Olen käyttänyt suurimman osan ajasta tänään kurssien valikoimiseen. Aamulla tapasin opinto-ohjaajani, joka vakuutti, että vain kolme pakollista kurssia puuttuu, ja saan ensi keväällä todistuksen. Sen jälkeen käytin noin neljä tuntia koneen äärellä yrittäen selvittää lukutaulua.
Minulla on kurssi, joka on pakko ottaa syksyllä; toinen, joka on tarjolla syksyllä täällä ja keväällä keskustassa; ja vielä kaksi keskustan kurssia, tarjolla eri päivinä syksyllä, joista pitäisi valita toinen. Muut kurssit saan valita vapaasti, mutta se ei silti ole ihan helppoa. Keskustaan meno pari kertaa viikossa tarkoittaa sitä, että kannattaisi ottaa muita kursseja siellä heti ennen tai jälkeen, ja pitää varmistaa että ehtii täällä oleville luennoille. Olisi myös kiva päästä sellaisille kursseille, jotka oikeasti kiinnostavat. Lukutaulun tekeminen on kuin pitkä matematiikan tehtävä, johon on monta ratkaisua, mutta jotkut toimii paremmin kuin toiset. Käytin monta sivua paperia erilaisten mahdollisuuksien hahmottamiseen, kunnes päädyin sellaiseen, joka tuntui loogiselta. En vielä luota siihen ollenkaan, sillä oletan, että se muuttuu ensimmäisen viikon jälkeen. Käyn ensin kaikilla luennoilla, mitkä ovat listallani, ja karsin sitten ne, jotka ei tunnu sopivan.
Joka syksy sama juttu. Toisaalta tämä on viimeinen syksy, joten ei voi valittaa.
torstai 18. elokuuta 2011
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Kanadassa taas
Olen nyt päässyt perille, ja täällä on kuuma! Lämpömittari sanoo 24, mutta tuntuu paljon lämpimämmältä kun on kostea ilma. En ole vielä edes purkanut matkalaukkuja, ensin on pakko löytää jostain ruokaa.
lauantai 13. elokuuta 2011
Suomi 21.7.-13.8.
Kun saavuin Suomeen, heti ensimmäisenä viikonloppuna menin Somerniemelle äidin kanssa ja Ämyrin lavatansseille. Meitä molempia jännitti aivan tolkuttomasti. Oltiin varmoja, että jotekin täysin nolataan itsemme, kun kukaan ei pyydä tanssimaan tai joku pyytää, mutta sitten meille nauretaan kun kompastelemme ja kaikki huomaa, ettemme osaa tanssia. Tai jotain. En tiedä mikä siinä oikeastaan oli niin kauhistuttavaa. Mutta meillä oli aika hauskaa ja luulenpa, että tulevaisuudessa yritän värvätä sinne jonkun mukaan tanssipariksi. Oli kiva sitä paitsi käydä järvessä iltauinnilla ja nukkua yö mökillä. Muuten ensimmäinen viikko kului Helsingissä, jolloin hain uuden ajokortin, kävelin kaupungilla nauttien lämpimästä ilmasta, ja tapailin ihmisiä.
Seuraavana lauantaina lähdin Jutan mökille Perniöön juhlimaan kesää lukioaikaisten kavereiden kanssa. Sunnuntaina sitten perhe tuli hakemaan sieltä, ja lähdimme Nauvoon veneen luo. Ilkka, Riikka, isä ja minä vietimme viisi ihanaa päivää purjehtien. Joka päivä oli ihana ilma, aurinko paistoi ja oli niin lämmintä, että talvivaatteita hädintuskin tarvitsi. Tämä tarkoitti myös sitä, että saatoimme nauttia ulkona olemisesta ja purjehtia pitkiä matkoja. Ehdimme jopa Maarianhaminaan, jonne ei oltaisi lähdetty jos Riikka ei olisi kertonut, ettei ollut kai ennen käynyt siellä. Perjantaina jätimme Ilkan ja Riikan Hankoon ja jatkoimme isän kanssa vielä seuraavaan päivään. Kyllä purjehtiminen on ehdottomasti minulle yksi vuoden kohokohtia. Heti kun aloittaa, ajankulu ja muu maailma menettävät täysin merkityksensä. On niin mielyttävää, kun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin olla vaan, välillä vähän navigoida ja ohjailla. Matkan pituudella tai päämäärällä ei ole mitään merkitystä, ja kulun nopeuskin on täysin sään armoilla. Se on oikeata lomaa.
