Euroopan lumisateet pilasi loman

Nyt kun kerrankin tentit loppui sopivan aikasin, olin suunnitellut meneväni Englantiin Ninan luo ennen kuin tulen Suomeen.  Eilen oli tarkoitus lentää Lontooseen ja viettää siellä pari päivää, mutta kaikki sunnitelmat kaatuivat eilen kun Lontoon lentokenttä suljettiin.  Useampi ihminen varoitti että on ollut paljon myöhästymisiä ja peruutettuja lentoja Euroopan sään takia.  Olin siis valmistautunut myöhästymiseen, jopa seuraavana päivänä saapuminen olisi ok.  Kun saavuin Montrealin kentälle, ilmoitettiin, että lento olisi pari tuntia myöhässä.  Kun olin jonossa matkatavaroiden kanssa, kerrottiin, että koko lento on peruttu ja Heathrow suljettu.  Kaikki matkustajat lähetettiin kotiin soittamaan Air Canadan palvelunumeroon, jotta kaikki pääsisi seuraavaan mahdolliseen lentoon.  Odotin puhelimessa n. 1,5 tuntia kunnes viimein pääsin läpi.  Lontooseen tai mihinkään lähellä olevaan kaupunkiin ei ollut yhtään lentoja; ensimmäinen mahdollinen olisi 22. päivä Helsinkiin.  Koko matka Englantiin jäisi väliin.  Ihan lopussa puhelu katkesi, joten en ollut edes varma olinko päässyt tuohon lentoon.  Piti siis soittaa uudelleen, mutta tietysti puhelinjonot oli tässä vaiheessa paljon ruuhkaisempia; kesti reilut 3 tuntia päästä puhumaan ihmisen kanssa.  Kävi ilmi, että minulle oli varattu paikka 22. päivä, joka oli onni koska tässä vaiheessa aikaisin lento Suomeen olisi ollut vasta jouluaattona...

Nyt siis vietän seuraavat 3 päivää tyhjässä Ste. Annessa, ja ensimmäinen vierailu Englantiin tapahtuu joskus toiste.  Tässä vaiheessa olen vain kiitollinen, että pääsen kotiin jouluksi, enkä enää jaksa harmitella missattua lomaa.  Voin vain kuvitella sitä kaaosta, mikä syntyi lumisateen vuoksi.  Heathrow on yksi vilkkaimmista lentokentistä, enkä edes osaa arvata kuinka monta lentoa on jouduttu peruuttaa sen sulkemisen vuoksi, kuinka moni ihminen on joutunut kärsimään tämän vuoksi.  Henkilökohtaisesti tiedän ainakin kaksi muuta ihmistä, jotka on nyt jumissa jossain päin maailmaa tietämättä koska pääsee lähtemään.

Minusta näyttää voimakkaasti siltä, että ilmastonmuutos on totta.  Lontoon, Frankfurtin ja Amsterdamin kentillä on ollut paljon peruutettuja lentoja, koska siellä ei odoteta lunta, eikä ole mitään suunnitelmia tällaisen sään varalle.  Suomessakin on nyt käsittääkseni mitä ihmeellisin talvi, ja Italiassakin ihmetellään kun sataa lunta.  Täällä sen sijaan on mitä leudoin talvi, jatkuvasti on lämpimämpää kuin Suomessa.  En ole edes käyttänyt pipoa kuin pari kertaa.

Ensilumi

Talvi taitaa tosiaan olla aluillaan.  Lauantai-iltana nimittäin satoi lunta!  Ei paljon, mutta maassa oli vielä ohut valkoinen kerros.  Ensilumi on aina kiva asia, mutta en ole varma olenko valmis talveen.  Nyt tietää että edessä on ne päivät kun 10min kävely koululle on silkkaa taistelua tuulta ja lunta vastaan, eikä mitkään vaatekerrokset auta.  Toisaalta taas odotan laskettelukauden alkua innolla.

Nyt on siis marraskuu.  Taas kuukausi on mennyt menojaan, ja nyt on enää kuukausi luentoja jäljellä ennen finaleita.  Tuntuu että lukukausi on vasta alkanut, ja tiedän että tämäkin kuukausi tulee menemään hetkessä.  Nyt kaikki metsä- ja linturetket ovat ohi, on liian kylmä olla ulkona niin pitkään.  Sen sijaan lintutieteen labrassa oli tänään lintujen dissektiota (onko tämä tosiaan oikea sana?).  Minulle jäi pieni tikka, josta ei oikein helposti tunnistanut sisäelimiä, mutta muilla oli isompia lintuja (hanhia, sorsia, lokki ja haikara) jotka oli tosi mielenkiintoisia.

Ensi viikolla on 2 esseetä ja tentti, ja viikonloppuna töitä.  Taidan viettää aika paljon aikaa kirjastossa tällä viikolla...

Elossa

Hei!  Olen kyllä elossa ja kaikki hyvin täällä.  Nyt on lukukauden puoliväli eli on paljon kokeita sun muita viime ja ensi viikolla.

Lehmät ovat ihania.

Tein puolitoista vuoroa töitä viime viikolla, jolloin pääsin vähän totuttelemaan farmin rytmiin, joten olin suht-hyvin valmistautunut viikonloppuun.  Lehmät ovat vielä tuttuja ja kaikki tekemiset ovat oikeastaan samoja kuin kesän alussa.  Suurin muutos on, että kaikki lehmät ovat nyt vanhempia - vasikat ovat kasvaneet ja siirtyneet sisälle, nuoret lehmät on jo maitolinjalla.  Ja kesän aikana syntyi paljon vasikoita.  Onneksi en ollut 2 viikkoa sitten töissä, jolloin oli 7 synnytystä 3 päivän sisällä...

Viime maanantaina oli kuitenkin yksi synnytys, joka oli ihan hyvä kun muistui mieleen mitä silloin kuuluu tehdä.  Viikonloppuna oli nimittäin molempina päivinä poikiminen!  Lauantaina kun saavuin töihin, huomasin pari pientä jalkaa pilkistävän maailmaan, joten heti piti aloittaa valmistautuminen - hakea käsineet, lämmintä saippuavettä, paperia ja ketjut.  Lehmä pitää saada jaloilleen ja ketjut laitetaan poikasen jalkojen ympärille, ja sitten vaan vedetään supistusten tahdissa ("don't leave it up to God!")  Ei muuten ole helppoa!  Etenkin jos on kyseessä mulli (poikavasikka) ja/tai hieho (ensikertaa synnyttävä lehmä) pitää todellakin vetää kaikella voimalla.  Ja niin syntyy uusi eläin maailmaan.  Sen jälkeen pitää varmistaa, että vasikka hengittää normaalisti ja äiti alkaa nuolla poikastaan puhtaaksi.  Myöhemmin äiti saa lääkkeen ja vasikalle juotetaan pullollinen maitoa, ja vielä pari tuntia sen jälkeen, poikanen alkaa harjoitella jalkojen käyttöä.  Vaikka poikiminen ei sinänsä ole toivottu asia työntekijälle, sillä se vie paljon aikaa ja vaivaa, on koko tapahtuma minulle edelleen aivan uskomaton.  Pysähdyn jatkuvasti työpäivän aikana tarkistamaan mitä tuoreelle äidille kuuluu ja tuijottamaan haltioituneena oliota, joka on vasta upouusi.  Sekin on niin ihmeellistä, että vaikka kyseessä olisi hieho, joka ei ymmärrä mistä on kyse, kun vasikka syntyy, äiti vaistomaisesti alkaa pestä sitä.  No joo, pointtina vaan, että syntymä on ihmeellinen asia ja kunnioitan kaikkia äitejä (myös ei-lehmä äitejä!) enemmän ja enemmän joka kerta.  Tietysti surullisempi puoli poikimistouhussa on se, että vasikka ja äiti erotetaan jo 2 päivän kuluessa, mutta onneksi molemmat tottuvat nopeasti ja vaikuttaa ihan tyytyväisiltä joka tapauksessa.  

