Ensilumi

Talvi taitaa tosiaan olla aluillaan.  Lauantai-iltana nimittäin satoi lunta!  Ei paljon, mutta maassa oli vielä ohut valkoinen kerros.  Ensilumi on aina kiva asia, mutta en ole varma olenko valmis talveen.  Nyt tietää että edessä on ne päivät kun 10min kävely koululle on silkkaa taistelua tuulta ja lunta vastaan, eikä mitkään vaatekerrokset auta.  Toisaalta taas odotan laskettelukauden alkua innolla.

Nyt on siis marraskuu.  Taas kuukausi on mennyt menojaan, ja nyt on enää kuukausi luentoja jäljellä ennen finaleita.  Tuntuu että lukukausi on vasta alkanut, ja tiedän että tämäkin kuukausi tulee menemään hetkessä.  Nyt kaikki metsä- ja linturetket ovat ohi, on liian kylmä olla ulkona niin pitkään.  Sen sijaan lintutieteen labrassa oli tänään lintujen dissektiota (onko tämä tosiaan oikea sana?).  Minulle jäi pieni tikka, josta ei oikein helposti tunnistanut sisäelimiä, mutta muilla oli isompia lintuja (hanhia, sorsia, lokki ja haikara) jotka oli tosi mielenkiintoisia.

Ensi viikolla on 2 esseetä ja tentti, ja viikonloppuna töitä.  Taidan viettää aika paljon aikaa kirjastossa tällä viikolla...

Elossa

Hei!  Olen kyllä elossa ja kaikki hyvin täällä.  Nyt on lukukauden puoliväli eli on paljon kokeita sun muita viime ja ensi viikolla.

Lehmät ovat ihania.

Tein puolitoista vuoroa töitä viime viikolla, jolloin pääsin vähän totuttelemaan farmin rytmiin, joten olin suht-hyvin valmistautunut viikonloppuun.  Lehmät ovat vielä tuttuja ja kaikki tekemiset ovat oikeastaan samoja kuin kesän alussa.  Suurin muutos on, että kaikki lehmät ovat nyt vanhempia - vasikat ovat kasvaneet ja siirtyneet sisälle, nuoret lehmät on jo maitolinjalla.  Ja kesän aikana syntyi paljon vasikoita.  Onneksi en ollut 2 viikkoa sitten töissä, jolloin oli 7 synnytystä 3 päivän sisällä...

Viime maanantaina oli kuitenkin yksi synnytys, joka oli ihan hyvä kun muistui mieleen mitä silloin kuuluu tehdä.  Viikonloppuna oli nimittäin molempina päivinä poikiminen!  Lauantaina kun saavuin töihin, huomasin pari pientä jalkaa pilkistävän maailmaan, joten heti piti aloittaa valmistautuminen - hakea käsineet, lämmintä saippuavettä, paperia ja ketjut.  Lehmä pitää saada jaloilleen ja ketjut laitetaan poikasen jalkojen ympärille, ja sitten vaan vedetään supistusten tahdissa ("don't leave it up to God!")  Ei muuten ole helppoa!  Etenkin jos on kyseessä mulli (poikavasikka) ja/tai hieho (ensikertaa synnyttävä lehmä) pitää todellakin vetää kaikella voimalla.  Ja niin syntyy uusi eläin maailmaan.  Sen jälkeen pitää varmistaa, että vasikka hengittää normaalisti ja äiti alkaa nuolla poikastaan puhtaaksi.  Myöhemmin äiti saa lääkkeen ja vasikalle juotetaan pullollinen maitoa, ja vielä pari tuntia sen jälkeen, poikanen alkaa harjoitella jalkojen käyttöä.  Vaikka poikiminen ei sinänsä ole toivottu asia työntekijälle, sillä se vie paljon aikaa ja vaivaa, on koko tapahtuma minulle edelleen aivan uskomaton.  Pysähdyn jatkuvasti työpäivän aikana tarkistamaan mitä tuoreelle äidille kuuluu ja tuijottamaan haltioituneena oliota, joka on vasta upouusi.  Sekin on niin ihmeellistä, että vaikka kyseessä olisi hieho, joka ei ymmärrä mistä on kyse, kun vasikka syntyy, äiti vaistomaisesti alkaa pestä sitä.  No joo, pointtina vaan, että syntymä on ihmeellinen asia ja kunnioitan kaikkia äitejä (myös ei-lehmä äitejä!) enemmän ja enemmän joka kerta.  Tietysti surullisempi puoli poikimistouhussa on se, että vasikka ja äiti erotetaan jo 2 päivän kuluessa, mutta onneksi molemmat tottuvat nopeasti ja vaikuttaa ihan tyytyväisiltä joka tapauksessa.  