Olin ajatellut, että kun minulla on melkein viikko aikaa purjehduksen jälkeen, ehdin tehdä ja nähdä vaikka mitä. Olin väärässä, päivät menivät ohi tajuttoman nopeasti. Päivät vietin isän kanssa, kun muu maailma oli töissä. Kävimme lintsillä kaikkien muiden lapsiperheiden kanssa, söimme muikkuja torilla, tutustuimme pikaisesti luonnontieteelliseen museoon. Illalla syötiin taas yhdessä, ehdin tavata pari kaveria, ja keskiviikkona onnistuttiin järjestämään suvun rapujuhlat meillä. Vielä kuitenkin jäi asioita tekemättä ja ihmisiä näkemättä, mutta niin kai se aina menee. Ei kaikkea ehdi tehdä vaikka asuisikin Helsingissä.
Kaiken kaikkiaan oli aivan erinomainen loma. Joka päivä oli jotain tekemistä, vaikka harvemmin tuntui olevan kiire. Tärkeimmät asiat tuli tehtyä, joitakin vielä moneen otteeseen. Kiitos kaikille ketä tapasin, teitä on aina ihana nähdä. Tietysti olisi kiva nähdä ja tehdä vielä enemmän, mutta nämä lomat menee aina nopeammin kuin osaa kuvitella. Perheenjäsenille vielä: olette kaikki minulle todella rakkaita ja tärkeitä. Istun nyt yksin Lontoon lentokentän loungessa, josta isä on jo lähtenyt omalle portilleen, ja mietin perhettä. Mietin, että olisi kiva, jos teidän kanssa voisi viettää enemmän aikaa. Ehtisihän sitä paljon paremmin jos asuisi samassa maassa (vai ehtisikö?). Nämä tapaamiset ovat pikaisia, eikä sitä aina tule juteltua tarpeeksi. Toisaalta tiedän myös sen, että poissa ollessani olen oppinut kuinka paljon perhe minulle merkitsee. Vaikkei jutella kamalan usein, eikä aina tiedetä, mitä toisillemme kuuluu, se yhteinen aika on aina yhtä ihanaa. Perhe on aina perhe. Samoin kuin hyvät ystävät pysyvät läheisinä, vaikka heitä tapaisi vain harvoin.
Nähdään taas pian!
Seuraavana lauantaina lähdin Jutan mökille Perniöön juhlimaan kesää lukioaikaisten kavereiden kanssa. Sunnuntaina sitten perhe tuli hakemaan sieltä, ja lähdimme Nauvoon veneen luo. Ilkka, Riikka, isä ja minä vietimme viisi ihanaa päivää purjehtien. Joka päivä oli ihana ilma, aurinko paistoi ja oli niin lämmintä, että talvivaatteita hädintuskin tarvitsi. Tämä tarkoitti myös sitä, että saatoimme nauttia ulkona olemisesta ja purjehtia pitkiä matkoja. Ehdimme jopa Maarianhaminaan, jonne ei oltaisi lähdetty jos Riikka ei olisi kertonut, ettei ollut kai ennen käynyt siellä. Perjantaina jätimme Ilkan ja Riikan Hankoon ja jatkoimme isän kanssa vielä seuraavaan päivään. Kyllä purjehtiminen on ehdottomasti minulle yksi vuoden kohokohtia. Heti kun aloittaa, ajankulu ja muu maailma menettävät täysin merkityksensä. On niin mielyttävää, kun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin olla vaan, välillä vähän navigoida ja ohjailla. Matkan pituudella tai päämäärällä ei ole mitään merkitystä, ja kulun nopeuskin on täysin sään armoilla. Se on oikeata lomaa.
Olin ajatellut, että kun minulla on melkein viikko aikaa purjehduksen jälkeen, ehdin tehdä ja nähdä vaikka mitä. Olin väärässä, päivät menivät ohi tajuttoman nopeasti. Päivät vietin isän kanssa, kun muu maailma oli töissä. Kävimme lintsillä kaikkien muiden lapsiperheiden kanssa, söimme muikkuja torilla, tutustuimme pikaisesti luonnontieteelliseen museoon. Illalla syötiin taas yhdessä, ehdin tavata pari kaveria, ja keskiviikkona onnistuttiin järjestämään suvun rapujuhlat meillä. Vielä kuitenkin jäi asioita tekemättä ja ihmisiä näkemättä, mutta niin kai se aina menee. Ei kaikkea ehdi tehdä vaikka asuisikin Helsingissä.