Stella (oikealla) synnytti ensimmäisen vasikkansa sunnuntaina.  En herättänyt pientä poikaa kuvaa varten, mutta on ihan Bambin näköinen!

Sunnuntaina poikimisen lisäksi tapahtui jotain aika kamalaa ja samana päivänä koin sekä syntymää että kuolemaa.  Illalla kun olin menossa syöttämään hiehoja, näin yhden makaamassa lattialla, pää jumissa kaltereiden välissä kuolleena.  Todennäköisesti toinen hyppäsi päälle kun tämä oli syömässä, lehmä kaatui ja jäi jumiin, jne.  En ehkä mene sen kummemmin yksityiskohtiin, mutta sanomattakin ehkä on selvä, että oli aika kauhea kokemus.  Minä kestän melko paljon ja olen nähnyt aika inhottavia asioita, mutta tämän jälkeen olin shokissa loppuillan.  

Ruumis vietiin pois aamulla, joten se oli onneksi kadonnut siihen mennessä kun saavuin töihin maanantaina.  Näin pomon ensimmäistä kertaa palattuani, joka lohdutti että ei kannata tuntea yhtään syyllisyyttä ja kertoi säätäneensä kalterit niin, ettei samoin voi käydä toiste.  Nyt olen jo toipunut ja oikeastaan todennut että kokemus oli tavallaan hyväkin.  Jos aion joskus tehdä töitä eläinten kanssa (etenkin jos vielä haaveilen eläinlääkärin urasta), pitää hyväksyä myös ikävät tapaukset.

Maanantai menikin sitten aika ongelmitta ja olin kotona jo ennen kymmentä.  Viikonloppuna tein töitä Kumarin kanssa, joka oli ihanaa koska olemme tottuneet toisiimme ja yhteistyö luistaa.  Nyt on kuitenkin tullut paljon uusia työntekijöitä ja minäkin olen ollut molempina maanantaina sellaisten kanssa, jotka ovat vasta pari päivää sitten aloittaneet.  Tuntuu todella kummalliselta olla se, joka "tietää" mitä tekee, vaikka joka kerta opin jotain uutta enkä todellakaan ole kaikesta varma.  Oli vähän stressaavaa olla vastuussa, mutta huomasin että osaan kuitenkin aika hyvin kun osasin delegoida toiselle tekemisiä ja kaikki lopulta sujui ongelmitta.  

Olin ihan unohtanut kuinka raskasta työtä tuo on, mutta vaikka joka lihakseen koski eilen, olin yllättynyt kuinka hyvin jaksoin töissä.  Kun aloitin maaliskuussa, piti jatkuvasti pitää taukoja ja olin jatkuvasti hikinen ja hengästynyt.  Ne pari kuukautta kuitenkin teki sen, että olen edelleen paremmassa kunnossa kuin koskaan, eikä edes vasikan nostaminen tuottanut suurempia ongelmia.  Ainut ikävä asia töissä on että pääsee kotiin myöhään, mutta se on aika pieni miinus verrattuna siihen tunteeseen kun sammuttaa navetan valot ja sanoo hyvää yötä lehmille.  

O Canada

Olen nyt ollut Kanadassa (ja koulussa) aika tarkalleen viikon.  Kouluhan alkoi heti sinä aamuna kun ensi kertaa heräsin täällä.  Aikataulujen ja kurssien kanssa on aina paljon ongelmia, mutta yllättäen kaikki lopulta järjestyi niin, että sain kaikki kurssit mitä tänä lukukautena halusinkin.

Ecosystem ecology ("ekosysteemiekologia")
Tämä on vaikein selittää, osittain koska vielä ei olla tarkalleen päätetty, mitä kaikkea tullaan käsittelemään, ja osittain koska aihe on ehkä vähän abstrakti ja monimutkainen.  Pääasia, mitä proffa on stressannut, on että opitaan kuinka erilaiset systeemit (vesistö, eläimistö, ravinnon ja kemikaalien kierto, maaperä...) liittyvät toisiinsa.  Useilla kursseilla tutkitaan näitä asioita erikseen, mutta nyt tarkoituksena on, että osataan hahmottaa kokonaisuus - miten kaikki on kytketty toisiinsa.  Toistaiseksi ei olla puhuttu mistään näistä systeemeistä, mutta ajatus on kuitenkin sama.  Ollaan puhuttu mm. yliopiston eri aloista.  On kasvi-, eläin-, maaperän ja ilmakehän tutkijoita, geologeja; ja alojen rajat ovat perinteisesti olleet aika selkeät.  Mutta totuushan on, että ei ole eläimiä ilman kasveja, kasveja ilman multaa, vettä ja ilmaa.  Kaikki liittyy toisiinsa, ja jotta voi ymmärtää mitään, pitää ymmärtää myös kokonaisuutta.
Tähän kurssiin kuuluu parin tunnin vierailu koulun metsään kerran viikossa, jolloin nähdään systeemejä "in action".  Nämä alkaa ensi viikolla joten en vielä ihan tiedä mitä ne sisältää, mutta kuten proffa sanoi, on huonompiakin tapoja viettää maanantaiaamu kuin metsässä käpeksien (*onko tämä oikea taivutus sanasta käpeksiä? Spellcheck ei tunnista sanaa ollenkaan...*)

Knowledge, ethics and environment ("tieto, etiikka ja ympäristö")
Tämä on yksi (minulle viimeinen!) pakollisista ympäristön peruskursseista, jota opettaa kaksi professoria.  Useimmat ovat aika tiedepainotteisia, mutta tämä on enemmän yhteiskuntatieteellinen/humanistinen kurssi, jossa käsitellään enemmän filosofiaa kuin tiedettä.  Ensimmäisten luentojen perusteella vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, mutta olen kuullut pelkkää negatiivista palautetta ihmisiltä, jotka ovat käyneet kurssin aiemmin.  Proffat käyttävät opetukseen valittuja artikkeleita, joita käsittelevät luennoilla.  Ensimmäinen artikkeli, mikä luettiin oli "Tragedy of the commons," josta moni on varmaan (ehkä?) kuullut, mutta ei välttämättä lukenut.  Kannattaa lukea, minä yllätyin sisällöstä.
Heti ensimmäisellä luennolla tehtiin selväksi, että jos haluaa menestyä kurssilla, kannattaa tehdä joka artikkelista tiivistelmä, ja opetella ne ulkoa.  Artikkeleita on 480 sivua.