Stella (oikealla) synnytti ensimmäisen vasikkansa sunnuntaina.  En herättänyt pientä poikaa kuvaa varten, mutta on ihan Bambin näköinen!

Sunnuntaina poikimisen lisäksi tapahtui jotain aika kamalaa ja samana päivänä koin sekä syntymää että kuolemaa.  Illalla kun olin menossa syöttämään hiehoja, näin yhden makaamassa lattialla, pää jumissa kaltereiden välissä kuolleena.  Todennäköisesti toinen hyppäsi päälle kun tämä oli syömässä, lehmä kaatui ja jäi jumiin, jne.  En ehkä mene sen kummemmin yksityiskohtiin, mutta sanomattakin ehkä on selvä, että oli aika kauhea kokemus.  Minä kestän melko paljon ja olen nähnyt aika inhottavia asioita, mutta tämän jälkeen olin shokissa loppuillan.  

Ruumis vietiin pois aamulla, joten se oli onneksi kadonnut siihen mennessä kun saavuin töihin maanantaina.  Näin pomon ensimmäistä kertaa palattuani, joka lohdutti että ei kannata tuntea yhtään syyllisyyttä ja kertoi säätäneensä kalterit niin, ettei samoin voi käydä toiste.  Nyt olen jo toipunut ja oikeastaan todennut että kokemus oli tavallaan hyväkin.  Jos aion joskus tehdä töitä eläinten kanssa (etenkin jos vielä haaveilen eläinlääkärin urasta), pitää hyväksyä myös ikävät tapaukset.

Maanantai menikin sitten aika ongelmitta ja olin kotona jo ennen kymmentä.  Viikonloppuna tein töitä Kumarin kanssa, joka oli ihanaa koska olemme tottuneet toisiimme ja yhteistyö luistaa.  Nyt on kuitenkin tullut paljon uusia työntekijöitä ja minäkin olen ollut molempina maanantaina sellaisten kanssa, jotka ovat vasta pari päivää sitten aloittaneet.  Tuntuu todella kummalliselta olla se, joka "tietää" mitä tekee, vaikka joka kerta opin jotain uutta enkä todellakaan ole kaikesta varma.  Oli vähän stressaavaa olla vastuussa, mutta huomasin että osaan kuitenkin aika hyvin kun osasin delegoida toiselle tekemisiä ja kaikki lopulta sujui ongelmitta.  

Olin ihan unohtanut kuinka raskasta työtä tuo on, mutta vaikka joka lihakseen koski eilen, olin yllättynyt kuinka hyvin jaksoin töissä.  Kun aloitin maaliskuussa, piti jatkuvasti pitää taukoja ja olin jatkuvasti hikinen ja hengästynyt.  Ne pari kuukautta kuitenkin teki sen, että olen edelleen paremmassa kunnossa kuin koskaan, eikä edes vasikan nostaminen tuottanut suurempia ongelmia.  Ainut ikävä asia töissä on että pääsee kotiin myöhään, mutta se on aika pieni miinus verrattuna siihen tunteeseen kun sammuttaa navetan valot ja sanoo hyvää yötä lehmille.  

O Canada

Olen nyt ollut Kanadassa (ja koulussa) aika tarkalleen viikon.  Kouluhan alkoi heti sinä aamuna kun ensi kertaa heräsin täällä.  Aikataulujen ja kurssien kanssa on aina paljon ongelmia, mutta yllättäen kaikki lopulta järjestyi niin, että sain kaikki kurssit mitä tänä lukukautena halusinkin.

