Kävimme eilen teatterissa. Rupesin kirjoittamaan kommenttia äidin kirjoittamaan blogiin, mutta siitä tuli vähän turhan pitkä. Laitan siis oman kommentin tänne.
Rakennus itse ei paljastanut, että sen sisällä esitetään näytelmiä - ei mitään kylttejä ulkopuolella tai julisteita seinillä. Ovensuuhun oli laitettu pöytä ja mies, joka myi lippuja. Sisältä paljastui tavallinen (pienen) koulun auditorio, jonka toiselle riville istuuduimme. Vanhempien mainospuheiden perusteella olin asettanut odotukseni hyvin matalalle, ja oletin ettei näytelmästä edes selviäisi mistä siinä on kyse. Intialainen teatteri ei todella ole mitään maailmanluokkaa, ehkä verrattavissa johonkin koulun näytelmiin.
Tarina oli kuitenkin yksinkertainen. Köyhä runoilija rikastuu, muttei koskaan unohda kotikylää tai tyttöä, joka oli jäänyt kylään odottamaan. Monen vuoden jälkeen runoilija palaa, ja odotin iloista loppua, jossa tyttö ja runoilija elävät sitten elämänsä onnellisesti loppuun asti. Sen sijaan runoilija totesikin, että "aika ei ihmistä odota," ja jätti tytön jälleen. Aika masentava. Mutta päädyimme siihen, että viestinä oli että ihmisen pitää tyytyä siihen asemaan, mihin on syntynyt. Maine ja kunnia pilaa kaiken.
Vähän väliä esitettiin tansseja, joista nautin. Minusta sitä tanssia olisi voinut olla enemmän, sillä se oli taitavaa ja intialainen tanssi on aika ainutlaatuista. Isän mielestä taas tanssia olisi saanut olla vähemmän, koska kaikki liikkeet tarkoittaa jotain, mutta tarkoitus jää yhtä epäselväksi kuin vierasta kieltä kuullessa. Vielä parempia olivat ne hauskat hetket. Kuvauksessa ei varsinaisesti sanottu mitään komediasta, mutta välillä yleisö purskahti nauruun ja edessä istuvat naiset hädintuskin pysyivät tuoleissaan. Täällä huumorintaju on ilmeisesti aika vaatimatonta, enkä välttämättä ilman yleisöä olisi osannut tunnistaa hassuja kohtauksia, mutta välillä hymyilin ihan itsenäisestikin. Näytöksen lopussa vielä esiteltiin kaikki näyttelijät ja annettiin joillekin erityisiä kehuja. Se oli minusta aika sympaattista, ja ainakin tuli selväksi, että näytelmään osallistuneilla oli ollut todella hauskaa.
En minäkään laittaisi tätä millekään maailmankiertueelle, enkä vertaisi edes koulun abinäytelmään, mutta ihan hyvä se oli! Ainakin ensikertalaiselle, jolle oltiin sanottu, että kannattaa istua edessä jotta pääsee helposti pois jos käy tylsäksi.
2 kommenttia:
Vähä vähältä alat ymmärtää pikkuisen tuota mielenkintoista maata ja sen osin aika käsittämättömiä asukkaita. Työhön menollahan ei ole kiirettä - nauti
nyt rauhassa tarkkailuasemassa olostasi.
Huumori on kyllä todella vahvasti kunkin maan omaa huumoria. Jos sitäkään, ehkä paikkakuntaan sidottua, tai perheeseen, tai vaan yhteen ihmiseen. Vaikea laji joka Intiassa tuntuu aina tahattomalta huumorilta. Ainakin moni asia naurattaa täällä.
Lähetä kommentti