Phylogeny and biogeography ("fylogenia ja biogeografia")
En todellakaan tiennyt että fylogenia on suomenkielinen sana, Google kääntäjä kertoi.  Wikipedia kertoo merkityksen: "tietyn eliöryhmän polveutumishistoria, erityisesti lajien sukupuun muodossa esitetty evoluutiopuu."  Biogeografialle löytyi suomisempi suomenkielinen sana: eliömaantiede, joka taas tarkoittaa tasan miltä kuulostaa, lajien levinneisyyden miksi milloin ja miten.  Kurssilla siis käsitellään sitä, miten evoluutio ja lajien historia liittyy niiden levinneisyyteen, ja tutkitaan miten tämä käytännössä näkyy eri maanosissa.

Ornithology ("ornitologia")
 Eli lintutiede, aika yksiselitteinen.  Kurssiin kuuluu retki kerran viikossa johonkin lähellä sijaitsevaan paikkaan, jossa voi tarkkailla lintuja.  Yksi kurssin tavoitteista on oppia tunnistamaan lintuja - ei pelkästään tuntea paikalliset linnut, vaan oppia, mitä tuntomerkkejä kannattaa huomioida ja miten löytää oikea laji lintuoppaan avulla.  Tänään oli ensimmäinen retki koulun lintuasemalle; ehdimme tutustua niiden toimintaan ennen kuin rankkasade alkoi.  Kurssiin myös kuuluu avustaminen tällä tarkkailuasemalla kahtena päivänä, jolloin osallistutaan lintujen pyydystämiseen, rengastukseen ja tietojen kirjaamiseen.  

Conservation law ("luonnonsuojelulaki")
Taas aika selkeä nimike.  Opitaan kanadalaisista ja kansainvälisistä luonnonsuojeluun liittyvistä lainsäädännöistä.  Tämä on myös sen puoleen mielenkiintoinen, etten tiedä juuri mitään lainopista, enkä varsinkaan kanadalaisesta lakisysteemistä.  Koska tämä on kaikille ensimmäinen ja todennäköisesti ainoa lakikurssi, käydään läpi myös perusteet.  Varmasti ihan hyödyllistä.

PS. Lakikurssi on "vähäarvoisempi" (opintopisteissä) kuin muut, joten sitä on vaan kerran viikossa (2h), muut kurssit ovat 2x1,5h / viikko (+ retket).

PPS. Tuntuu kovasti siltä, että opiskelen aika tuoreita aloja, kun ei löydy "oikeita" suomenkielisiä sanoja millekään.

Kuvia

Tätä klikkaamalla kai näkee kaikki Intian kuvat mitä olen laittanut nettiin, vaikkei osaisikaan käyttää Facebookia.

Kertomuksia kentältä

Lennon lähtö myöhästyi aamulla kahdella tunnilla moottorin vian takia.  Monet olivat tästä varsin närkästyneitä, mutta mulle se oli vain hyvä asia.  Sain nukkua pidempään ja 8 tunnin odottelu Heathrow'ssa kutistui kuuteen tuntiin.  Nyt istun täällä tutulla kentällä tutussa terminaalissa, tosin uudessa kahvilassa.  Yleensä käyn Giraffe-ravintolassa syömässä, ja nytkin teki kamalasti mieli niiden vohvelia jogurtin, marjojen ja hunajan kera.  Eivät vaan suostuneet myymään kun ei kuulemma ollut enää aamiaisaika.  Toisaalta ehkä se on ihan ok kun ei oikeastaan ollut nälkäkään.  Löysin sopivan syrjässä sijaitsevan Bagel Streetin, jossa on paljon tyhjää, mukavaa istumatilaa.  Ostin itselleni teen, joka maksoi £1.70, tasan sen verran kuin minulta brittikolikoita löytyi.  Maksoin sitä paitsi kympin siitä, että saan käyttää nettiä koko päivän joten on ihan kiva että löytyi paikka jossa on pöytäkin...

Järkyttävää ajatella, että taas on kesä mennyt vilauksessa ohi ja huomenna alkaa koulu.  (Nyt kuulutetaan muuten sattumalta Chennain lentoa.)  On ollut kyllä aika täydellinen kesä.  Toukokuussa vietin oikeastaan ensimmäistä kertaa kesää Kanadassa, ehdin tottua farmin elämään ja huomata, että todellakin viihdyn siellä.  Sitten vanhemmat tulivat käymään, Isä ensimmäistä kertaa sinne muuton jälkeen.  Suomessa kesäkuussa ehdin purjehtia ihan kunnolla, tavata kaikkia tuttuja ja jopa tylsistyä.  Ja Intia.  Se onkin aivan omassa luokassa.  Ne kaksi kuukautta tulee ehdottomasti elämään mielessäni aivan ainutlaatuisina.  Kaikki mitä tehtiin, oli minulle uutta ja hauskaa, ja kaksi kuukautta kului niin nopeasti ettei ollut aikaakaan pitkästyä.  

Kaikki mitä näin ja koin Hand in Handissa oli tietysti kasvattavaa ja mielenkiintoista, ja niistä kokemuksista tulee varmasti olemaan hyötyä tulevaisuudessa.  Samoin kaikki matkat olivat onnistuneita ja hauskoja, minusta aina on jännittävää käydä uusissa paikoissa.  Kuitenkin se, mitä ikävöin eniten, on se arkinen elämä.  Joka aamu kuljin Babun kyydissä Isän kanssa tehtaalle (1,5h), join kupposen kahvia ja jatkoin Hand in Handin toimistolle (1h, jolloin Babu laittoi omat CD:t soimaan).  Illalla ja viikonloppuisin käytiin erilaisissa ravintoloissa syömässä, jotka tulivat tutuiksi, tai syötiin kotona Isän tekemää ruokaa.  Katsottiin paljon Jeeves + Woosteria, juotiin paljon teetä.  Käytiin klubilla uimassa (ei lopulta kovin usein, mutta opinpa silti "oikean" uimatyylin), aamulla ratsastamassa.  Olin kipeä useampaan otteeseen Intiassa, äitien luonteeseen kuuluu lapsista huolenpito silloin.  Nyt olen taas flunssainen, mutta kukaan ei kysy mitä voisi tuoda, haluaisinko teetä, otinko lääkkeet.  Koulussa kukaan ei edes huomaa jos on ollut poissa luennolta - ei heru sympatiaa.  

Varmasti jos olisin viettänyt 3kk Suomessa vanhempien kanssa, olisin välillä kaivannutkin omaa rauhaa. Tuolla kuitenkin on vähän vähemmän tekemistä, eikä todellakaan ollut mitään, mitä olisin mieluummin tehnyt yksin.  Ymmärrän Äitiä, kun se kertoo että välillä käy tylsäksi kun kaikki pitää tehdä yhdessä, koska ei oikein ole ketään muuta.  Olimme kolmikko, ja se oli ihan luonnollista.

Olen myös todennut, että vanhempia (ja oikeastaan kaikkea muutakin) arvostaa enemmän kun he ovat kaukana.  Ihmiset, jotka opiskelevat lähellä kotia käsittääkseni kyllästyy vanhempiin paljon nopeammin.  Mutta kun asuu kaukana, ei ole edes mahdollisuutta piipahtaa syömässä tai käydä kotona halaamassa vanhempia (tai koiraa!) kun on ikävää.