Ecosystem ecology ("ekosysteemiekologia")
Tämä on vaikein selittää, osittain koska vielä ei olla tarkalleen päätetty, mitä kaikkea tullaan käsittelemään, ja osittain koska aihe on ehkä vähän abstrakti ja monimutkainen.  Pääasia, mitä proffa on stressannut, on että opitaan kuinka erilaiset systeemit (vesistö, eläimistö, ravinnon ja kemikaalien kierto, maaperä...) liittyvät toisiinsa.  Useilla kursseilla tutkitaan näitä asioita erikseen, mutta nyt tarkoituksena on, että osataan hahmottaa kokonaisuus - miten kaikki on kytketty toisiinsa.  Toistaiseksi ei olla puhuttu mistään näistä systeemeistä, mutta ajatus on kuitenkin sama.  Ollaan puhuttu mm. yliopiston eri aloista.  On kasvi-, eläin-, maaperän ja ilmakehän tutkijoita, geologeja; ja alojen rajat ovat perinteisesti olleet aika selkeät.  Mutta totuushan on, että ei ole eläimiä ilman kasveja, kasveja ilman multaa, vettä ja ilmaa.  Kaikki liittyy toisiinsa, ja jotta voi ymmärtää mitään, pitää ymmärtää myös kokonaisuutta.
Tähän kurssiin kuuluu parin tunnin vierailu koulun metsään kerran viikossa, jolloin nähdään systeemejä "in action".  Nämä alkaa ensi viikolla joten en vielä ihan tiedä mitä ne sisältää, mutta kuten proffa sanoi, on huonompiakin tapoja viettää maanantaiaamu kuin metsässä käpeksien (*onko tämä oikea taivutus sanasta käpeksiä? Spellcheck ei tunnista sanaa ollenkaan...*)

Knowledge, ethics and environment ("tieto, etiikka ja ympäristö")
Tämä on yksi (minulle viimeinen!) pakollisista ympäristön peruskursseista, jota opettaa kaksi professoria.  Useimmat ovat aika tiedepainotteisia, mutta tämä on enemmän yhteiskuntatieteellinen/humanistinen kurssi, jossa käsitellään enemmän filosofiaa kuin tiedettä.  Ensimmäisten luentojen perusteella vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, mutta olen kuullut pelkkää negatiivista palautetta ihmisiltä, jotka ovat käyneet kurssin aiemmin.  Proffat käyttävät opetukseen valittuja artikkeleita, joita käsittelevät luennoilla.  Ensimmäinen artikkeli, mikä luettiin oli "Tragedy of the commons," josta moni on varmaan (ehkä?) kuullut, mutta ei välttämättä lukenut.  Kannattaa lukea, minä yllätyin sisällöstä.
Heti ensimmäisellä luennolla tehtiin selväksi, että jos haluaa menestyä kurssilla, kannattaa tehdä joka artikkelista tiivistelmä, ja opetella ne ulkoa.  Artikkeleita on 480 sivua.

Phylogeny and biogeography ("fylogenia ja biogeografia")
En todellakaan tiennyt että fylogenia on suomenkielinen sana, Google kääntäjä kertoi.  Wikipedia kertoo merkityksen: "tietyn eliöryhmän polveutumishistoria, erityisesti lajien sukupuun muodossa esitetty evoluutiopuu."  Biogeografialle löytyi suomisempi suomenkielinen sana: eliömaantiede, joka taas tarkoittaa tasan miltä kuulostaa, lajien levinneisyyden miksi milloin ja miten.  Kurssilla siis käsitellään sitä, miten evoluutio ja lajien historia liittyy niiden levinneisyyteen, ja tutkitaan miten tämä käytännössä näkyy eri maanosissa.

Ornithology ("ornitologia")
 Eli lintutiede, aika yksiselitteinen.  Kurssiin kuuluu retki kerran viikossa johonkin lähellä sijaitsevaan paikkaan, jossa voi tarkkailla lintuja.  Yksi kurssin tavoitteista on oppia tunnistamaan lintuja - ei pelkästään tuntea paikalliset linnut, vaan oppia, mitä tuntomerkkejä kannattaa huomioida ja miten löytää oikea laji lintuoppaan avulla.  Tänään oli ensimmäinen retki koulun lintuasemalle; ehdimme tutustua niiden toimintaan ennen kuin rankkasade alkoi.  Kurssiin myös kuuluu avustaminen tällä tarkkailuasemalla kahtena päivänä, jolloin osallistutaan lintujen pyydystämiseen, rengastukseen ja tietojen kirjaamiseen.  

Conservation law ("luonnonsuojelulaki")
Taas aika selkeä nimike.  Opitaan kanadalaisista ja kansainvälisistä luonnonsuojeluun liittyvistä lainsäädännöistä.  Tämä on myös sen puoleen mielenkiintoinen, etten tiedä juuri mitään lainopista, enkä varsinkaan kanadalaisesta lakisysteemistä.  Koska tämä on kaikille ensimmäinen ja todennäköisesti ainoa lakikurssi, käydään läpi myös perusteet.  Varmasti ihan hyödyllistä.

