Suomessa!

Ajattelin tehdä radikaalin tempun ja kirjoittaa tuoreista tapahtumista.  Aina tuntuu siltä, että pitäisi kirjoittaa asioita siinä järjestyksessä missä ne tapahtuu.  Valitettavasti jos ei heti tapahtumien jälkeen kirjoita blogia, alkaa kertyä muutakin kerrottavaa ja lopulta joko kertoo pelkkiä vanhoja juttuja, tai ei kirjoita ollenkaan.  Esimerkiksi nyt tuntuu siltä, etten voi kirjoittaa kuluneesta viikosta ennen kuin olen myös kirjoittanut blogin Rajasthanista, Singapore/Hongkong/Kiina matkasta, viimeisestä päivästä Chennaista, ja koko Intian kokemuksesta.  Tuntuu kuitenkin aika vaivalloiselta kirjoittaa nelisen blogijuttua, ihan vaan jotta pääsisin kertomaan mitä nyt teen.  Enkä kuitenkaan saisi kaikkia niitä kirjoitettua, joten tämän viikon kertomiset jäisivät taas todennäköisesti myöhemmälle päivämäärälle...

Nyt en siis ole Intiassa, Singaporessa, Hongkongissa, Kiinassa tai missään eksoottisessa paikassa.  Nyt olen Suomessa.  Saavuin sunnuntai-iltana ja lähtö on tiistaina aamulla.  Ajattelin, että viikko on ihan kiva - sinä aikana ehtii tehdä kaikkea tarpeellista, nähdä kaikki tutut ja loikoilla kotona tekemättä mitään.  Ajattelin väärin.  Viikko on todella lyhyt aika ja joka päivä on ollut ravaamista eri paikoissa.  Olen käynyt noutamassa ajokortin (voimassa vuoteen -59!), jättämässä hakemuksen kansainvälistä korttia varten, käynyt kampaajalla, apteekissa, leffassa, tavannut erinäisiä kavereita, vienyt kuulokkeet korjaukseen, ja eilen pidettiin täällä rapujuhlat.  Näiden lisäksi olen toki syönyt, vienyt koiraa ulos, ja nukkunutkin välillä.  Tänään sitten pidän makoilupäivän, joka on mielestäni ihan oikeutettua, etenkin kun olen nyt (taas!!) kipeänä.  Sitä paitsi kirjoitanhan blogia, ja toivorikkaasti ajattelin myös saada opintotukipaperit hoidettua sekä Intian kuvat käytyä läpi.  Saa nähdä.

No joka tapauksessa on todella kiva olla Suomessa, vaikka kiireistä onkin.  On kiva viettää aikaa Helsingissä, nähdä tuttuja kasvoja, vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa, puhua ja kuulla suomea, ja ylipäätään olla niin tutussa paikassa.  Poissaollessa aina ehtii tapahtua jotain uutta (esim. kolmosen ei-enää-niin-uusi ratikkareitti on minulle aivan käsittämätön), mutta palaaminen tuntuu aina yhtä kodikkaalta.  

Nyt on vielä pari päivää aikaa, jolloin on tarkoitus nähdä loputkin tärkeät ihmiset ja hoitaa viimeiset tekemiset pois alta.  Tiistaina olenkin sitten illalla (Kanadan aikaa) taas toisessa kodissa toisella puolella maailmaa, ja keskiviikkona alkaa koulu.  Ja niin uudet kiireet alkavat.