Suomessa!

Ajattelin tehdä radikaalin tempun ja kirjoittaa tuoreista tapahtumista.  Aina tuntuu siltä, että pitäisi kirjoittaa asioita siinä järjestyksessä missä ne tapahtuu.  Valitettavasti jos ei heti tapahtumien jälkeen kirjoita blogia, alkaa kertyä muutakin kerrottavaa ja lopulta joko kertoo pelkkiä vanhoja juttuja, tai ei kirjoita ollenkaan.  Esimerkiksi nyt tuntuu siltä, etten voi kirjoittaa kuluneesta viikosta ennen kuin olen myös kirjoittanut blogin Rajasthanista, Singapore/Hongkong/Kiina matkasta, viimeisestä päivästä Chennaista, ja koko Intian kokemuksesta.  Tuntuu kuitenkin aika vaivalloiselta kirjoittaa nelisen blogijuttua, ihan vaan jotta pääsisin kertomaan mitä nyt teen.  Enkä kuitenkaan saisi kaikkia niitä kirjoitettua, joten tämän viikon kertomiset jäisivät taas todennäköisesti myöhemmälle päivämäärälle...

Nyt en siis ole Intiassa, Singaporessa, Hongkongissa, Kiinassa tai missään eksoottisessa paikassa.  Nyt olen Suomessa.  Saavuin sunnuntai-iltana ja lähtö on tiistaina aamulla.  Ajattelin, että viikko on ihan kiva - sinä aikana ehtii tehdä kaikkea tarpeellista, nähdä kaikki tutut ja loikoilla kotona tekemättä mitään.  Ajattelin väärin.  Viikko on todella lyhyt aika ja joka päivä on ollut ravaamista eri paikoissa.  Olen käynyt noutamassa ajokortin (voimassa vuoteen -59!), jättämässä hakemuksen kansainvälistä korttia varten, käynyt kampaajalla, apteekissa, leffassa, tavannut erinäisiä kavereita, vienyt kuulokkeet korjaukseen, ja eilen pidettiin täällä rapujuhlat.  Näiden lisäksi olen toki syönyt, vienyt koiraa ulos, ja nukkunutkin välillä.  Tänään sitten pidän makoilupäivän, joka on mielestäni ihan oikeutettua, etenkin kun olen nyt (taas!!) kipeänä.  Sitä paitsi kirjoitanhan blogia, ja toivorikkaasti ajattelin myös saada opintotukipaperit hoidettua sekä Intian kuvat käytyä läpi.  Saa nähdä.

No joka tapauksessa on todella kiva olla Suomessa, vaikka kiireistä onkin.  On kiva viettää aikaa Helsingissä, nähdä tuttuja kasvoja, vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa, puhua ja kuulla suomea, ja ylipäätään olla niin tutussa paikassa.  Poissaollessa aina ehtii tapahtua jotain uutta (esim. kolmosen ei-enää-niin-uusi ratikkareitti on minulle aivan käsittämätön), mutta palaaminen tuntuu aina yhtä kodikkaalta.  

Nyt on vielä pari päivää aikaa, jolloin on tarkoitus nähdä loputkin tärkeät ihmiset ja hoitaa viimeiset tekemiset pois alta.  Tiistaina olenkin sitten illalla (Kanadan aikaa) taas toisessa kodissa toisella puolella maailmaa, ja keskiviikkona alkaa koulu.  Ja niin uudet kiireet alkavat.

Sri Lanka

Viikonloppuna olimme tosiaan Sri Lankassa.  Vielä lentokentälle saapuessa oli epäselvää minne oikein oltiin menossa ja mitä tekemään.  Olimme kyllä katsoneet kylän kartasta ja tiesimme, että tulisimme ratsastamaan ainakin pari tuntia joka päivä.  Aloitetaan kuitenkin siitä lentomatkasta, joka olikin melkoinen kokemus.  Kone oli yhtä iso kuin se, jolla lennetään Lontoosta, ja olikin aivan täysi.  Matkustajat eivät vaan olleet mitään turisteja, vaan ilmeisesti sari-kauppiaita jotka ostavat sarinsa Intiasta ja myyvät sitten Sri Lankassa.  Kuin ryhmä lapsia jotka ovat menossa luokkaretkelle - jatkuvasti oltiin seisoskelemassa käytävillä, siirtelemässä kamoja hyllyillä, huutelemassa koneen toisessa päässä istuvalle kaverille... Oikein kävi sääliksi lentoemäntiä, jotka koittivat ylläpitää jonkinlaista kuria.  Jossain vaiheessa joltain paloi pinna ja kuului "This is outrageous!  I am trying to serve coffee and the seatbelt light is on.  PLEASE SIT DOWN!"  Joka oli tietysti todella hassua käytävillä seisovien matkustajien mielestä.

No joo, kun sitten saavuttiin kentälle ja oltiin haettu matkatavarat, oli vastassa isäntämme ja aloitettiin parin tunnin matka kohti Kalpitiyaa.  Vaikka kello oli lähemmäs yötä ja oli pimeää, ehdittiin kovasti ihmetellä kuinka tavattoman siistiä näytti olevan!  Kahden maissa aamuyöllä olimme perillä majoituksessamme, ja menimme suoraan nukkumaan jotta saisi edes vähän unta ennen kello seitsemän aamiaista.  Aamiaisen jälkeen oli hevoset valmiina odottamassa.  Isältä kysyttiin pärjääkö orilla, johon vastasi myöntävästi, vaikkei varmasti ole koskaan sellaisella ratsastanut.  Heti satulaan päästyään, ori nousikin takajaloilleen pari kertaa, ja tyyppi selässä vaan istui siellä tyynenä kuin sitä tapahtuisi useinkin. Pakko myöntää että olin aika huolestunut alkuun että mitäköhän tästä oikein tulee.  Orilla ei yleensä ratsasta muut kuin kokeneet ratsastajat (siis tietääkseni lähinnä olympiatasolla), sillä testosteronin ansiosta ne ovat ruunaa ja tammaa agressiivisempia ja vahvempia, ja muutenkin vähän hankalia.  Tämä hevonen kuitenkin osottautui oikein lempeäksi ja oli isän mukaan kivoin hevonen, millä on ikinä ratsastanut.  Kävi myöhemmin ilmi, että ori vain hermostui minun hevosen lähettyvillä, koska se oli tamma joka olisi pitänyt astuttaa.

Tässä koko porukka.  Isä, majoituksen omistaja, äiti, Premadasa-ratsastuskoulun pitäjä, minä. Ja viisi hevosta.

Ensimmäisenä päivänä kierrettiin lähellä olevia kyliä ja rantoja.  (Huom: kylät eivät olleet mitään verrattuna intialaisiin.  Siistejä ja suuria taloja, pihoja joissa pidettiin kukkapuutarhaa, vehreitä vihannespeltoja...)  Kylissä lapset ja aikuiset tulivat ihmettelemään hevosia, joita ei olla totuttu näkemään.  Onneksi hevoset olivat rauhallisia, sillä useimmat tuntemani hevoset olisivat lähteneet heti kiitolaukkaan jos olisi tullut vastaan lauma kiljuvia naisia tai tööttäävä auto olisi ohittanut tiellä.  Palattuamme majoitukseen, nukuimme, söimme lounaan, katsoimme kun hevosia pestiin meressä, luimme, istuimme tekemättä mitään.  Seuraavana päivänä oltiin vielä paljon syrjäisemmillä seuduilla, eikä juurikaan näkynyt ihmisiä.  Välillä tuli vastaan kalastajia, ja pysähdyimme "kylissä" juottamassa hevosia.  Nämä kylät tosin rajoittuivat pariin perheeseen ja kaivoon.