PS. Lakikurssi on "vähäarvoisempi" (opintopisteissä) kuin muut, joten sitä on vaan kerran viikossa (2h), muut kurssit ovat 2x1,5h / viikko (+ retket).

PPS. Tuntuu kovasti siltä, että opiskelen aika tuoreita aloja, kun ei löydy "oikeita" suomenkielisiä sanoja millekään.

Kuvia

Tätä klikkaamalla kai näkee kaikki Intian kuvat mitä olen laittanut nettiin, vaikkei osaisikaan käyttää Facebookia.

Kertomuksia kentältä

Lennon lähtö myöhästyi aamulla kahdella tunnilla moottorin vian takia.  Monet olivat tästä varsin närkästyneitä, mutta mulle se oli vain hyvä asia.  Sain nukkua pidempään ja 8 tunnin odottelu Heathrow'ssa kutistui kuuteen tuntiin.  Nyt istun täällä tutulla kentällä tutussa terminaalissa, tosin uudessa kahvilassa.  Yleensä käyn Giraffe-ravintolassa syömässä, ja nytkin teki kamalasti mieli niiden vohvelia jogurtin, marjojen ja hunajan kera.  Eivät vaan suostuneet myymään kun ei kuulemma ollut enää aamiaisaika.  Toisaalta ehkä se on ihan ok kun ei oikeastaan ollut nälkäkään.  Löysin sopivan syrjässä sijaitsevan Bagel Streetin, jossa on paljon tyhjää, mukavaa istumatilaa.  Ostin itselleni teen, joka maksoi £1.70, tasan sen verran kuin minulta brittikolikoita löytyi.  Maksoin sitä paitsi kympin siitä, että saan käyttää nettiä koko päivän joten on ihan kiva että löytyi paikka jossa on pöytäkin...

Järkyttävää ajatella, että taas on kesä mennyt vilauksessa ohi ja huomenna alkaa koulu.  (Nyt kuulutetaan muuten sattumalta Chennain lentoa.)  On ollut kyllä aika täydellinen kesä.  Toukokuussa vietin oikeastaan ensimmäistä kertaa kesää Kanadassa, ehdin tottua farmin elämään ja huomata, että todellakin viihdyn siellä.  Sitten vanhemmat tulivat käymään, Isä ensimmäistä kertaa sinne muuton jälkeen.  Suomessa kesäkuussa ehdin purjehtia ihan kunnolla, tavata kaikkia tuttuja ja jopa tylsistyä.  Ja Intia.  Se onkin aivan omassa luokassa.  Ne kaksi kuukautta tulee ehdottomasti elämään mielessäni aivan ainutlaatuisina.  Kaikki mitä tehtiin, oli minulle uutta ja hauskaa, ja kaksi kuukautta kului niin nopeasti ettei ollut aikaakaan pitkästyä.  

Kaikki mitä näin ja koin Hand in Handissa oli tietysti kasvattavaa ja mielenkiintoista, ja niistä kokemuksista tulee varmasti olemaan hyötyä tulevaisuudessa.  Samoin kaikki matkat olivat onnistuneita ja hauskoja, minusta aina on jännittävää käydä uusissa paikoissa.  Kuitenkin se, mitä ikävöin eniten, on se arkinen elämä.  Joka aamu kuljin Babun kyydissä Isän kanssa tehtaalle (1,5h), join kupposen kahvia ja jatkoin Hand in Handin toimistolle (1h, jolloin Babu laittoi omat CD:t soimaan).  Illalla ja viikonloppuisin käytiin erilaisissa ravintoloissa syömässä, jotka tulivat tutuiksi, tai syötiin kotona Isän tekemää ruokaa.  Katsottiin paljon Jeeves + Woosteria, juotiin paljon teetä.  Käytiin klubilla uimassa (ei lopulta kovin usein, mutta opinpa silti "oikean" uimatyylin), aamulla ratsastamassa.  Olin kipeä useampaan otteeseen Intiassa, äitien luonteeseen kuuluu lapsista huolenpito silloin.  Nyt olen taas flunssainen, mutta kukaan ei kysy mitä voisi tuoda, haluaisinko teetä, otinko lääkkeet.  Koulussa kukaan ei edes huomaa jos on ollut poissa luennolta - ei heru sympatiaa.  

