaava työ, eikä palkka ole huikea, olen onnellinen että sain tämän paikan ennen kuin jotain muuta tuli vastaan. Olen varmempi kuin ennen, että tämä on minulle sopiva ala; eläinlääketiede on kiinnostavaa, eikä työn ikävätkään puolet yllättäen haittaa minua. Töiden ohessa täyttelen hakemuksia Britteinsaarilla oleviin eläinlääketieteellisiin, ja yritän selvittää miten voisin hakea Toronton lähellä sijaitsevaan Guelphiin ilman, että joudun maksamaan järjetöntä ulkomaalaisen lukukausimaksua. Hakuprosessi on ollut yllättävän vaikea ja uuvuttava, mutta toivon että asiat selkenee jossain vaiheessa.

Päivä kaupungilla

Sain selvitettyä, että voin käydä Torontossa Suomen kunniakonsulaatissa hakemassa käännöksen suomalaisesta ajokortista, jotta voin saada paikallisen kortin käymällä pelkän ajokokeen. Menimme siis eilen aamulla sitä varten keskustaan, ja vietettiin loppupäivä kaupungilla käpeksien. Se käännöksen hakeminen hoitui nopeasti ja helposti, kesti ehkä 20min. Sen jälkeen laitoin Sports Trackerin päälle, mutten tajunnut, että se sammuu ja koko workout katoaa jos avaa puhelimessa liian monta sovellusta. Pysähdyttiin syömään 10km kävelyn jälkeen, jolloin kävelyreitti katosi puhelimesta. Täältä näkee loput 2,45km, josta ei ole kovinkaan paljon hyötyä. Jos kiinnostaa, voi kuitenkin zoomata ulos ja tutkia Toronton karttaa. Suomen konsulaatti on Bloor St. ja Bay St. kulmassa, kävelimme eilen sieltä yliopiston poikki alas Queen Streetille, ja sieltä suosittuun California Sandwichesiin, josta saa valtavia italialaisia sämpylöitä. Sen jälkeen käveltiin vielä 45min ja hypättiin metroon, joka vei kaupungin laitaan, jonne oltiin jätetty auto parkkiin. Vartin metromatkan jälkeen vielä puolen tunnin ajo Ajaxiin kotiin.

Ei mitään kovin jännää

Täällä menee edelleen ihan hyvin, vaikken ole saanut aikaiseksi kaikkia niitä asioita, mitä piti. Olen hakenut moneen työpaikkaan ja eilen olin ensimmäisessä oikeassa työhaastattelussa. Paikka on 15min automatkan päässä oleva eläinlääkäriasema, jossa tarvitaan receptionistia vastaanottamaan asiakkaita ja hoitamaan laskutusta yms. Haastattelu meni ihan hyvin ja paikka vaikutti tosi kivalta. Saan kuulla ensi viikolla valittiinko minut "kilpailemaan" paikasta toisen ihmisen kanssa. Sain tällä viikolla hankittua paikallisen puhelinnumeron itselleni, mutta en saanut ajokorttia vielä. Pitää ensin soittaa suurlähetystöön ja pyytää kirjettä, jossa vakuutetaan suomalaisen ajokorttini olevan käypä. Muuten ollaan lähinnä vaan tapailtu Miken kavereita ja vietetty aikaa perheen kanssa. Kävimme yhtenä päivänä kävelemässä metsässä, toisena Canadian National Exhibitionissa, joka on state fair tyyppinen tapahtuma, jossa on erilaisia kojuja, huvipuistolaitteita, ruokaa ja pelejä. Tänään syömme ison aterian kotona kun Miken sisko lähtee huomenna aamulla yliopistoon.

Torontossa

No niin, reilun kahden kuukauden Suomessa olon jälkeen, olen taas Kanadassa. Oli aivan valtavan ihanaa. Vaikkei ollut mitään töitä tai säännöllistä tekemistä, koko ajan oli paljon puuhaa ja aika meni taas liian nopeasti. Tapailin ystäviä ja perheenjäseniä mahdollisimman paljon, kävin pari kertaa Helsingin eläinsuojeluyhdistyksessä, kävin mökillä, purjehtimassa, kävelin kaupungilla, söin munkkeja ja muikkuja, hain töitä, ja olin vaan kotona. Se oli todella mukavaa. Tarkoituksena oli tulla pidemmäksi aikaa, jotta ehtisin asettautua kunnolla ja viettää siellä nyt aikaa kun ei voi tiedää miten töistä saa lomaa sitten kun töitä on. Onnistui hyvin, ei ollut kiirettä tai stressiä, mutta ehdin tehdä vaikka mitä.