Kaiken kaikkiaan oli aivan erinomainen loma. Joka päivä oli jotain tekemistä, vaikka harvemmin tuntui olevan kiire. Tärkeimmät asiat tuli tehtyä, joitakin vielä moneen otteeseen. Kiitos kaikille ketä tapasin, teitä on aina ihana nähdä. Tietysti olisi kiva nähdä ja tehdä vielä enemmän, mutta nämä lomat menee aina nopeammin kuin osaa kuvitella. Perheenjäsenille vielä: olette kaikki minulle todella rakkaita ja tärkeitä. Istun nyt yksin Lontoon lentokentän loungessa, josta isä on jo lähtenyt omalle portilleen, ja mietin perhettä. Mietin, että olisi kiva, jos teidän kanssa voisi viettää enemmän aikaa. Ehtisihän sitä paljon paremmin jos asuisi samassa maassa (vai ehtisikö?). Nämä tapaamiset ovat pikaisia, eikä sitä aina tule juteltua tarpeeksi. Toisaalta tiedän myös sen, että poissa ollessani olen oppinut kuinka paljon perhe minulle merkitsee. Vaikkei jutella kamalan usein, eikä aina tiedetä, mitä toisillemme kuuluu, se yhteinen aika on aina yhtä ihanaa. Perhe on aina perhe. Samoin kuin hyvät ystävät pysyvät läheisinä, vaikka heitä tapaisi vain harvoin.
Nähdään taas pian!
Englanti 17.-21.7.
Sveitsin jälkeen suuntasimme Ninan kanssa Englantiin, jossa vietimme vähän aikaa yhdessä. Ensimmäiset pari päivää vietimme Brightonissa ja nukuimme siellä satamassa, jossa Ninan isäpuoli pitää venettään. Kuten kunnon englantilaiseen kesään kuuluu, siellä satoi enemmän kuin paistoi kun olimme siellä. Kävelimme silti ympäri Brightonia, kävimme pubissa syömässä fish & chips annokset, pelasimme jotain pelejä Brighton Pierillä, joimme englantilaista siideriä. Illalla tyydyimme nukahtamaan jonkun leffan ääreen veneessä. Viimeisenä iltana menimme Eastbourneen, jossa Ninan perheellä on koti, ja söimme siellä päivällisen. Seuraavana aamuna lähdimme Lontooseen viettämään päivää. Ei sinänsä tehty mitään erikoista, käveltiin vain kaupungilla ja kävimme lounaalla. Illalla minä jatkoin sitten matkaani Heathrow'lle ja lensin Helsinkiin.
Brighton Pier
Sveitsi 11.-17.7.
Kirjoittelen taas Lontoosta. Kesäloma on nyt ohi. Jos siis kesälomalla tarkoittaa sitä aikaa, kun on poissa kotoa eikä töissä. Kerron nyt erikseen loman eri osista jotain, ei varmaan haittaa, että tulee näin jälkeenpäin.
Lähdin siis Montrealista Lontoon kautta Sveitsiin, jossa vietin viikon Ninan kanssa tämän sukulaisten vieraana. Olimme enimmäkseen Montreux'ssa, jossa Ninan isoisä asuu aivan veden rannalla. Kävimme jazz festivaalissa, joka oli juuri loppumaisillaan, käppäilimme ympäriinsä, tapasimme Ninan erilaisia sukulaisia, ja söimme järjettömän paljon. Sain täällä maistaa raclettia ensimmäistä kertaa, joka oli ihan aitoon tapaan tehty - juusto kiinnitetään laitteeseen, ja sulanut kerros kaavitaan veitsellä lautaselle.
Vietimme myös pari päivää Ninan isoäidin chalet'ssa, joka oli parin tunnin ajomatkan päässä keskellä vuoristoa. Aivan uskomaton paikka, kuin elokuvista tai unelmista. Jyrkkä hiekkatie vei mökille, josta ei näkynyt ketään muita ihmisiä. Takapihalla kasvatettiin ruoka, mitä me lähinnä söimme. Vihanneksia, jäniksiä, puluja ja kanoja. Kaksi suurta ateriaa päivässä, joka päivä. Esimerkiksi eräs päivällinen oli seuraavanlainen: salaatti, leikkeleitä (salamia, prosciuttoa, capocolloa), leipää, spagetti jauhelihakastikkeella, lihaa (jänistä, kanaa, lammasta, makkaraa), ja päälle vielä juustoa, kahvia ja kakkua. Sveitsissä oli siis aika mukavaa. Viikon jälkeen pystyin jo jokseenkin seuraamaan keskustelua, joka oli aina ranskaksi - vain pari Ninan sukulaista puhui englantia, eivätkä hekään sitä paljon puhuneet.
