New York, New York

Okei, New Yorkin matkasta on nyt kuukausi, mutta lupasin kirjottaa siitä blogin, joten nyt tulee! Ikoset olivat syyslomalla New Yorkissa, joten olivat samalla mantereella kuin minä ja peräti itärannikolla, oli tietysti pakko mennä tapaamaan. Nina oltiin sopivasti kutsuttu katsomaan New York Yankees (pesäpallo) matsia, joten lähdimme matkaan yhdessä mun autoni kanssa. Päätimme lähteä torstaina luentojen jälkeen ja palata takaisin niin, että sunnuntai jäisi vapaaksi. Lähtö myöhästyi tietysti hiukan aikataulusta, mutta yli puolet matkasta saatiin kuitenkin ajettua valoisaan aikaan.

Ensimmäinen yö nukuttiin Ninan isän luona Connecticutista, suunnitelmana että minä lähden sitten aamulla junalla NYCiin tapaamaan Ikoset. Junamatka kesti noin 50min, ja tapasin Ikoset sitten Grand Central juna-asemalla melkein heti kun pääsin perille. Lähdimmekin sitten suoraan autovuokraamoon, koska päivän suunnitelmana oli mennä King of Prussia ostoskeskukseen Pennsylvaniaan. Yleensä en ole mitenkään innokas shoppaaja, mutta olin päättänyt että hoidan koko vuoden vaateostokset yhdellä kertaa. Erosimme "lasten", "naisten" ja "miehen" ryhmiin, tapasimme kerran lounaalla, ja viiden tunnin jälkeen olimme ostaneet lähes koko mallin tyhjäksi. Pakko kuitenkin huomauttaa, että vaikka olin pro-shoppaajien parissa, minä taisin palata isoimman pinon kanssa. Kaikki kuitenkin mahtui autoon, ja tavoite ostaa kaikkea kivaa tuli toteutettua.

Eikä sitten muuta kuin hurautettiin vaan takaisin New Yorkiin. Kuski saattaisi käyttää eri sanaa, mutta takapenkkiläisellä ainakin oli ihan mukavat oltavat. Illalla kävimme syömässä läheisessä ravintolassa, jossa kaikki omaperäisesti tilasivat kanaa (hieman eri muodoissa kuitenkin). Hotellilla vielä esiteltiin mitä kukin oli ostanut, ja sitten nukuin kuin tukki. Shoppailu on rankkaa!

Aamulla hotellin aamupalalle uusissa vaatteissa, minä otin tietysti heti ensimmäisenä New York bagelin, joka hieman huolestutti Tiinaa.. "kai meinaat syödä jotain muutakin?" Opiskelija unohtaa joskus pitää huolta itsestään ja tarvitsee aina välillä äidin, tai vähintään jonkun muun äidin, jankuttamaan äitimäisiä juttuja. Aaamiaisen jälkeen lähdimme kaupungille ja ison Halloween-asu kaupan jälkeen jakaannuimme taas pieniin ryhmiin. Pyörittiin Lauran kanssa Times Squarella, Disney kaupassa, MTV kaupassa, Abercrombiessa (josta kuva ihan ihan kohta!!), central parkissa...kunnes tuli aika tavata hotellilla lounasta varten. Näppäriä ja taitavia kun olemme, hitusen ennen sovittua aikaa ehdin vielä ostaa I <3 NYC hupparin, hyppäsimme taksiin ja saavuimme ajoissa hotellille.

Abercrombien tyontekijoilla on rankka duuni, pitaa seista
ovella ilman paitaa ja poseerata kuvia varten.

Päätimme lähteä lounaalle Spotted pig -ravintolaan, joka minun kannaltani ei ollutkaan viisain vaihtoehto. Todella viihtyisä ja soma ravintola on huippusuosittu, ja nytkin oli ruuhkaa riittämiin. Jono oli tunnin pitkä, joka olisi ollut aivan ok, mutta kun minun oli tarkoitus tavata Nina hotellilla puolentoista tunnin päästä. Minä jouduin siis tilaamaan hopussa jotain, jota voisin syödä baarin ääressä sillä välin kun odotettiin pöytää. Hampurilainen olisi kestänyt turhan kauan, joten valitsin sokkona rolled oats ja jotain, joka olikin jonkin tapainen vähän löllö puuro - ihan hyvää, muttei ihan hampurilainen. Pilkullisesta possusta jäi siis vähän laimea maku, mutta myönnän että se on mun, eikä possun vika! Ja lupaan mennä sinne vielä joskus, koska ilmapiiri oli todella mukava. Kiiruhdin ulos juoksemaan taksien perään, ja saavuin stressaantuneena hotellille myöhässä. Sitten vielä huomasin kadoittaneeni huoneen avaimen jossain matkalla (se oli farkkujen takataskussa!! Miten sieltä voi kadota mitään??) Inhoan sitä kun pitää kiirehtiä lähdön kanssa, ja nyt tämä. Itkuisena ravasin auton, respan ja puhelimen välillä enkä rauhoittunut kunnes vasta sitten kun istuin autossa ja rupesin hengittämään. Sitten totesin että ehkä olin vähemmän vihainen myöhästymisestä ja avaimen hukkaamisesta, ja enemmän surullinen siitä että sain olla "perheen" kanssa niin lyhyen aikaa.

Täällä ei oikeastaan koskaan tapaa ketään muita kuin toisia opiskelijoita, joten muuta seuraa tulee ikävä. Kukaan ei tee ruokaa tai vie ravintolaan, eikä ketään kiinnosta koska tulen kotiin tai mitä teen päivät pitkät. Joten tämä pieni loma oli minulle tarpeellinen ja hyödyllinen. Oli ihana nähdä tuttuja, ja meillä oli huiman hauskaa! Tai ainakin mulla, joka sai nauttia perheen seurasta (ja Willen vitseistä) ilman että joutumatta kestää niitä joka päivä.

ps. Matka yhteen suuntaan kesti n. 7 tuntia (620km), kuluttaen 1,25 tankkia bensaa ($45), ja opimme että sen jälkeen kuin bensan merkkivalo syttyy, on ainakin 20km aikaa ehtiä bensikselle.