sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Sainte-Anne-de-Bellevue

Antti kysyi mikä veden rannalla oikein asun, joten ajattelin, että kartta olisi ihan hyödyllinen asia.  Montreal on saari, ja Ste. Anne on aivan sen kärjessä kahden järven äärellä (Lake St. Louis tai Lake of Two Mountains - en tiedä missä näiden raja menee), jotka taas ovat kahden joen liittymässä (Ottawa ja St. Lawrence).  Kylä on todella pieni, Wikipedian mukaan asukkaita on noin 5000 ja aluetta n. 15 km2, joista 10.5 on maata.  Laitan alle linkin karttaan, josta pitäisi näkyä viisi minulle tärkeätä paikkaa - koti, koulurakennus, jossa useimmat luennot pidetään, farmi, ruokakauppa jota vastapäätä asuin 2 vuotta sitten, ja "end of the world," eli kylän kärki, jonne usein kävelen auringonlaskua katsomaan.  Kartasta näkyy myös joitain veneitä, jotka vilkkaimpina päivinä täyttävät kaikki paikat.  Sillan toisella puolella länteen on isompi ruokakauppa ja ravintoloita, ja Montrealin kaupungin löytää kun jatkaa moottoritietä itään.  Otan joku päivä vielä hyviä kuvia Ste. Annesta, niin kesäinen tunnelma välittyy paremmin.

Mutta toistaiseksi, klikkaamalla TÄSTÄ, pääsee tutkimaan karttaa.

* Tiistai 21.06. * Otin tänään pari kuvaa:

 Boardwalk, jonka oikealla puolella (ei näkyvissä) on ravintoloita vieri vieressä. Tässä näkyy joitain veneitä, mutta viikonloppusin koko laituri on täynnä, samoin kuin vasen puoli, joka tänään oli tyhjänä. Juna ja moottoritie kulkevat tuota siltaa pitkin.

"End of the world." Istuin tässä puun alla pari tuntia lukemassa Harry Potteria. En jäänyt tänään katsomaan auringonlaskua, mutta tästä on suora näkymä länteen. On mielyttävää katsella kun erilaiset ihmiset kävelevät ohi päivän mittaan.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Autoja

Tänään kun ajoin töistä kotiin puolenpäivän aikaan, melkein kaikki tiet joille halusin kääntyä, oli suljettu.  Ehdin jo ihmetellä mitä Ste. Annessa tapahtuu, kunnes näin pitkän jonon harvinaisen hienoja autoja - tänään oli Ste. Anne de Bellevue Car Show.  Pääkatu ja kaikki parkkipaikat oli täynnä vanhoja ja uudempia autoja - Mustangia, Volvoa, Trans-Amia, Back to the Future DeLorian, ja kymmeniä rumia ja kauniita, mistä en osaa sanoa mitään.  Harmitti todella paljon, ettei tullut otettua kameraa mukaan, mutta kävely hakemaan avaimet kaverin luota ja kamera kotoa ei vaan houkuttanut...

Näinä päivinä on ollut todella lämmintä ja aurinkoista, eli Ste. Anne on vilkkaimmillaan muutenkin.  Kadut on täynnä ihmisiä ja kaikki venepaikat veden äärellä on käytössä.  Eikä mikään ihme, tämä on todella soma kylä kesällä.  Minäkin mielelläni kävelen boardwalkia ravintoloiden ohi ja luen kirjaa puun alla, antaen auringon vähitellen laskeutua veden taakse.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kesä

Maanantaina oli ensimmäinen oikeasti kuuma päivä töissä, enkä ollut siihen ihan valmis.  Olin unohtanut kuinka tukalaa navetassa on kesällä.  Haalarit päällä on jatkuvasti hiki ja vettä pitää juoda aina kun mahdollista.  Paikallinen sää on kyllä todella kummallista.  Ainut, mistä voi olla varma, on että se vaihtelee jatkuvasti.  Viimeiset kolme päivää oli 27° ja aurinkoista, eilen illalla nousi tuuli ja tänään on taas 15° paikkeilla.  Ilmeisesti epänormaali on kuitenkin täällä normaalia.

Mitäs muuta tänne kuuluu?  Toissapäivänä kävin konsertissa katsomassa yhtä amerikkalaista folk-rock tyyppistä laulajaa.  29-vuotias Lissie oli hyvä - hänellä on upea ääni ja todella eläytyi musiikkiinsa.  Muuten olen lähinnä ollut töissä ja tavannut kavereita.  Vanha kämppis Gwennie oli käymässä Connecticutista pari viikkoa sitten ja toinen ystävä, joka valmistui viime vuonna, on tulossa tänään.  Kesä on rauhallista aikaa.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Kipeänä

Ste. Annessä kiertää joku paikallinen flunssa-epidemia.  Monta tuttuani on ollut kipeinä viimeaikoina, ja nyt minä olen ollut sairaana reilun viikon.  Keuhkot täynnä limaa, pää, nenä ja korvat tukossa, kurkku kipeänä; tämä on aika sitkeä ja inhottava tauti.  Pahin on ohi, mutta tuttujen mukaan toipuminen kestää aika pitkään.  Eikä varmaan auta, että olen ollut töissä viimeiset 4 päivää.  Onneksi pomo ja työkaverit on ymmärtäväisiä ja rankimmat työt on jätetty muille.