Varmasti jos olisin viettänyt 3kk Suomessa vanhempien kanssa, olisin välillä kaivannutkin omaa rauhaa. Tuolla kuitenkin on vähän vähemmän tekemistä, eikä todellakaan ollut mitään, mitä olisin mieluummin tehnyt yksin.  Ymmärrän Äitiä, kun se kertoo että välillä käy tylsäksi kun kaikki pitää tehdä yhdessä, koska ei oikein ole ketään muuta.  Olimme kolmikko, ja se oli ihan luonnollista.

Olen myös todennut, että vanhempia (ja oikeastaan kaikkea muutakin) arvostaa enemmän kun he ovat kaukana.  Ihmiset, jotka opiskelevat lähellä kotia käsittääkseni kyllästyy vanhempiin paljon nopeammin.  Mutta kun asuu kaukana, ei ole edes mahdollisuutta piipahtaa syömässä tai käydä kotona halaamassa vanhempia (tai koiraa!) kun on ikävää.

Suomessa!

Ajattelin tehdä radikaalin tempun ja kirjoittaa tuoreista tapahtumista.  Aina tuntuu siltä, että pitäisi kirjoittaa asioita siinä järjestyksessä missä ne tapahtuu.  Valitettavasti jos ei heti tapahtumien jälkeen kirjoita blogia, alkaa kertyä muutakin kerrottavaa ja lopulta joko kertoo pelkkiä vanhoja juttuja, tai ei kirjoita ollenkaan.  Esimerkiksi nyt tuntuu siltä, etten voi kirjoittaa kuluneesta viikosta ennen kuin olen myös kirjoittanut blogin Rajasthanista, Singapore/Hongkong/Kiina matkasta, viimeisestä päivästä Chennaista, ja koko Intian kokemuksesta.  Tuntuu kuitenkin aika vaivalloiselta kirjoittaa nelisen blogijuttua, ihan vaan jotta pääsisin kertomaan mitä nyt teen.  Enkä kuitenkaan saisi kaikkia niitä kirjoitettua, joten tämän viikon kertomiset jäisivät taas todennäköisesti myöhemmälle päivämäärälle...

Nyt en siis ole Intiassa, Singaporessa, Hongkongissa, Kiinassa tai missään eksoottisessa paikassa.  Nyt olen Suomessa.  Saavuin sunnuntai-iltana ja lähtö on tiistaina aamulla.  Ajattelin, että viikko on ihan kiva - sinä aikana ehtii tehdä kaikkea tarpeellista, nähdä kaikki tutut ja loikoilla kotona tekemättä mitään.  Ajattelin väärin.  Viikko on todella lyhyt aika ja joka päivä on ollut ravaamista eri paikoissa.  Olen käynyt noutamassa ajokortin (voimassa vuoteen -59!), jättämässä hakemuksen kansainvälistä korttia varten, käynyt kampaajalla, apteekissa, leffassa, tavannut erinäisiä kavereita, vienyt kuulokkeet korjaukseen, ja eilen pidettiin täällä rapujuhlat.  Näiden lisäksi olen toki syönyt, vienyt koiraa ulos, ja nukkunutkin välillä.  Tänään sitten pidän makoilupäivän, joka on mielestäni ihan oikeutettua, etenkin kun olen nyt (taas!!) kipeänä.  Sitä paitsi kirjoitanhan blogia, ja toivorikkaasti ajattelin myös saada opintotukipaperit hoidettua sekä Intian kuvat käytyä läpi.  Saa nähdä.

No joka tapauksessa on todella kiva olla Suomessa, vaikka kiireistä onkin.  On kiva viettää aikaa Helsingissä, nähdä tuttuja kasvoja, vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa, puhua ja kuulla suomea, ja ylipäätään olla niin tutussa paikassa.  Poissaollessa aina ehtii tapahtua jotain uutta (esim. kolmosen ei-enää-niin-uusi ratikkareitti on minulle aivan käsittämätön), mutta palaaminen tuntuu aina yhtä kodikkaalta.  

Nyt on vielä pari päivää aikaa, jolloin on tarkoitus nähdä loputkin tärkeät ihmiset ja hoitaa viimeiset tekemiset pois alta.  Tiistaina olenkin sitten illalla (Kanadan aikaa) taas toisessa kodissa toisella puolella maailmaa, ja keskiviikkona alkaa koulu.  Ja niin uudet kiireet alkavat.