Terveisiä Tamil Nadusta

Minulla on hyvin asiat kun olen ainut blogin kirjoittaja eikä kukaan valita kun en kirjoita terveisiä Mäkistä, vaan jostain aivan muualta, kuten nyt Tamil Nadusta. Päinvastoin siitä ehkä ennemminkin riemuitaan että kirjoitan edes jotain.

Lähdettiin Helsingistä maanantaina aikaisin aamulla matkaan. Olen huomannut, että matkustaminen vanhempien kanssa onkin aika mukavaa kun niiltä löytyy erilaisia kortteja millä pääsee loungeen nauttimaan ilmaisesta ruoasta. Lontoossakin aika meni vilahduksessa siellä istuskellen, kun yleensä vitkastelen jossain ravintolassa ja kierrän terminaalia edes takaisin. Vai onkohan se sittenkin huono asia kun ei tule lentojen välissä käveltyä niin paljon? Joka tapauksessa matka meni mukavasti vaikka jouduinkin tyytymään ekonomi-luokkaan enkä saanut shamppanjaa. Sain tyhjän penkin viereeni, nukuin suurimman osan ajasta ja ehdin katsoa pari hauskaa leffaakin.

Saavuimme sitten aamulla ennen auringonnousua tiistaina (päivästä oli tosin epävarmuutta iltaan asti). On tähän maahan ja maan tapoihin totuttelemista, vaikka olenkin ennen käynyt ja kaikki vanhempien blogiteksit lukenut. Äidillä oli heti paljon puuhaa kun Anithat ja Prabhat kertoilivat mitä kaikkea on tapahtunut ja tulee tapahtumaan ja kyselivät... en edes tiedä mitä, en pysynyt kärryillä. Kotirouvana oleminen vaikuttaa todella rankalta puuhalta.

Onhan tämä ihan oma maailmansa. Sen lisäksi ettei tiedä miten palveluväkeen kuuluu suhtautua (tosin se on kai lopulta ihan sama), ei muutenkaan oikein tiedä miten kuuluu käyttäytyä. Kun tultiin oli jotkut "filmikuvaukset" käynnissä naapuritalossa ja mentiin sitä touhua ihmettelemään. Ennen kuin huomasinkaan, oltiin jo kuvauspaikalla ja kerrottiin, että äsken ohi kulkenut oli kuuluisa näyttelijä. Onpa noloa ettei mitenkään reagoitu, eikä edes selvinnyt kuka se niistä oli vaikka kuinka koitettiin tarkkailla kuka niistä tyypeistä näyttäisi julkkikselta. Kielikin on vaikea. Alussa en välttämättä edes tajunnut että kuski puhui englantia, ja itsekin rupesin heti puhumaan yhtä huonosti ääntäen. Mutta kaikkeen tottuu, kyllä tästäkin tulee arkea äkkiä. Täällä ollaan nyt kaksi päivää oltu ja tuntuu että ollaan touhuttu kauheasti vaikkei olla juuri mitään tehty. Käyty syömässä ja jalkahoidoissa ja vaatekaupassa ja klubilla uimassa.

Kyllä tuntuu kuitenkin siltä, että asiat on mennyt tässä parempaan suuntaan siitä kun viimeksi kävin. Nyt on saatu klubiin jäsenyydet (jopa minulle), on kaksi autoa ja kuskia käytettävistä, monta uutta ravintolaa tiedossa, palvelusväki tunnetaan paljon paremmin, "oikea" pukeutumistapa on selvinnyt, ja ostosmahdollisuudetkin ovat lisääntyneet (olen jo käynyt ruokakaupassa ja kahdessa ostoskeskuksessa, vaikka muistelisin että viimeksi väitettiin ettei kumpiakaan ole olemassa).

Vielä ei ole kuulunut Hand in Handista, joten en tiedä mitä täällä olen varsinaisesti tekemässä. Mutta ihan hyvä että nyt on ollut hetki tottua ympäristöön.