Kun Mike oli käymässä, ne kolme viikkoa meni taas vielä nopeammin ohi kun jatkuvasti oli kiire paikasta toiseen että ehtisimme tehdä ja nähdä mahdollisimman paljon. Ei tainnut olla edes kolmea tuntia jolloin oltaisi vaan istuttu rauhassa kotona. Silti ei ehditty Tukholmaan tai Lintsille, eikä tavattu kuin yksi kaveri lukioajoiltani. Ehdittiin kuitenkin tavata melkein koko suku, olla purjehtimassa melkein viikko, käydä mokillä, käydä torilla ja kaupungilla monta kertaa, Tallinnassa kerran, ja syödä kaikkia suomalaisia herkkuja (silliä, muikkuja, munkkeja, lihiksiä, toast skagenia, kanttarelleja, ja lukuisia herkullisia marjoja). Meillä oli tosi kivaa, eikä kumpikaan olisi halunnut lähteä. Mike piti Helsingistä kovasti, ja miksipä ei olisikaan tykännyt. Helsinki on oikeasti todella kiva kaupunki, etenkin tietysti kesällä kun ihmiset ovat ulkona ja hyvällä tuulella. Mutta muutenkin, kaikki on suhteellisen lähellä, siellä on kiva kävellä, ja silti melkein mitä vaan voi löytää kunhan tietää mistä etsiä. Me kävimme yhtenä päivänä Espoossa katsomassa meidän vanhoja kotikulmia, ja Olarikin on yllättäen vain 15min matkan päässä keskustassa, joka on oikeasti aika luksusta, etenkin ottaen huomioon, että viimeiset 5 vuotta ollaan asuttu 40-80min matkan päässä Montrealista ja nytkin on lähes tunnin matka Torontoon. Kaikkein parasta oli kuitenkin ihan vaan se, että näki mistä olen kotoisin ja tavattiin minulle tärkeitä ihmisiä. Oli kivaa, että kaikki tuli niin hyvin toimeen ja tuntui pitävän toisistaan.

Kolme viikkoa oli liian vähän, kaksi kuukautta oli liian vähän, mutta aikaa on aina liian vähän sillä lähteminen on aina ikävää. Olen tottunut siihen, että matkustelen Suomen ja Kanadan välillä edestakaisin, mutta nyt en olekaan menossa syksyllä kouluun, joten tällä kertaa lähtö oli erilainen. Oli todella surullista lähteä kun en tiedä, koska pääsen taas takaisin Suomeen näin pitkäksi aikaa. Ollaan kyllä ihan tosissamme puhuttu siitä, että muutetaan joku päivä Suomeen, kunhan meillä on ensin vähän työkokemusta ja Mike osaa edes pari lausetta suomeksi. Nyt on kuitenkin tärkeintä, että aloitamme työelämän ja oman yhteisen elämän. Minä haen eläinlääkikseen tänä vuonna ja ensi vuonna jos nyt ei onnistu, ja vuoden päästä voin hakea permanent residencya Kanadasta, joten on muutenkin ihan fiksua olla täällä. Vaikka on surullista lähteä, odotan ihan innolla sitä, että aloitan uuden elämän. On kiva tutustua uuteen kaupunkiin ja kokea Kanadaa ihan uudella tavalla (Quebec on kuitenkin ihan erilainen kuin muu maa). Lähes 20 vuoden koulunkäynnin jälkeen ajatus töistä tuntuu myös ihan mukavalta. Vaikka opiskelijan elämä onkin aika vapaata ja hauskaa, on kiva ettei vapaa-ajalla tarvitse stressata sitä, ettei ole lukemassa, ei tarvitse valvoa öitä kirjoittaen esseitä tai valmistautuen seuraavan päivän tenttiin. On myös kiva tienata rahaa ja ottaa ensimmäinen askel kohti loppuelämää. Mutta tosiaan, ei huolta, kyllä minä vielä palaan. Aivan kuten aina ennenkin, tulen käymään heti kun pääsen ja se muutto Suomeen on oikeasti ihan vakava ajatus, vaikkei se ihan heti toteudukaan.

