Thanksgiving

Pääsin viime viikolla pitkästä aikaa viettämään ihan aitoa amerikkalaista thanksgivingiä Andrean perheen kanssa. Pakkasimme auton takakontin täyteen ruokaa torstaiaamuna, haimme Andrean isoäidin ja poikaystävän ja suuntasimme kohti New Hampshirea jälleen. Joka vuosi Andrean äidinpuoleinen suku kerääntyy sinne viettämään thanksgivingiä yhdessä. Saavuimme puolenpäivän aikaan ensimmäisinä vieraina, koska ruoanlaitossa kaivattiin apua. Pikkuhiljaa serkkujen ja tätien määrä talossa kasvoi, kunnes lopulta kaikki olivat paikalla. Kolmen maissa ruoka oli valmista ja yhteensä 17 henkeä kerääntyi pöydän ääreen syömään.

Kuten kuuluukin, tarjolla oli kalkkunaa, perunamuusia, bataattimuusia ja muita vihannesruokia. Kaikki oli herkullista ja täyttävää. Ruoan jälkeen nuorempi sukupolvi hätyytettiin keittiöstä, sillä välin kuin jälkiruokaa valmistettiin. Jälkiruoaksi oli perinteiden mukaan erilaisia kurpitsaherkkuja ja muita kakkuja. Kaikkea ruokaa jäi kamalan paljon - jokainen perhe sai jämiä mukaansa - ja jokainen poistui täyden vatsan ja hyvän mielen kera.

Seuraavana päivänä vietimme vähemmän virallista thanksgivingia Trevorin äidin luona. Sinne kerääntyi Andrean kavereita, jotka tapasin ensimmäistä kertaa, ja valmistimme yhdessä perunoita, kalkkunaa ja kastiketta. Thanksgiving on monille amerikkalaisille vuoden tärkein juhla, ja minä ainakin tulen muistelemaan tämän vuoden thanksgivingia hyvällä.

(Tämä juttu tulee pari viikkoa myöhässä. Luulin julkaisseeni tekstin, mutta ilmeisesti painoinkin "tallenna" nappia. Pahoitteluni.)

Matka Maineen

Tänä viikonloppuna oli jo amerikkalaisen thanksgivingin vuoro. Tämä tarkoittaa sitä, että Laird Hall tyhjeni huomattavasti kun kaikki amerikkalaiset menivät koteihinsa viettämään sitä, ja useimmat kanadalaiset lähtivät ihan vaan sen takia että niin moni oli poissa. Andrea kutsui minut Maineen viettämään kunnon amerikkalaista thanksgivingia perheensä kanssa. Ystäväni Joel asuu lähellä Andreaa New Hampshiressa ja kutsui tyttöystävänsä sinne viikonlopuksi, ja Andrean poikaystävä Trevor oli käymässä viime viikolla McGillissä.

Niinpä keskiviikko-aamuna Andrea, Trevor, Joel, Ana ja minä pakkauduimme Andrean autoon ja suuntasimme kohti Amerikkaa. Matka sujui mukavasti ja ongelmitta Andrean ja Joelin vuorotellessa kuskina, ja 5 tunnin ajon jälkeen saavuimme Joelin kotiin New Hampsherissa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kukaan meistä kävi toisen kotona. Tuntuipa kummalliselta ajatella, että vaikka tunsimme toisemme niin hyvin ja asuimme yhdessä, emme olleet koskaan edes nähneet missä toiset asuvat. Jätimme Joelin ja Anan sinne ja jatkoimme kolmisteen matkaa.

45 minuutin päästä olimmekin jo Mainessa ja vietyämme Trevorin kotiin, saavuimme Andrean etupihalle. Koti on vain parisataa metriä rannasta alueella, jossa monet taloista ovat pelkästään kesäisin käytössä. Minulle on kerrottu, että ennen kaikki talot olivat enintään kaksikerroksisia puutaloja, mutta nyt tänne on ruvennut muuttamaan rikkaampia perheitä jotka rakennuttavat isompia ja hienompia taloja. Shryockit asuvat talossa, joka on juuri ja juuri tarpeeksi iso neljälle hengelle. Sen jälkeen kun molemmat lapset muuttivat kotoa, Andrean vanhemmat ovat asuneet täällä kahdestaan koiran ja neljän kissansa kanssa. Tämä on oikein viihtyisä ja soma koti, mutta nyt ymmärrän kuinka iso muutos dormiin muuttaminen oli Andrealle.