Ai juu

Niin siis tosiaan, olen nyt Suomessa. Toukokuun vietin Kanadassa kampuksen farmilla töissä lehmien parissa, ja viikon vanhempien vierailun jälkeen tulimme yhtä matkaa tänne. Sen jälkeen melkein suoraan 10 päivän purjehdukselle, joka oli aivan ihanaa. Nyt olen vielä hetken Helsingissä ja maanantaina kesän 3. vaihe alkaa ja jatkamme Äidin kanssa matkaa Intiaan.

Ajokortti

Ajokortin saaminen ei ole mitään ihan helppoa hommaa! Kaksi vuotta sitten aloitin kesällä autokoulun, johon kuului teoriatunteja, ajon opetusta, liukasradalla harjoittelua, papereiden täyttelyä ja lähettelyä... Oltiin varoitettu, että poliisilla kestää aika kauan käsitellä hakemuksia, ja niin kestikin, enkä saanut korttia kesän aikana. Sen takia piti tulla Suomeen käymään lokakuussa jotta pääsisin ajokokeeseen, joka meni lopulta ihan hyvin ja sain väliaikasen ajoluvan - siis paperilapun jossa luki että olen oikeutettu ajamaan. Jouluna sain sitten varsinaisen kortin.

Se ei kuitenkaan riitä, vaan kahden vuoden sisällä on suoritettava 2. vaihe, jotta saa pysyvän kortin. Tähän kuuluu pimeäajo, ajon arviointi ja rataharjoittelu.

Toissapäivänä kävin siis pimeäajossa, joka tapahtuu simulaattorilla autokoulussa. Ensin on harjoituksia, joissa opitaan mitä ja miten valoja kuuluu käyttää pimeällä jos on ohittamassa, ohitettavana, pysähtymässä, jne. Ne eivät menneet kovinkaan hyvin - osuin pariin peuraan ja ihmiseen, enkä aina totellut annettuja ohjeita. Syytän kuitenkin simulaattoria, joka oli mielestäni aika vaikea ajettava. Se ei tunnu yhtään oikealta autolta, en aina ehtinyt katsoa mitä ohjeissa kerrottiin, vaihteiden käyttö stressasi, ja mulle oli jotenkin haastavaa se simuloitu ympäristö. Oikeassa autossa ja oikeassa maailmassa luulisin osaavani paremmin... Lopulta rupesi kuitenkin sujumaan ja arvioitu osuus meni ihan hyvin.

Eilen oli sitten arvioiva ajo, joka piti suorittaa autokoulun manuaalivaihteisella autolla. Olin tästä suorastaan kauhuissani, etenkin kun sain tietää, että oikeastaan olisi voinut käyttää omaa automaattivaihteista, tai varata ajan Kamppiin. Sen takia päätin käydä lainaamassa Ukin autoa, jotta saisin kokeilla muistanko edes miten manuaali auto toimii. Muistin kyllä jotenkutin, mutta jännitin silti kamalasti. Opettaja kuitenkin rauhoitteli minua ja kertoi ettei kyseessä ole mikään koe, ja yritetään välttää ruuhkaisimpia paikkoja. Kaikki sujui kuitenkin tosi hyvin, oikeastaan paremminkin kuin koskaan ajotunneilla tai edes ajokokeessa.

