Nina Suomessa

McGillistä tuttu tuleva kämppikseni Nina oli viime viikolla Suomessa.  Nina oli Lontoossa äitinsä luona ja menossa Sveitsiin tapaamaan isovanhempiaan, joten miksei piipahtaa samalla Helsingissä?  Varoitin Ninaa etukäteen, ettei täällä hirveästi nähtävää ole, mutta onneksi hän ei ollutkaan turistimatkalla, vaan halusi lähinnä nähdä missä asun ja tutustua ystäviini. 

Keskiviikkona näytin Ninalle Helsingin nähtävyyksiä.  Kävelimme Temppelinaukion kirkon ohi ja Kampin läpi kauppatorille, jossa söimme lounasta.  Sieltä kätevästi Suomenlinnaan, jossa kiersimme hetken ennen kuin palasimme takaisin kaupungille.  Illalla tapasimme joitakin kavereitani, jotka saivat harjoitella englannin- ja ranskantaitojaan.

Torstaina minulla oli töitä, joten sysäsin Ninan parin ystäväni seuraan, joiden tiesin tulevan kaikkien kanssa toimeen, ja jotka varmasti keksisivät jotakin mukavaa tekemistä.  

Äidin ehdotuksesta lähdimme perjantaina päivämatkalle Tallinnaan.  Lähtö 11.30 ja paluu 20.30.  Vajaan kolmen tunnin aikana emme tehneet oikeastaan mitään Tallinnassa, mutta tulipahan sekin nähtyä.  Tämä oli sitä paitsi Ninan ensimmäinen kerta isommassa laivassa.  Illalla liityimme taas kavereitteni seuraan viettämään tavallista perjantai-iltaa Helsingissä.

Pöytä koreana

Olemme pitkään suunniteltu mökkireissua kaveriporukalla, ja saimmekin sellaisen järjestettyä lauantaina.  Lähtö viivästyi parilla tunnilla kun emme löytäneet autoa, eikä ollut selvää kuka oli tulossa, mutta pääsimme kuitenkin lopulta mökille.  Ja hauskaa oli!  Pidimme pienimuotoiset rapujuhlat paahtoleivän ja pakasterapujen kera, saunoimme ja kävimme pari kertaa uimassa (vesi oli jopa 22°!)  Sunnuntain vietimme myös mökillä grillaten, uiden ja pelaten mölkkyä.  Todella onnistunutta mökkeilyä!

Nina lähti maanantaiaamuna, mutta ehti lyhyen vierailunsa aikana näkemään aika hyvin minkälaista elämää vietän Suomessa.  Pääsi tapaamaan suuren osan kavereitani, tutustumaan vähän Helsinkiin (sekä Tallinnaan) ja jopa näkemään minkälaista mökkielämä on.  Onni että oli hyvä sää joka päivä!

Kesäloma

Viimeisestä blogistani on aikaa jo yli neljä kuukautta, ehkä nyt on liian myöhäistä väittää ettei ole ehtinyt. Olen nyt ollut Suomessa kolme kuukautta, ja lähden vajaan kuukauden päästä takaisin Kanadaan. Tuntuu kuin loma olisi vasta alkanut, ja etten olisi vielä ehtinyt tehdä juuri mitään Suomessa. Niin se aika vaan kuluu.

Ensimmäiset viikot vietin lähinnä lomaillen. Toukokuun lopussa sain hyvän työpaikan Kivelän sairaalasta. Vuorotyössä laitoshuoltajana siivoan, jaan ruokaa ja tiskaan. Hoitajat ja potilaat ovat mukavia, viihdyn töissä vaikka välillä vuorot ovat myöhään illalla tai viikonloppuisin. Aloitin myös autokoulun, toivoen että saisin kortin kesän loppuun mennessä. Teoriat ja melkein kaikki pakolliset ajotunnitkin on jo käyty, mutta ajokorttiluvan saaminen poliisilta kestää jostain syystä jopa kuusi viikkoa! Ennen lupaa ei voi käydä teoria- tai ajokokeessa, eikä se ajaminenkaan vielä ole ihan niin sujuvaa kuin pitäisi.

Töiden ja autokoulun ohella olen enimmäkseen tavannut mahdollisimman paljon kavereita. Sen lisäksi ehdin käydä purjehtimassa, Muhussa ratsastamassa, viettää päivän Ruisrockissa ja muuttaa uuteen asuntoon. Välillä on ollut stressaavaa ja kiireistä, ja joskus olen kaivannut takaisin Kanadaan. Nyt kun loma hupenee kovaa vauhtia, huomaan kuitenkin että Suomessa on ollut todella kivaa. Tulee taas kova ikävä kun pitää lähteä. Ja onhan tännekin osunut sentään pari hellepäivää!