Lähdin siis Montrealista Lontoon kautta Sveitsiin, jossa vietin viikon Ninan kanssa tämän sukulaisten vieraana. Olimme enimmäkseen Montreux'ssa, jossa Ninan isoisä asuu aivan veden rannalla. Kävimme jazz festivaalissa, joka oli juuri loppumaisillaan, käppäilimme ympäriinsä, tapasimme Ninan erilaisia sukulaisia, ja söimme järjettömän paljon. Sain täällä maistaa raclettia ensimmäistä kertaa, joka oli ihan aitoon tapaan tehty - juusto kiinnitetään laitteeseen, ja sulanut kerros kaavitaan veitsellä lautaselle.
Kuvassa näkyy vesilaseja, vaikka sitä ei saisi juoda racletten kanssa, koska muuten juusto kovettuu palloksi vatsassa. Oikea juomavalinta on viini tai tee.
Vietimme myös pari päivää Ninan isoäidin chalet'ssa, joka oli parin tunnin ajomatkan päässä keskellä vuoristoa. Aivan uskomaton paikka, kuin elokuvista tai unelmista. Jyrkkä hiekkatie vei mökille, josta ei näkynyt ketään muita ihmisiä. Takapihalla kasvatettiin ruoka, mitä me lähinnä söimme. Vihanneksia, jäniksiä, puluja ja kanoja. Kaksi suurta ateriaa päivässä, joka päivä. Esimerkiksi eräs päivällinen oli seuraavanlainen: salaatti, leikkeleitä (salamia, prosciuttoa, capocolloa), leipää, spagetti jauhelihakastikkeella, lihaa (jänistä, kanaa, lammasta, makkaraa), ja päälle vielä juustoa, kahvia ja kakkua. Sveitsissä oli siis aika mukavaa. Viikon jälkeen pystyin jo jokseenkin seuraamaan keskustelua, joka oli aina ranskaksi - vain pari Ninan sukulaista puhui englantia, eivätkä hekään sitä paljon puhuneet.
torstai 28. heinäkuuta 2011
Suomi
Heipä hei! Täällä sitä ollaan taas Suomessa ikään kuin ei oltais lähdettykään. Se on niin kummallista, kuinka heti kun tänne pääsee, on jo vaikea muistaa, mistä sitä on tullut. Saavuin viime torstaina myöhään illalla, enkä sen jälkeen ole tehnyt paljoakaan, vaikka joka päivä olen kuitenkin tehnyt jotain. Olen tavannut kavereita, piipahtanut Suomenlinnassa, käynyt Josien kanssa kävelyillä, ja tuhlannut melkein joka päivä pari tuntia kaupungilla. Aina on jotakin, mitä "pitäisi" tehdä, ja sen jälkeen mielelläni kävelen Helsingissä, käyn esimerkiksi vähän katsomassa kaupppatoria. Täällä on minusta niin mielyttävää kesällä kun ihmisiä on ulkona ja hyvällä tuulella. Helsinki on sitä paitsi niin kiva kaupunki, juuri sopivan kokoinen käveltäväksi, ja täällä kun on tuo kiva tori aivan meren rannalla. Olen siis nauttinut ajastani täällä. Ensi viikolla sitten purjehtimaan, joka on ehkä joka kesän kohokohta. On niin ihanaa, kun pääsee kulkemaan sään mukana ja aika menettää merkityksen.
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
Matka jatkuu
Tanaan oli viimeinen paiva Sveitsissa, ja huomenna aamulla matka jatkuu Englantiin. Vierailu taalla on ollut todella mukava. Olemme lahinna olleet Ninan isovanhempien vieraina Montreux'ssa ja vietimme pari paivaa isoaidin "mokilla" (oikea chalet) parin tunnin matkan paassa, vuorella, josta ei nay ketaan muita ihmisia. Laitan varmaan kuvia myohemmin ja kerron matkasta joko blogissa tai sitten kun nahdaan Suomessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)