Tämän jälkeen lähdin perheen omalla Lexuksella ajelemaan Vantaalle, jossa tapahtuu rataharjoittelut. Aluksi oli pari tuntia opettajan juttuja, ja selitettiin mitä päivällä tullaan tekemään. Sen jälkeen kaikki minä ja loput oppilaat (meitä oli 24) lähdettiin kukin omassa autossa liukkaalle radalle, jossa meidät oli jaettu neljään ryhmään. Jokainen sai radiopuhelimen, josta tuli ohjeita. Ensin ajettiin eri nopeuksilla jyrkkään käännökseen ja koitettiin jarruttaa mahdollisimman pian osumatta tötteröihin. Lexus suoriutui tästä aika huonosti, aluksi sitä paitsi hätäännyin sen piippailuista ja jarrujen ääntelystä, ja ylikompensoin kääntämällä rattia turhan paljon. Kun vauhti oli alle 30km/h, auto oli jotenkin hallittavissa. Muissa harjoituksissa sujui paljon paremmin, ja tuli huomattua kuinka suuri ero on kun vauhtia tiputtaa edes pikkasen, ja että hallittavuus on oikeastaan parempi kun ei edes yritä käyttää jarruja. Parin tunnin harjoitusten jälkeen meille vielä esitettiin kuinka suuri ero jarrutusmatkassa on kun tulee äkkipysähdykseen 40km/h verrattuna 50km/h. Jälkimmäisessä jalankulkija kuoli. Sen jälkeen jatkettiin opetusta sisälle, missä kerrattiin lisää näitä jarrutusjuttuja ja mitä pitää tehdä erilaisissa tilanteissa. Lopuksi vielä kaksi ihmistä sai testata miltä törmäys tuntuu jos auto liikkuu pelkkää kävelyvauhtia - ei näyttänyt ihan mukavalta, puhumattakaan miltä tuntuisi jos liikkuisi autovauhtia... Viimeisessä huoneessa oli auto, joka kiersi akselilla ylösalaisin, jotta sai kokeilla miltä tuntuu olla katollaan olevassa autossa ja miten sieltä ryömitään ulos. Tästä olin kuullut ja tiesin haluavani kokeilla, ja onneksi suomalaiset ovat kunnon tuppisuita niin ei ollut vaikeata päästä vapaaehtoiseksi.

Etenkin tästä ratajutusta oli minusta aika paljonkin hyötyä, ja olisi ihan hyvä kaikille auton omistajille päästä testailemaan oman auton hallittavuutta ja jarruja kontrolloidussa ympäristössä. Sitä paitsi se oli aika hauskaa. No nyt on vihdoin nuo kaikki suoritettuna ja olen saanut lapun, joka pitää vielä viedä poliisille. Sen jälkeen kai vihdoin saan sen lopullisen ajokortin.

Chicken run

Eilen tuli taas tehtyä jotain kummallista, mitä en ole ikinä ajatellut tekeväni. Pomo kysyi olisiko aamulla aikaa tulla kanalaan siirtelemään kanoja. Olin kuullut kauhutarinoita siitä, kuinka inhottavaa puuhaa se on, pitää raahata rääkyviä kanoja jaloista ja välillä alkaa oksettaa. Myönnyin tietysti kiltisti, eikä se ollut yhtään niin kamalaa kuin ajattelin.

Munantuotantoa varten olevat kanat rupeavat olemaan huonossa kunnossa vuoden ikäisinä, joka näkyy selvästi munan koossa (broilerit on erikseen, ne on herkullisen näköisiä ja elää muistaakseni n. 2kk). Siispä kerran vuodessa kanala tyhjennetään ja kanat viedään teurastajalle. Kaksi tuntia kesti tyhjentää kaikki häkit (yhteensä varmaan nelisensataa kanaa). Pari ihmistä veteli kanoja häkeistä ja ojensi kanakimppuja käteen - niin että molemmassa kädessä roikkui neljä kanaa ja jaloista pidettiin kiinni. Yllättäen kun kanat oli ylösalaisin, ne ei pyristelleet juurikaan, ja vain pari yritti nokkia vaatteita. Kuulostaa raa'alta, mutta ei niitä lintuja oikein säälinytkään.

"Anyone feel like chicken fingers tonight?" "These aren't good enough quality for that.. except maybe McDonald's chicken nuggets."

Ja tänään pomo puhui eräästä lehmästä, joka on ollut sairaana: "If she gets worse, Monsoon may end up at McDonald's."

Done!