Aina kun ohitimme kylän, löytyi hevosille hyvää kaivovettä juotavaksi yllinkyllin. Tässä kylässä pysähdyimme tutkimaan tyhjää kirkkoa ja postitoimistoa, ja hevoset saivat levähtää. 

Hauska idea, että tuodaan hevoset eteen mereen pestäväksi.  Minun hevoseni ei tosin ole tässä jottei isän ori hermostuisi ja kaataisi kumoon tallipoikaa.

Todella ihanaa joka tapauksessa!  Laukkailimme vähän väliä hurjaa vauhtia pitkin rantoja ja polkuja, näimme eläimiä (lähinnä lehmiä ja koiria, mutta myös aaseja, kotkia ja jäniksen), kastuimme tyystin kun laukattiin meressä.  Isäntämme kysyi minulta pari kertaa mitä ajattelen, ja joka kerta vastaukseni oli sama: en mitään.  Enkä tosiaan ajatellut mitään koko viikonloppuna.  Aivan täydellistä.

Hand in Handista

Jepjep, eli olen päässyt tekemään juuri niitä raportteja, mistä puhuin pari blogia sitten.  Raportit on valmiiksi kirjoitetut, niistä puuttuu vain numerot, jotka vaihtelevat kylän mukaan.  XX women's self help groups are supported with XX members.  XX members have been given INR XX in microfinance loans.  jne... Minä sitten katson Excel-taulukoista sopivat numerot ja täyttelen sitä mukaan raportteihin.  Muutan myös lauseita joksus vähän, ettei sana sanalta jokainen ole täysin identtinen.  Etenkin jos fima (kuten H&M) sponsoroi 10 kylää, mielestäni on ihan kiva että raporteissa on vähän eroavaisuutta, jos joku sattuu niitä joskus lukemaan.

Työ ei ole mitenkään äärettömän vaativaa, mutta olen oppinut aika pajon intialaisesta, tai ainakin Hand in Handlaisesta työnteosta.  Aluksi joku muu kopioi Excel-taulukoista numerot paperille, ja minä kopioin paperilta taas koneelle.  Jossain vaiheessa ilmeisesti huomattiin, että olen tarpeeksi fiksu kopioimaan ites suoraan taulukosta raporttiin.  Olen sitä paitsi saanut vapaat kädet valita ihan minkälaisia kuvia haluan raportteihin.  Aluksi haluttiin vain sellaisia kuvia, joissa näkyy joku ihminen puhumassa ja monen kyläläisen päälaki.  Minä halusin mieluummin sellaisia, joissa näkyisi kyläläisten hymyileviä kasvoja.  Olen myös opettanut pomolleni uuden tavan liittää taulukko Word dokumenttiin, sekä miten tietokoneella saa muutettua ikkunan kokoa niin, että voi nähdä kaksi eri dokumenttia samaan aikaan.  Itse en ole koskaan ajatellut olevani mikään tietokonenero, mutta tuolla tulee ihan sellainen olo!

Nyt kun olen toipunut vatsataudistani, aloitan huomenna tapaustutkimusten parissa työskentelyn.  Viime viikolla oli intialainen intern joka kirjoitteli kyläläisistä, ja nyt tehtäväni on "tehdä niistä parempia."  Parantamista löytyykin, sillä teksti vaikuttaa siltä että se on käännetty suoraan jonkun tietokoneohjelman avulla.  "She is thanks to Hand in Hand that training is stumpy cost, and she doesn't feel exceeded in society today."

Mysore

Tarina jatkuu...

Lähdimme Bangaloresta parin nähtävyyden (Tipu-sulttaanin palatsin ja rikshakuskin perheen silkkikaupan..?) kautta lentokentälle noutamaan isää jatkaaksemme matkaa autolla Mysoreen.  Olimme ajatelleet syödä mielyttävästi lounaan lentokentällä odotellessamme, mutta täällä ikävä kyllä harrastetaan useinkin sellaista, ettei pääse sisälle ilman lippuja.  Tyydyimme siis ulkona sijaitsevaan Subwayhin, joka sekin kyllä tyydytti nälän (ihan samanlaista kuin muuallakin maailmalla).  Bangaloresta Mysoreen on Googlen mukaan 150km, mutta ajo kesti varmaan viitisen tuntia - en voi olla varma kun nukuin suurimman osan matkasta, mutta sen verran tiedän että pimeä tuli ennen kuin saavuimme perille.  

Ehdin kuitenkin avata silmät sen verran aikaisin, että näin jonkun valaistun palatsin metsän seassa.  Oletin sen olevan joku hieno nähtävyys, kunnes käännyimme sivutielle ja kurvasimme palatsin pihalle.  Tietysti olisi pitänyt muistaa viime vuotinen Tapahtuu Tamil Nadussa blogiteksti, jossa puhutaan Bangaloren ja Mysoren matkasta.. Mutta hähhäh! siinähän kerrotaan vain "Lalit Ashok Palace - Mysoren maharajan vierailleen rakennuttama palatsi, nykyään hotelli" josta ei voi arvata, että siellä on yövyttykin.  No joka tapauksessa tuntui todella kunikaalliselta olla siellä, ja oli vaikea pidättää naurua kun meidät vietiin huoneeseemme.  Oltiin annettu suuri alennus jostain hienosta suite-huoneesta, johon "varmasti mahtuu mukavasti."  No kahden kerroksen asuntoon olisi mahtunut vaikka 10 hengen kestitykset, mutta sänkyjä oli vain yksi.  Onneksi sohvasta sai minulle hyvä vierassängyn. 

Täällä on varmaan nukkunut parikin kuninkaallista!  Tai jotain muita yhtä arvokkaita vieraita.

Viime vuonna melkein samasta kohdasta on otettu melkein sama kuva melkein samaan aikaan vuodesta.

Saavuimme siis illalla, joten söimme päivällisen hotellilla ja menimme suoraan nukkumaan.  Lauantai oli varsinainen turistipäivä, jolloin kävimme Mysoren pääpalatsia tutkimassa.  Sisältä ei saanut ottaa kuvia, mutta ehkä lukijakunta uskoo ilman todisteitakin sen olleen hieno.  Tämän jälkeen lähdimme etsimään rautatiemuseota, joka olikin yllättävän vaikea löytää.  Eipä kuitenkaan lannistuttu, ja lopulta löydettiinkin museo, joka ei välttämättä kuulu Mysoren suosituimpiin nähtävyyksiin (tarkempaa juttua täällä.)