Asunnon metsästys

Tuntuu, että yhäkkiä kaikki ovat havahtuneet siihen, että kouluvuosi on melkein ohi ja ensi vuodeksi pitäisi keksiä itselleen koti. Viimeisen viikon aikana, lukuisat kaverit ovat käyneet katsomassa asuntoja keskustassa ja Ste-Anne-de-Bellvuessa. Pari asuntoa keskustasta ja ainakin kaksi tältä alueelta on jo vuokrattu, sopimukset äskettäin allekirjoitettu. On vaikeata löytää tältä alueelta järkevää asuntoa/taloa koska lähes kaikki Macdonald kampuksen opiskelijat ovat etsimässä samanlaisia paikkoja samaan aikaan. Minäkin olen siis pohtinut pitkään mitä haluan tehdä ensi vuonna, missä ja kenen kanssa.

Ninalla on pari kaveria, jotka asuvat lähellä kampusta ja ovat valmistumassa koulusta ja siis muuttamassa tänä vuonna. Asunto on ikään kuin rivitalo, jossa on kaksi kerrosta, kolme makuuhuonetta, ja 1,5 kylppäriä. Vastapäätä on ruokakauppa, eikä mikään Ste-Annessa ole kovin kaukana. Matka koululle kestää vain 9 minuuttia kävellen, mutta keskellä talvea tulee kuulemma jopa ajettua se matka. Hintakin on paljon edullisempi kuin useimmat asunnot/talot mitä olemme nähneet, vaikka siihen sisältyy lämpö ja huonekaluja. Olemme innoissamme tästä mahdollisuudesta, mutta emme ole vielä kuulleet vuokraisännältä. Nykyiset asukkaat ovat kuitenkin myös ottaneet häneen yhteyttä joten kyllä tämän pitäisi järjestyä. Vaikka olen ehdottomasti sitä mieltä että ensimmäinen vuosi on paras dormissa, en malta millään odottaa omaa kotia. Nyt osaan arvostaa omaa rauhaa, keittiötä, makuuhuonetta ja kylppäriä.

Alakertaa - portaat, olohuone, keittiö ja ikkunan+oven takana huone, johon muuttaisin

Asunnon lisäksi pitäisi vielä hoitaa koulutyöt, kesätyöhaku, ja muut järjestelyt kesää varten. Puolitoista kuukautta pitäisi olla riittävä aika tähän, mutta päästän varmasti syvän huokauksen kun tämä vuosi on vihdoin ohi!

World traveller, eh? - Manaus

New Yorkin reissu oli pelkkää busseilla ja junilla matkaamista. Sen jälkeen matkustusväline vaihtui lentokoneeseen kun suuntasin Manaukseen päin. Pidän Montrealin lentokentästä paljon - ihmiset ovat mukavia, kenttä ei ole liian iso, ja se on muutenkin tullut tutuksi tämän puolen vuoden aikana. Matka Montrealista Miamiin ja Miamista Manaukseen sujuivat ihan hyvin, lentäminen tuntui helpolta pitkien bussimatkojen jälkeen. Manaukseen saapuessa tuntui kuin olisin ollut suurempi maailmanmatkaaja, kolme maata kolmessa päivässä on aika hyvin. Kyllä pari virkailijaa meni sekaisin siinä kun selitti, että asuu Kanadassa, mutta on green card koska asui Amerikassa, mutta passi on kuitenkin suomalainen ja on kuitenkin menossa Brasiliaan vanhempia tapaamaan...

Viikon loma teki minulle erittäin hyvää. Tuntui luksukselta päästä nukkumaan isoon sänkyyn omaan huoneeseen, ilman mitään erityisiä suunnitelmia viikolle. Kaipasin suuresti tekemistä, koska täällä Montrealissa on viimeaikoina harvemmin tehnyt mieli mennä kauppaa pidemmälle paksuun lumeen rämpimään. Näin viikon aikana yliopiston, apinoita, ekologisen puiston, elokuvan, Salcompin tehtaan, kävimme ratsastamassa, syömässä, ja kynsi- jalka- ja kasvohoidossa. Joka päivä oli jotain tekemistä, tuntuu että teimme lähes kaikkea mitä Manauksessa on tarjolla.

En ole koskaan käynyt manikyyrissä, pedikyyrissä tai muutenkaan viettänyt aikaa kauneushoitoloissa. Manauksessa heti ensimmäisenä päivänä jouduin hoitoon, jossa yksi nainen pitää jalkaani sylissään ja toinen hoitaa käsiäni, ja kolmas tuli vielä lopulta hakemaan toiseen huoneeseen nyppiäkseen kulmakarvat. Tuntuu oikeastaan ihan mukavalta katsella ikkunasta kun ihmiset kävelevät mallissa, samalla kun toiset häärivät ympärillä huolehtimassa.