Nyt on tämäkin kouluvuosi sitten virallisesti ohi. Tänään aamulla oli evoluution koe, joka tuntui menneen ihan hyvin. Vuoden viimeiset tentit ovat vähän kuin myrsky, ja niiden jälkeen on aika sekava olo. Viimeinen viikko on kulunut kirjojen ja muistiinpanojen ja kynien parissa. Maanantaina joku kysyi "miten meni viikonloppu?," ja jouduin miettimään tovin koskakohan viikonloppu mahtoi olla. Kämppäkin on ihan myllerryksessä kun muistiinpanojen määrä vaan kasaantuu ja lopulta lattia on täynnä paperia. Sitten kuitenkin tuntuu niin puhdistavalta kun saa heittää kaikki "turhat" paperit pois (ei kovin ympäristöystävällistä!) joka kokeen jälkeen. Välillä hätäännyn kun tuntuu siltä että pitäisi lukea johonkin, ja silloin on kiva muistaa että nyt on "kesä" :)

Huomenna on viimeinen koe ja sitten alkaa kesä!! En ole viime viikkoina tehnyt juuri muuta kuin lukenut, enkä ole edes ajatelllut blogia. Kohta tulee jotain juttua varmasti! Nyt vaan kerron että eilen satoi lunta. Täällä oli kuukausi sitten +28° ja eilen oli kaikki tulppaanit lumen peitossa. Hyvin kummallista. Kaikki on nyt sulanut pois ja viikonlopuksi luvattu 20°.

Huomisen koe on evoluutio, luin äsken muistiinpanoista tämän:

A U.S. survey in 2001-2002 showed that:

more than 25% of the population of the United States believes in witches

41% believe in possession by the devil

45% believe that alien beings have been on Earth

over 50% believe in extrasensory perception (ESP)

even among those with a college education, only 16.5% believe that humans are a product of evolution.

Jännä.

Varis ja pöllö

Ihan pieni "jännä" juttu minkä opin vähän aikaa sitten luennolla. Harva meistä on varmaan miettinyt, miksi pöllöt ovat sen värisiä kuin ovat. Nehän ovat hereillä lähinnä yöllä ja varhain aamulla, jolloin ei tarvitse sulautua ympäristöön, koska mikään eläin ei muutenkaan näe juuri mitään. Pöllöjen väritys on silti naamioitumista varten, suojaväri variksien varalta. Varis ja pöllö on perinteisiä vihollisia (kuin kissa ja hiiri? Jänis ja kilpikonna?) - varikset ei yksinkertaisesti siedä pöllöjä alueelleen. Jos varis näkee pöllön, se kutsuu kaverinsa mukaan ja yhdessä koko sakki kiusaa sitä kunnes jompi kumpi osapuoli kyllästyy ja lähtee pois. Pikkulinnut tekee tätä myös, koska keskellä päivää pöllö ei ole metsästys-tilassa - tosin niillä on ehkä suurempi riski tulla syödyksi. Ensi kerralla kun kuulet tai ison joukon variksia rääkyvän keskellä päivää, voit todeta että ne ovat todennäköisesti löytäneet itselleen pöllön kiusattavaksi.

Muutkin kuin pöllöt saavat varoa variksia - tässä varikset jahtaavat haukkaa.

Olen ruvennut muuten kunnioittamaan variksia (ja muitakin lintuja) todella paljon, vaikka ennen ne ovat tuntuneet jotenkin inhottavilta. Varikset ja korpit on mitä viisaimpia eläimiä, osaavat tehdä vaikka mitä. Heittävät pähkinöitä tielle niin, että autot ajaa päältä ja rikkoo kuoren, ja osaavat tehdä koukun suorasta välineestä nostaakseen herkun putkilosta. Tietysti varisten viisaudesta on ihmisille harmia, kun osaavat myös murtautua roskiksiin ja kuulemma myös varastaa kaloja nostamalla kalastajan siiman vedestä.