Täällä on tosiaan alkanut kesäloma, vietän nykyään useimmat päivät töissä.  Vaikka tämä tauti vaivaa, on enimmäkseen hyvä mieli kun ei ole koulutöitä stressattavana.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Lontoossa taas vaiheeksi

Lento Helsingistä saapui Heathrown kentälle klo 9, ja kone Montrealiin on lähdössä vasta klo 18.  Oli siis melkein 9 tuntia aikaa lorvailla ja keksiä jotain tekemistä.  Jätin tavarat lokeroon kentälle ja hyppäsin metroon joskus 10 jälkeen; jäin pois Piccadilly Circuksen pysäkillä tuntia myöhemmin.  Olen kerran aiemmin ollut Lontoossa - reilut 10 vuotta sitten.  Sitä ei mielestäni lasketa.  Joten käytin nyt tilaisuutta hyväkseni ja käppäilin kohti tuntematonta.  Oletin, että tuo Piccadilly Circus olisi ihan hyvä lähtökohta, ja niinhän se olikin.  En uskaltanut käytää puhelimen karttaa, koska heti kun avasin ohjelman, se varoitti kalliista lisämaksuista kun on kotiverkon ulkopuolella.  Ehkä jos osaisi kytkeä GPS:n pois, se ei yhdistäisi verkkoon, mutta en oikein tiedä miten se toimii.  Sattumalta lähdin kuitenkin hyvään suuntaan kävelemään, kun tuli vastaan Big Ben ja London Eye.  Olin vaan hieman ylipukeutunut.  Lentokentällä, ja etenkin koneessa on aina kylmä, joten pukeuduin sen mukaan, vaikka olinkin katsonut että Lontoossa on päälle 20° ja aurinkoista.  Jätin paksuimmat kamat kentälle, mutta t-paita ja hame olisi ollut parempi asu kuin farkut ja pitkähihainen.

Luulen, että lentokentällä odottaminen on nuorempana ollut kamalan tuskaista, mutta nyt menetän kokonaan ajantajun ja lentokentällä minulle tulee rauhallinen olo.  Ei tätä odottamista voi kuitenkaan nopeuttaa, joten olen oppinut nauttimaan siitä.  Jos tulee jano tai nälkä, voi käydä ravintolassa tai piipahtaa kahvilaan; jos on tylsää, on kiva kiertää terminaali ja tuhlata aikaa tutkien eri kauppoja; jos väsyttää, voi torkahtaa hetkeksi tuolille...  Kävin äsken vakioravintolassani Giraffessa lounaalla, ja nyt istun katselemassa kun lentokoneet nousevat ja laskeutuvat.  Se onkin lempipuuhani lentokentällä, ja Heathrowssa on täydelliset näkymät sitä varten.  On jotenkin mielyttävää nähdä, kuinka sulavasti tämä kaikki toimii ja ajatella niitä tuhansia ihmisiä, jotka ovat matkalla paikasta toiseen, kukin eri syistä.  Tunnin päästä avataan portti ja jatkan taas matkaa Montrealiin.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Suomessa

Onpa ollut mukava vierailu Suomessa!  Täällä on ollut aivan upea sää näinä parina päivänä, niin olen vienyt koiraa nyt vähän pidemmille lenkeille.  Taitaa Josiellakin olla kivaa nyt kun lumet ovat sulamassa ja kaikki hajut tulee esille.  Eilen tapasin isovanhempia ja tänään Ilkan ja Riikan kanssa brunssilla.  Ilkka pisti mut vielä tekemään HS:n vaalikoneen niin pääsin äänestämäänkin.  Jatkoin sitten Kauppikselta kaupungille käppäilemään ja ottamaan vähän kuvia.  Olisi pitänyt ottaa ylimääräinen zoom mukaan, mutta en todellakaan odottanut näkeväni pöllöjä Helsingin keskustassa.  Forumin katolla on huuhkajan pesä, ja siellä oli kolme kuukauden ikäistä poikasta pällistelemässä ihmisiä.  Tietysti Töölönlahti on ihan vieressä ja muistakin puistoista varmasti löytyy hyvin riistaa...


torstai 14. huhtikuuta 2011

Lentokentällä

Kummallista.  Olen Lontoon lentokentällä odottamassa lentoa Helsinkiin.  Hukkasin lompakon kun kävin tankkaamassa, ja jätin sen auton katolle.  Olipa tyhmä olo sen jälkeen, mutta tulipahan pikainen vierailu Suomeen.  Uutta ajokorttia varten pitää nimittäin mennä henkilökohtaisesti käymään Suomessa poliisilaitoksella.  Olen siis tänääni llalla Helsingissä ja lähden taas tiistaina aamulla takaisin Montrealiin.  Tulen sitten uudestaan pidemmäksi aikaa kesällä, mutta ihan kiva piipahtaa kuitenkin, etenkin kun minulla on vain yksi tentti, joka on vasta 27. päivä.