Tänään ei tehdä juuri mitään, ollaan vaan ja käydään hankkimassa paikalliset kännykkänumerot. Huomenna alkaa työnhaku ja tällä viikolla pitäisi vielä koittaa saada paikallinen ajokortti ja autovakuutus. Lokakuussa käyn GRE-tentissä, joka vaaditaan eläinlääkikseen, ja marraskuuhun mennessä pitäisi saada hoidettua muut asiat, mitä hakemukseen tarvitaan. Tekemistä siis riittää, ja vaikka kaipaankin takaisin lomalle, niin kai se on, ettei ihminen ikuisesti voi lomailla.

Vielä kerran sanon, että oli tosi kiva kesä kaikinpuolin! Te olette kaikki kovin rakkaita minulle ja on aina ihana nähdä teitä. Hyvää syksyä, nähdään pian!!!

Valmis!

Niin, olen nyt siis valmis! Viimeinen tentti oli viikko sitten, ja olen siitä lähtien ollut töissä lähes joka päivä. Kaikki tentit meni hyvin, mutta odotan vielä mammalogian ja genetiikan loppuarvosanoja. Eilen kävin Ottawassa jättämässä hakemuksen uutta passia varten, mutta muuten en ole tehnyt juuri mitään hyödyllistä. Nyt olen tosiaan töissä aika paljon, vain 3 päivää vapaata ennen kuin 20. päivä on (toistaiseksi) viimeinen päivä. On ihan kiva olla töissä ja viettää paljon aikaa farmilla, vaikkei iltavuoro olekaan maailman näppärin nyt kun Mike on töissä arkipäivinä klo 7-15:30. Herään kuudelta viedäkseni Miken töihin, lorvailen/syön/leivon/siivoan/käyn kaupassa kunnes lähden töihin, tulen kotiin yhdeksän jälkeen, syön, ja menen nukkumaan. Ei siis kamalan jännää elämää, mutta ei tämäkään kauaa jatku.

Miten välttää koti-ikävä

Nyt on enää yksi tentti jäljellä (huomenna aamulla). Kaikki on mielestäni menneet oikein hyvin. Maanantaina oli genetiikan tentti, joka meni paljon paremmin kuin oletin. Sain illalla vielä tietää, että salissa jossa tentti pidettiin, oli palohälytys 11:30 maissa, ja jos ei siihen mennessä ollut valmis, pitää käydä korvaavassa tentissä sunnuntaina. Onneksi olin poistunut ennen tätä, mutta veikkaan, että joku kävi laukaisemassa palohälyttimen, joka on tosi typerää ja itsekästä... Tiistaina oli karjatalouden tentti, joka sekin meni hyvin. Kun ajasta oli tunti jäljellä, orgaanisen kemian proffa iski silämä ja lipsautti pöydälleni lapun: "FDSC 230 final grade: A-." !!! Enpä olisi koskaan uskonut tätä, 4 vuotta sitten en edes läpäissyt orgaanista, ja olen aina luullut vihaavani kemiaa. Kävi ilmi, että kemia on ihan kivaa, en vain ole koskaan ymmärtänyt sitä.

Niin, huomenna on viimeinen tentti, mammalogia, johon olen valmis. Eilen olisi pitänyt silti lukea kunnolla, mutta kun teki mieli karjalanpiirakoita... Olin unohtanut kuinka kauan niiden tekeminen kestää, mutta olihan ne sen arvoisia. Toissapäivänä leivoin vihdoin ruisleipää, joka oli ihan älyttömän vaivatonta; en tiedä miksi kesti näin kauan tehdä. Illalla vielä makaronilaatikkoa päivälliseksi, jota en ole viitsinyt tehdä kun olen ajatellut että se on liian mautonta tai kummallista muiden mielestä. Laitoin kuitenkin reippaasti sipulia ja chiliä mausteeksi niin tuli tosi maukasta vaikkei 100% perinteistä.

Niin, ruuan avulla on helppo tuoda Suomi kotiin ainakin hetkeksi. Mitähän muuta pitäisi lisätä repertuaariin?

Riisipuuro loppui kesken, niin osasta tuli porkkanapiirakoita, jotka on melkein parempia kuin riisipiirakat. Loput on pakkasessa niin ei tällä kertaa mene yksikään pilalle.

En tiedä, tuliko laitettua tarpeeksi hiivaa tai vaivattua tarpeeksi kauan, mutta maku oli ainakin oikea. Isä kuinka paljon sulla kohosi ja kuinka pitkään vaivasit? 

Ei kaunista, mutta herkullista. Kerrokset ei oikein onnistu näin matalassa vuoassa.