Illalla vielä tutkimaan Mysoren kuuluisia tanssivia suihkulähteitä.  Ulkona satoi joten tyydyimme istumaan hotellin terassilla kunnes siellä alkoi buffet-päivällinen.  Emme juurikaan kuulleet musiikkia eikä vesi näyttänyt mitenkään liikkuvan, mutta ehkä olimme vain liian kaukana?  Näimme kuitenkin taivaalla hienon valoshown salamoinnin ansiosta.  Buffet sen sijaan oli aika tylsä.

Sunnuntaina sitten lähtö kohti Chennaita.  Alunperin oltiin ajateltu että pysähdytään vesiputouksilla matkan varrella, mutta kun kävi ilmi ettei putoukset olleetkaan matkan varrella, piti muuttaa suunnitelmia.   Onneksi Hand in Hand tuttava oli suositellut lintujen turvapaikkaa, joka olisi lähempänä.  Siellä kuviteltiin että kävellään pitkin polkuja yrittäen bongata lintuja, ja syötäisiin ehkä lounaskin.  Kun saavuimme perille, kävi kuitenkin ilmi että kyseessä oli kylä, jossa sattui syystä tai toisesta olla paljon lintuja.  Sekin ihan mielenkiintoista.

Taivas oli täynnä lintuja

Haikara-otukset elivät tyytyväisesti muiden kyläläisten (ihmisten ja sorkkaeläinten) joukossa.

Juttuja tulee vielä

Olin vähän suunnitellut kirjoittavani tänään vihdoin jutun Mysoresta ja Hand in Hand jutuista, mitä olen puuhannut koko viikon.  Mutta sitten iski joku vatsapöpö enkä teekään juuri muuta kuin oksentele ja nuku. Parempi kuitenkin olla nyt kipeänä kuin ensi viikolla Sri Lankassa.

Nyt takaisin nukkumaan!

Terveisiä Bangaloresta!

Kun kerta olen täällä nyt pidempään, on tarkoituksena että päästäisiin vähän enemmänkin reissaamaan ja että näkisin muutakin Intiaa kuin Chennaita.  Tänä viikonloppuna on siis ensimmäinen matka, suuntana Bengalore ja Mysore.  Lähdimme aamulla koko joukko Babun kyydissä ensin kohti Salcompin tehdasta, jonne jätettiin isä (pikaisen kahvin ja kierroksen jälkeen) ja jatkoimme äidin kanssa matkaa Bengaloreen.  Saavuimme vaatimattomaan mutta somaan ranskalaisten pitämään bed & breakfastiin reippaasti puolenpäivän jälkeen, koska Bengaloren sekava liikenne ja yksisuuntaiset tiet sekoittivat kuskin ja meidät täysin.  Söimme täällä myöhäisen lounaan (jossa ei mitään kehumista) ja lähdimme kävelemään Commercial Streetiä kohti, joka oli kuulemma n. 15min kävelymatkan päässä, ja ainut suositeltu shoppailupaikka.  Meillä kesti sinne varmaan pari tuntia kävellä, tosin harhailimme välillä väärään suuntaan.  Löysimme kuitenkin kadun, joka oli täynnä samanlaisia myymälöitä ja kojuja mitä kaikkialla näkee.  Emme siis jääneet shoppailemaan, mutta oltiin tyytyväisiä, että löysimme sinne vihdoin.

Eikä muuta kuin rikshaw-kyydillä kahville lepuuttelemaan jalkoja!  Samalla löytyikin se alue, missä kaikki isommat kaupat ja ostoskeskukset ovat.  Kahvin jälkeen lähdimme siis tutkimaan vieressä näkynyttä mallia, joka oli kyllä aivan toista luokkaa kuin Chennaissa olevat.  Sieltä löytyi kauppojen ja kummituslinnan lisäksi elokuvateatteri, ja meidän ajoitus olikin siinä mielessä hyvä, että yksi leffa pyöri juuri silloin: hindin kielinen romanttinen komedia, I Hate Luv Storys.  Sankarina oli naistenmies, joka ei uskonut rakkauteen vaikka työskenteli romanttisten bollywood-leffojen parissa.  Kunnes tapaakin naisen, joka muuttaa kaiken.  2,5 tunnin aikana nähtiin paljon haikailua ja surumielisiä kasvoja, kunnes lopulta sankari ja sankaritar päätyivät onnellisesti yhteen.  Tässä näyttely oli paljon parempaa kuin teatterissa, ja olin taas positiivisesti yllättynyt.  Tietysti se oli vähän pitkävetistä kun jatkuvasti jomman kumman sydän särkyi, ja huumoria oli aika vaikeata seurata, tällä kertaa lähinnä kielen vuoksi.  Onneksi välillä mukaan tungettiin joitain sanoja englanniksi (esim I love you), niin tarinassa pysyi mukana ja jotkut vitsitkin ymmärsin.  Luulen, että se oli ihan yhtä hyvä kuin mikä tahansa amerikkalainen romanttinen komedia.

Uutta Hand in Hand tekemistä

No taas on ehtinyt tapahtua vaikka mitä parin päivän sisällä.  Hand in Handista soitettiin tiistaina aivan muusta kuin ympäristö asioista.  Eräs työntekijä oli reväyttänyt selkänsä, joten hänen tilalleen tarvittiin pikaisesti sijaista.  Kun minulla nyt ei ole mitään varsinaista ohjelmaa ympäristöprojektin kanssa, lupasin auttaa parhaani mukaan.   Keskiviikkona lähdettiin sitten äidin kanssa taas Kancheepuramiin HiH päätoimistoon kukin tekemään omia juttujamme.  Toimistossa minä tapasin pari uutta henkilöä, jotka selvittivät mistä nyt on kyse.  Village upliftment program (VUP), antaa firmoille ja yksityisille ihmisille mahdollisuuden "adoptoida" kylän noin 25 000 USD lahjoituksella.  Kahden vuoden aikana kylässä yritetään poistaa lapsityövoimaa (laittamalla lapsia kouluihin), parantaa terveyttä (opettamalla hygienian tärkeydestä ja suorittamalla terveystarkastuksia), ympäristöä (kompostin ja opetuksen avulla), ja naisten asemaa (järjestämällä self-help ryhmiä).  Kuten kaikessa HiH toiminnassa, tärkeintä on opetus ja kyläläisten oma osallistuminen ja innostuminen kaikkeen toimintaan.

Sponsoreille lähetetään 3-, 6-, 12-, ja 24- kuukauden jälkeen raportti siitä, miten erilaiset projektit ovat onnistuneet sponsorin "omassa" kylässä.  Näissä kerrotaan mitä on suunniteltu, ja kuinka hyvin suunnitelmat ovat toteutuneet, ja mukaan liitetään vielä pari tapaustutkimusta (esimerkiksi naisesta, jonka ei enää tarvitse kävellä 5km aukiolle kun on saanut oman vessan käyttöön, tai naisesta, joka on avannut kioskin jonka avulla saa omia tuloja).  Tämä on tietysti todella hyvä systeemi sen vuoksi, että kaukana sijaitseva sponsori näkee numeroina, kuinka paljon "hyvää" on saanut aikaiseksi.  No näitä raportteja olisi nyt siis tarkoitus lähetellä, ja minua tarvitaan numeroiden näppäilyyn.  Enpä päässyt kuitenkaan aloittamaan nytkään töitä, sillä serveri oli kaatunut eikä siten saatu koko päivänä mallia, jonka mukaan raportteja tehdään.  Päivä oli silti todella onnistunut, koska opin aika paljon lisää Hand in Handin toiminnasta, ja niitä vanhoja raportteja oli mielenkiintoista lueskella.  Sitä paitsi sain tietää että mm. H&M sponsoroi pariakin kylää (toivottavasti tämä ei ole mitään salaista tietoa!)

