Sri Lanka

Viikonloppuna olimme tosiaan Sri Lankassa.  Vielä lentokentälle saapuessa oli epäselvää minne oikein oltiin menossa ja mitä tekemään.  Olimme kyllä katsoneet kylän kartasta ja tiesimme, että tulisimme ratsastamaan ainakin pari tuntia joka päivä.  Aloitetaan kuitenkin siitä lentomatkasta, joka olikin melkoinen kokemus.  Kone oli yhtä iso kuin se, jolla lennetään Lontoosta, ja olikin aivan täysi.  Matkustajat eivät vaan olleet mitään turisteja, vaan ilmeisesti sari-kauppiaita jotka ostavat sarinsa Intiasta ja myyvät sitten Sri Lankassa.  Kuin ryhmä lapsia jotka ovat menossa luokkaretkelle - jatkuvasti oltiin seisoskelemassa käytävillä, siirtelemässä kamoja hyllyillä, huutelemassa koneen toisessa päässä istuvalle kaverille... Oikein kävi sääliksi lentoemäntiä, jotka koittivat ylläpitää jonkinlaista kuria.  Jossain vaiheessa joltain paloi pinna ja kuului "This is outrageous!  I am trying to serve coffee and the seatbelt light is on.  PLEASE SIT DOWN!"  Joka oli tietysti todella hassua käytävillä seisovien matkustajien mielestä.

No joo, kun sitten saavuttiin kentälle ja oltiin haettu matkatavarat, oli vastassa isäntämme ja aloitettiin parin tunnin matka kohti Kalpitiyaa.  Vaikka kello oli lähemmäs yötä ja oli pimeää, ehdittiin kovasti ihmetellä kuinka tavattoman siistiä näytti olevan!  Kahden maissa aamuyöllä olimme perillä majoituksessamme, ja menimme suoraan nukkumaan jotta saisi edes vähän unta ennen kello seitsemän aamiaista.  Aamiaisen jälkeen oli hevoset valmiina odottamassa.  Isältä kysyttiin pärjääkö orilla, johon vastasi myöntävästi, vaikkei varmasti ole koskaan sellaisella ratsastanut.  Heti satulaan päästyään, ori nousikin takajaloilleen pari kertaa, ja tyyppi selässä vaan istui siellä tyynenä kuin sitä tapahtuisi useinkin. Pakko myöntää että olin aika huolestunut alkuun että mitäköhän tästä oikein tulee.  Orilla ei yleensä ratsasta muut kuin kokeneet ratsastajat (siis tietääkseni lähinnä olympiatasolla), sillä testosteronin ansiosta ne ovat ruunaa ja tammaa agressiivisempia ja vahvempia, ja muutenkin vähän hankalia.  Tämä hevonen kuitenkin osottautui oikein lempeäksi ja oli isän mukaan kivoin hevonen, millä on ikinä ratsastanut.  Kävi myöhemmin ilmi, että ori vain hermostui minun hevosen lähettyvillä, koska se oli tamma joka olisi pitänyt astuttaa.

Tässä koko porukka.  Isä, majoituksen omistaja, äiti, Premadasa-ratsastuskoulun pitäjä, minä. Ja viisi hevosta.

Ensimmäisenä päivänä kierrettiin lähellä olevia kyliä ja rantoja.  (Huom: kylät eivät olleet mitään verrattuna intialaisiin.  Siistejä ja suuria taloja, pihoja joissa pidettiin kukkapuutarhaa, vehreitä vihannespeltoja...)  Kylissä lapset ja aikuiset tulivat ihmettelemään hevosia, joita ei olla totuttu näkemään.  Onneksi hevoset olivat rauhallisia, sillä useimmat tuntemani hevoset olisivat lähteneet heti kiitolaukkaan jos olisi tullut vastaan lauma kiljuvia naisia tai tööttäävä auto olisi ohittanut tiellä.  Palattuamme majoitukseen, nukuimme, söimme lounaan, katsoimme kun hevosia pestiin meressä, luimme, istuimme tekemättä mitään.  Seuraavana päivänä oltiin vielä paljon syrjäisemmillä seuduilla, eikä juurikaan näkynyt ihmisiä.  Välillä tuli vastaan kalastajia, ja pysähdyimme "kylissä" juottamassa hevosia.  Nämä kylät tosin rajoittuivat pariin perheeseen ja kaivoon.

Aina kun ohitimme kylän, löytyi hevosille hyvää kaivovettä juotavaksi yllinkyllin. Tässä kylässä pysähdyimme tutkimaan tyhjää kirkkoa ja postitoimistoa, ja hevoset saivat levähtää. 

Hauska idea, että tuodaan hevoset eteen mereen pestäväksi.  Minun hevoseni ei tosin ole tässä jottei isän ori hermostuisi ja kaataisi kumoon tallipoikaa.

Todella ihanaa joka tapauksessa!  Laukkailimme vähän väliä hurjaa vauhtia pitkin rantoja ja polkuja, näimme eläimiä (lähinnä lehmiä ja koiria, mutta myös aaseja, kotkia ja jäniksen), kastuimme tyystin kun laukattiin meressä.  Isäntämme kysyi minulta pari kertaa mitä ajattelen, ja joka kerta vastaukseni oli sama: en mitään.  Enkä tosiaan ajatellut mitään koko viikonloppuna.  Aivan täydellistä.