Aryn kanssa tuli viimeksikin käytyä hauskoissa paikoissa "portugalintunnilla". Kävimme tällä kertaa hänen kanssaan vain UFAMissa, viidakkoyliopistossa, jonka vain näin viime kerralla. Oli mielenkiintoista nähdä miten erilainen Manauksen "viidakkoyliopisto" oli verrattuna McGilliin. Hassua että eläintiede koski selkeästi eksoottisempia eläimiä kuin lehmiä, tuntui todellakin tylsältä sanoa että itse kiinnostaisi hevoset, eikä käärmeet tai apinat. Yleisemmällä tasolla tuntui kuitenkin olevan samanlaisia ihmisiä ja samantyyppinen tunnelma kuin McGillin "maatila"-kampuksella.



Minulle ratsastuskerrat olivat tietysti viikon kohokohtia, sillä en ole vieläkään löytänyt täältä läheltä tallia jossa voisi käydä. Suomessa koitin käydä kaksi kertaa viikossa, ja nyt kun en voi harrastaa sitä täällä, on minulla ollut ikävä ratsastusta. Viimeksi oli eri opettaja ja eri hevonen, minun onneksi. Nämä tunnit olivat paljon kivempia! Isä laukkasi omalla puolellaan koko tunnin samalla kun äiti ja minä tottelimme Eun ohjeita. Kolmas ratsastuskerta oli maastossa, eipä ole ennen tullut ratsastettua keskellä sademetsää!



Viikon loppuessa ja sunnuntain lähestyessä ajattelin, etten haluaisi poistua Manauksesta! Tiesin että minulla olisi fysiikan koe seuraavalla viikolla ja muut kokeet ja lukukauden loppu nurkan takana, eikä loma ollut ehtinyt vielä kunnolla purea. Kun palasin Montrealiin, sain kuitenkin luettua ja selviydyin fysiikan kokeestani, tuntuu että loma kuitenkin ehti auttaa! Kohta on kuitenkin pidennetty pääsiäisviikonloppu (jolloin NYC olisi taas suunnitelmissa), sen jälkeen pari koetta ja vajaan 1,5 kuukauden päästä loppuu kouluvuosi. Hullua että aika, etenkin joululoman jälkeen, on mennyt niin nopeasti.

World traveller, eh? - New York

Viimeisen viikon aikana olen ollut kolmessa maassa. Meillä on tämä viikko lomaa koulusta, mutta viimeinen midterm ennen lomaa oli psykologian koe keskiviikkona. Koska kerrankin oli tuttuja Suomesta New Yorkissa, jopa samalla rannikolla kuin minä, ajattelin käyttää tilaisuutta hyväkseni. Kun kerran on tekosyy käydä New Yorkissa, niin kai sitä pitää käydä. On sitä paitsi hyvää vaihtelua nähdä muitakin ihmisiä kuin niitä samoja joita Mac kampuksella näkee joka päivä. Ystäväni Nina asuu Connecticutissa tunnin junamatkan päässä NYCistä, joten menimme yhdessä USAn puolelle keskiviikko-iltana.

Bussimatka Montrealista New York Cityyn saattaa kestää seitsemästä tunnista ylöspäin. Meillä oli onnea kun pääsimme express bussiin, joka pysähtyy vain kerran rajalla, eikä rajalla ollut juurikaan jonoa keskiviikko yönä. Matka kesti siis vain vajaat 8 tuntia ja olimme Grand Centralissa aikaisin torstai-aamuna. Ninan perhetuttu tuli meitä vastaan asemalle, ja lainasi meille autoa jolla saimme ajettua Westportiin Ninan kotiin. Valitettavasti meillä ei ollut avaimia taloon, joten koitimme etsiä avointa ikkunaa päästäksemme sisään. Vain yksi ikkuna oli avattavissa. Ikkuna oli tietysti talon pienin, mutta mahduin kuitenkin läpi ja pääsimme vihdoin sisälle.

Torstaina kävin kaupungilla syömässä ja katsomassa Leijonakuningasta Ikosten kanssa. Onpa kummallista tavata tuttuja New Yorkissa kun itse asuu Montrealissa ja tutut Suomessa! Perjantai-iltana kahden kaverin piti saapua koulusta, mutta heillä oli huonoa tuuria kun lumimyrsky yllätti juuri sinä päivänä. Bussit New Yorkiin olivat peruutettu, joten he matkustivat sen sijaan Bostoniin, yöpyivät siellä, ja tapasimme heidät lopulta vasta seuraavana aamuna.

Lauantai oli minun viimeinen päiväni, otin iltabussin takaisin Montrealiin. Tämä oli tavallinen bussi, joka pysähtyi kaikkialla, joten matka kesti tällä kertaa pari tuntia pidempää. Greyhound bussiasemalta pitää vielä ottaa metro ja toinen bussi että pääsee Macdonaldille. Sieltä sitten taxi lentokentälle ja seuraavan reissun aika!