Maanantaina menen takaisin toimistolle, jossa toivottavasti vietän koko päivän ja pääsen aloittamaan tietokonehommat.  Kerron sitten onnistuuko!

Intialaista teatteria

Kävimme eilen teatterissa.  Rupesin kirjoittamaan kommenttia äidin kirjoittamaan blogiin, mutta siitä tuli vähän turhan pitkä.  Laitan siis oman kommentin tänne.

Rakennus itse ei paljastanut, että sen sisällä esitetään näytelmiä - ei mitään kylttejä ulkopuolella tai julisteita seinillä.  Ovensuuhun oli laitettu pöytä ja mies, joka myi lippuja.  Sisältä paljastui tavallinen (pienen) koulun auditorio, jonka toiselle riville istuuduimme.  Vanhempien mainospuheiden perusteella olin asettanut odotukseni hyvin matalalle, ja oletin ettei näytelmästä edes selviäisi mistä siinä on kyse.  Intialainen teatteri ei todella ole mitään maailmanluokkaa, ehkä verrattavissa johonkin koulun näytelmiin.

Tarina oli kuitenkin yksinkertainen.  Köyhä runoilija rikastuu, muttei koskaan unohda kotikylää tai tyttöä, joka oli jäänyt kylään odottamaan.  Monen vuoden jälkeen runoilija palaa, ja odotin iloista loppua, jossa tyttö ja runoilija elävät sitten elämänsä onnellisesti loppuun asti.  Sen sijaan runoilija totesikin, että "aika ei ihmistä odota," ja jätti tytön jälleen.  Aika masentava.  Mutta päädyimme siihen, että viestinä oli että ihmisen pitää tyytyä siihen asemaan, mihin on syntynyt.  Maine ja kunnia pilaa kaiken.

Vähän väliä esitettiin tansseja, joista nautin.  Minusta sitä tanssia olisi voinut olla enemmän, sillä se oli taitavaa ja intialainen tanssi on aika ainutlaatuista.  Isän mielestä taas tanssia olisi saanut olla vähemmän, koska kaikki liikkeet tarkoittaa jotain, mutta tarkoitus jää yhtä epäselväksi kuin vierasta kieltä kuullessa.  Vielä parempia olivat ne hauskat hetket.  Kuvauksessa ei varsinaisesti sanottu mitään komediasta, mutta välillä yleisö purskahti nauruun ja edessä istuvat naiset hädintuskin pysyivät tuoleissaan.  Täällä huumorintaju on ilmeisesti aika vaatimatonta, enkä välttämättä ilman yleisöä olisi osannut tunnistaa hassuja kohtauksia, mutta välillä hymyilin ihan itsenäisestikin.  Näytöksen lopussa vielä esiteltiin kaikki näyttelijät ja annettiin joillekin erityisiä kehuja.  Se oli minusta aika sympaattista, ja ainakin tuli selväksi, että näytelmään osallistuneilla oli ollut todella hauskaa.

En minäkään laittaisi tätä millekään maailmankiertueelle, enkä vertaisi edes koulun abinäytelmään, mutta ihan hyvä se oli!  Ainakin ensikertalaiselle, jolle oltiin sanottu, että kannattaa istua edessä jotta pääsee helposti pois jos käy tylsäksi.

Miksi olen täällä?

Nyt on vähitellen ruvennut selviämään mitä olen täällä oikeastaan tekemässä. Torstaina kävin lähellä sijaitsevassa Hand in Handin toimistossa tapaamassa Sekaria, ympäristöprojektien johtajaa. Hän kertoi vähän heidän projekteista, missä kylissä tehdään minkälaisia ympäristöjuttuja. Sovimme, että menisin seuraavana päivänä Kancheepuramiin tapaamaan Mageswaranin, joka vastaa watershed-projekteista. Hänen kanssaan voisin sitten viettää päivän kiertäen katsomassa alueita ja sopimassa mitä tulen tekemään.

Perjantaina sitten valmistauduin viettämään pitkän päivän kylissä; mukavat vaatteet päälle, muistivihko ja vesipullo mukaan ja Prabhan kyytiin kahden tunnin ajomatkan päähän Kancheepuramin toimistolle. Prabha tiesi, että vaikka lounas oltiin aamulla luvattu, Babu ei viimeksi äidin kuskina ollutkaan saanut ruokaa, joten kun saavuttiin, hän vielä varmisti että kai soitan heti kun saan tietää koska se lounas on. Lupasin soittaa. Intia on kuitenkin väärinkäsitysten maa, eikä sinä päivänä ollutkaan mitään muuta kuin lyhyt tapaaminen. Mageswaran oli oikein mukava, mutta vaikutti siltä, ettei hänellä ole minulle mitään tarvetta kun ei ole riittävästi teknistä kokemusta. Viimekin vuonna oli ollut joku ruotsalainen, jota oltiin pyydetty tekemään jokin tutkimus, joka ei sitten ollutkaan tarpeeksi hyvä eikä sitä sitten voitukaan HiH:issä käyttää. Tapaamisen lopuksi sain pari kirjaa luettavakseni, ja kehoituksen että luettuani ne, voisin kertoa mitä haluan tehdä. Joka tapauksessa lauantaina olisi vierailu kylään johon kannattaisi osallistua, että näkee livenä mistä oikein on kyse.

11:30 maissa soitin Prabhalle ja kerroin että lounaan sijasta lähdetäänkin jo kotiin. Noudettiin Sir Salcompin tehtaalta ja tavattiin Madame ravintolassa kodin lähellä. Kahden maissa kuskilla oli varmasti huutava nälkä, kun ei ollutkaan luvattua lounasta edes saanut, joten sovittiin että hän saa lähteä pois ja Babu vie sitten kotiin. Valitettavasti taas oli väärinkäsitys ja äiti olikin lähettänyt Babun kotiin ja Prabha-parka olikin odottamassa parkkipaikalla lounaan jälkeen, varmaan edelleen ihan nälkäisenä.

No lauantaina sitten lähdettiin kaikki kolme taas parin tunnin ajomatkan päähän, tapaamaan Mageswaran siellä kylässä. Ennen kuin HiH aloitti siellä projektinsa, maa oli täysin kuivaa, kaivoissa ei ollut vettä, eikä maaperällä voinut viljellä mitään kasveja. Äiti kirjoitti hyvän jutun silloin kun oli yksin vierailemassa, mutta kerrataan nyt vielä mitä tämä watershed touhu tarkoittaa.

Valuma-alue selvitetään topografisten karttojen avulla, sillä siihen kuuluu kaikki se alue, minkä vesi valuu samaan paikkaan.