Kun saavuimme perille, Andrean isä oli valmistanut meille päivällisen, eikä kummankaan meistä tarvinnut edes ajatella ruoanlaittoa tai tiskausta. Saimme nukkua kunnon yöunet erillisissä huoneissa ja aamulla käydä yksityisessä kylpyhuoneessa suihkussa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta näistä on valtavasti iloa kun on tottunut dorm-elämään.

Arkipäivän ongelmat

Joka päivä kokee samoja arkisia ongelmia joita Suomessakin täytyy miettiä.

Herätyskello on tunnetusti useimpien nuorien pahin vihollinen. Se soi aina liian aikaisin, ja torkkua pitää painaa ainakin kolme kertaa ennen kuin huomaa että on oikeasti pakko nousta tai tulee kiire. Luentosalit ovat niin lähellä, että on helppo nousta jopa 10 minuuttia ennen luentoa, vaikka tietääkin että se tarkoittaa kiireistä ja epämielyttävää aamua. Minä tarvitsen aamupalan joka päivä, joka vaikeuttaa myöhään heräämistä vielä enemmän. Useimmiten nappaan bagelin ja teen luennolle mukaan, ja olenkin huomannut että vedenkeittimestä on viimeisen 1,5 vuoden aikana tullut oleellinen osa elämää.

Joka aamu toivon, että joku niistä kolmesta suihkusta jossa lämpötila pysyy tasaisena on vapaana. Jossei ole, pitää päättää kestääkö käydä suihkussa vasta aamuluennon jälkeen, vai kestääkö sen että suihku vaihtelee kuumasta kylmään. Suihkun jälkeen vaatteiden valinta on vaikea päätös. Ulkona lämpötila kylmenee koko ajan, mutta sisällä lämmittimet toimivat täydellä teholla. Matka luentosaleihin on lyhyt (ulkona täytyy olla alle 5 minuuttia) joten sitä varten tuntuu turhalta pukeutua lämpimästi kun sisällä kuitenkin joutuu riisua ulkovaatteet.

Ruoka hankaloittaa elämää jatkuvasti. Totuin Töölössä siihen että joka ilta täytyy tehdä itse ruokaa, eikä aina jaksa. Joskus tulee syötyä pakasteruokaa tai pelkkää leipää päivälliseksi. Täällä on sama ongelma, mutta lounas pitäisi myös keksiä jostain itselle joka päivä ja jääkaappitilaa on rajoitetusti, joten ylimääräinen ruoka yleensä menee hukkaan. Kämppiksestä on tässäkin asiassa paljon hyötyä. Voi sopia kuka tekee ruokaa milloinkin, ja kahden ihmisen annos on helpompi tehdä kuin yhden.

Siivoaminen ja pyykien peseminen on myös paljon helpompaa kaksin. Töölössä en millään jaksanut pestä pyykkejä vaikka puhtaat vaatteet uhkasivat loppumaan, mutta kun kämppis pesee pyykkejä, itsekin motivoituu. Pesukoneeseen muutenkin usein jää tilaa, joka täyttyy sitten toisen ihmisen vaatteista. Siivoaminen on myös asia joka jäi helposti tekemättä Töölössä. Andrea kuitenkin pitää huolen siitä, että meidän huone siivotaan ainkin pinnallisesti joka päivä ja kunnolla kerran viikossa. Joka aamu petaamme sänkymme ja joka toinen päivä on minun vuoroni tiskata astiat. Pitää kyllä myöntää että tuntuu hyvältä kun on siisti huone, etenkin kun vierailee toisten huoneissa, joissa vuodevaatteet ja tiskit lojuvat missä sattuu. Luulen, että on helpompi siivota dormi kuin oma makuuhuone kotona, koska dorm on ainoa huone, jota ei jaa muiden kanssa. Kotona voi olla olohuoneessa jos makuuhuone on sotkuinen, mutta täällä ei oikein ole muuta paikkaa jossa voisi olla yksin. Dormit ovat myös sen verran pieniä, että jos edes sänky on jäänyt petaamatta, koko huone näyttää sotkuiselta, eikä huoneessa viihdy.