Joululomasta

Joululoma on nyt ohi ja olen nyt ollut Kanadassa reilut 2 viikkoa. Ehdin nähdä lähes kaikki tutut loman aikana, ja yleisesti ottaen koko reissu oli onnistunut. Eikä mikään ollut oikeastaan muuttunut, vaikka sitä pelkäsinkin. Väiskin asunto oli samannäköinen kuin lähtiessäni (vaikka Antti yrittikin väittää että oli tehnyt suuria muutoksia), ja Josie tuntui muistavan minut. Joulua vietettiin melkein täysin samalla tavalla kuin viime vuonna, koko perhe koossa ja joulukuusikin pystyssä! Osa kavereistani oli armeijassa suurimman osan loman ajasta, joten heitä ei nähnyt, mutta muuten ystävät eivät olleet muuttuneet. Ensimmäiset hetket heidän kanssaan tuntuivat kummallisilta, koska emme olleet nähneet niin pitkään aikaan, mutta nopeasti unohdin koko Kanadan ja tuntui kuin olisin ollut Suomessa koko tämän ajan. Kun muu perhe lähti joulun jälkeen Kemijärvelle, minä jäin Väiskin asunnolle Josien kanssa, ja huomasin että minulla oli ollut ikävä yksinoloa. Kun elää dormi-elämää kämppiksen kanssa, ei ole juurikaan mahdollisuutta olla yksin. Kaikki paikat ovat yleisessä käytössä, ja omassa huoneessakin on melkein aina ihmisiä. Toinen mukava asia Suomessa olossa oli se, että keskustaan pääsi nopeasti ja helposti, heti kun joku soitti ja pyysi tapaamaan. Täällä tulee harvemmin käytyä missään, kun ystävät asuvat samassa rakennuksessa ja kestää puoli minuuttia kävellä heidän luokseen.

Oli ikävää lähteä loman jälkeen Suomesta, jättää kaikki kaverit, koira ja tutut maisemat. Nyt oli kuitenkin paljon helpompaa lähteä kuin kesällä, kun tiesi että Montrealissakin on paljon kavereita odottamassa ja elämä täällä on tullut tutuksi. Tänne oli mukava tulla takaisin pitkän (n. 20h) matkan jälkeen, oli kiva nähdä taas kaikkia tuttuja täällä, ja oli mukavaa huomata että Laird Hall tuntui kodilta. Nyt täällä oleminen tuntuu taas normaalilta, vaikka muistot oivariinista, ruisleivästä ja ratsastuksesta ovat vielä tuoreena mielessä. Kiitos kaikille joita tapasin lomalla, oli ihana tavata! Nähdään taas kolmen kuukauden päästä!

Thanksgiving

Pääsin viime viikolla pitkästä aikaa viettämään ihan aitoa amerikkalaista thanksgivingiä Andrean perheen kanssa. Pakkasimme auton takakontin täyteen ruokaa torstaiaamuna, haimme Andrean isoäidin ja poikaystävän ja suuntasimme kohti New Hampshirea jälleen. Joka vuosi Andrean äidinpuoleinen suku kerääntyy sinne viettämään thanksgivingiä yhdessä. Saavuimme puolenpäivän aikaan ensimmäisinä vieraina, koska ruoanlaitossa kaivattiin apua. Pikkuhiljaa serkkujen ja tätien määrä talossa kasvoi, kunnes lopulta kaikki olivat paikalla. Kolmen maissa ruoka oli valmista ja yhteensä 17 henkeä kerääntyi pöydän ääreen syömään.

Kuten kuuluukin, tarjolla oli kalkkunaa, perunamuusia, bataattimuusia ja muita vihannesruokia. Kaikki oli herkullista ja täyttävää. Ruoan jälkeen nuorempi sukupolvi hätyytettiin keittiöstä, sillä välin kuin jälkiruokaa valmistettiin. Jälkiruoaksi oli perinteiden mukaan erilaisia kurpitsaherkkuja ja muita kakkuja. Kaikkea ruokaa jäi kamalan paljon - jokainen perhe sai jämiä mukaansa - ja jokainen poistui täyden vatsan ja hyvän mielen kera.

Seuraavana päivänä vietimme vähemmän virallista thanksgivingia Trevorin äidin luona. Sinne kerääntyi Andrean kavereita, jotka tapasin ensimmäistä kertaa, ja valmistimme yhdessä perunoita, kalkkunaa ja kastiketta. Thanksgiving on monille amerikkalaisille vuoden tärkein juhla, ja minä ainakin tulen muistelemaan tämän vuoden thanksgivingia hyvällä.

(Tämä juttu tulee pari viikkoa myöhässä. Luulin julkaisseeni tekstin, mutta ilmeisesti painoinkin "tallenna" nappia. Pahoitteluni.)