Valuma-alueelta valitaan jokin tietty kylä, jossa projekti halutaan aloittaa. Siellä HiH-työntekijät selvittävät paikallisen veden virtauksen mittaamalla maan kaltevuutta eri kohdissa. Näiden perusteella voidaan kyläläisille ehdottaa minkälaisia muutoksia maahan kannattaisi tehdä (erilaisia kuoppia ja ojia kaivellaan), jotta veden saisi valumaan hitaammin ja imeytymään maahan. HiH auttaa teknisessä suunnittelussa, mutta tarkoituksena on että kyläläiset päättävät kaikesta ja tekevät varsinaisen työn.

Vesi valuu rinnettä (1) pitkin alas ojaan (2), jossa sen kulku hidastuu ja osa imeytyy maahan. Ojan jälkeen on kumpu, johon on istutettu kasveja (3). Tämä myös hidastaa veden virtaa ja kasvien juuret estävät eroosion. Vasemmalla näkyy toinen samanlainen oja ja kumpu kasveineen. Näiden jälkeen tuli vastaan kaivo, johon maan alla kulkeva vesi päätyy. Projektin ansiosta siellä on tähänkin aikaan vuodesta vettä.

Tämä kuoppa on nimeltään farm pond. Sadekauden aikana se täyttyy vedellä, jota lehmät voi juoda ja naiset käyttää pyykkien pesuun. Takana näkyy se mäki jota pitkin vesi valuu alas. Tämänkin ympärille on istutettu kasveja jotta vesi ei kuluta kumpuja (ja koko rakennelmaa) maahan. Oikealla on peltoja, joista en nyt laita kuvia kun tähän aikaan vuodesta ei ole mitään kasvejakaan.

Peltojen viereen on muuttanut asukkaita projektin ja viljelymahdollisuuksien myötä. Talot ovat siis uusia, vaikkakin nyt olivat tyhjiä (keskellä työpäivää). Taloja ympäröi ojia ja kasveja kuten kaikkea muutakin. Vesi ei pääse tulvimaan koteihin niin helposti ja jotkut puut tuottavat hedelmiä.

Sen jälkeen seurattiin HiH autoa tällaista tietä ("No road Madame, only narrow way!") pitkin...

Kunnes saavuttiin tälle kuopalle. 10 päivää sitten alettiin kaivaa tästä farm pondia, jonka pitäisi valmistua sinä aikana kun minä olen vielä täällä. Kun kuoppa täyttyy vedellä, tuo keskellä oleva puu näyttää varmasti todella somalta!

Oli kyllä hyvä käydä paikan päällä katsomassa mistä oikeastaan on kyse, sillä kirjoista ja netistä voi oppia vain rajatun määrän. Parin tunnin vierailun lopussa rupesimme keskustelemaan siitä, mitä minä voisin tehdä, joka oli jäänyt kaikille aika epäselväksi. Mageswaran odotti minun kertovan mitä teen, ja minä taas odotin häneltä samaan kysymykseen vastausta. En minä ole koskaan edes käynyt mitään kurssia tästä aiheesta, joten hän varmaankin tietää paremmin mistä olisi hyötyä. En kuitenkaan ihan huvin vuoksi haluaisi tutkia ja selvitellä, vaikka se ihan mielenkiintoista olisikin. Päädyttiin siihen, että aluksi käytän pari viikkoa aiheeseen tutustumiseen. Minä luen kirjoja ja hän lähettää minulle erilaista dataa ja materiaalia projektiin liittyen. Näiden perusteella päätän mitä aihetta haluaisin tutkia ja voin laatia kysymyksiä ja tavata kyläläisiä. Ja sitten kirjoitan jostain jotain, jotakin varten. Saa nähdä.

Terveisiä Tamil Nadusta

Minulla on hyvin asiat kun olen ainut blogin kirjoittaja eikä kukaan valita kun en kirjoita terveisiä Mäkistä, vaan jostain aivan muualta, kuten nyt Tamil Nadusta. Päinvastoin siitä ehkä ennemminkin riemuitaan että kirjoitan edes jotain.

Lähdettiin Helsingistä maanantaina aikaisin aamulla matkaan. Olen huomannut, että matkustaminen vanhempien kanssa onkin aika mukavaa kun niiltä löytyy erilaisia kortteja millä pääsee loungeen nauttimaan ilmaisesta ruoasta. Lontoossakin aika meni vilahduksessa siellä istuskellen, kun yleensä vitkastelen jossain ravintolassa ja kierrän terminaalia edes takaisin. Vai onkohan se sittenkin huono asia kun ei tule lentojen välissä käveltyä niin paljon? Joka tapauksessa matka meni mukavasti vaikka jouduinkin tyytymään ekonomi-luokkaan enkä saanut shamppanjaa. Sain tyhjän penkin viereeni, nukuin suurimman osan ajasta ja ehdin katsoa pari hauskaa leffaakin.

Saavuimme sitten aamulla ennen auringonnousua tiistaina (päivästä oli tosin epävarmuutta iltaan asti). On tähän maahan ja maan tapoihin totuttelemista, vaikka olenkin ennen käynyt ja kaikki vanhempien blogiteksit lukenut. Äidillä oli heti paljon puuhaa kun Anithat ja Prabhat kertoilivat mitä kaikkea on tapahtunut ja tulee tapahtumaan ja kyselivät... en edes tiedä mitä, en pysynyt kärryillä. Kotirouvana oleminen vaikuttaa todella rankalta puuhalta.

Onhan tämä ihan oma maailmansa. Sen lisäksi ettei tiedä miten palveluväkeen kuuluu suhtautua (tosin se on kai lopulta ihan sama), ei muutenkaan oikein tiedä miten kuuluu käyttäytyä. Kun tultiin oli jotkut "filmikuvaukset" käynnissä naapuritalossa ja mentiin sitä touhua ihmettelemään. Ennen kuin huomasinkaan, oltiin jo kuvauspaikalla ja kerrottiin, että äsken ohi kulkenut oli kuuluisa näyttelijä. Onpa noloa ettei mitenkään reagoitu, eikä edes selvinnyt kuka se niistä oli vaikka kuinka koitettiin tarkkailla kuka niistä tyypeistä näyttäisi julkkikselta. Kielikin on vaikea. Alussa en välttämättä edes tajunnut että kuski puhui englantia, ja itsekin rupesin heti puhumaan yhtä huonosti ääntäen. Mutta kaikkeen tottuu, kyllä tästäkin tulee arkea äkkiä. Täällä ollaan nyt kaksi päivää oltu ja tuntuu että ollaan touhuttu kauheasti vaikkei olla juuri mitään tehty. Käyty syömässä ja jalkahoidoissa ja vaatekaupassa ja klubilla uimassa.

Kyllä tuntuu kuitenkin siltä, että asiat on mennyt tässä parempaan suuntaan siitä kun viimeksi kävin. Nyt on saatu klubiin jäsenyydet (jopa minulle), on kaksi autoa ja kuskia käytettävistä, monta uutta ravintolaa tiedossa, palvelusväki tunnetaan paljon paremmin, "oikea" pukeutumistapa on selvinnyt, ja ostosmahdollisuudetkin ovat lisääntyneet (olen jo käynyt ruokakaupassa ja kahdessa ostoskeskuksessa, vaikka muistelisin että viimeksi väitettiin ettei kumpiakaan ole olemassa).

Vielä ei ole kuulunut Hand in Handista, joten en tiedä mitä täällä olen varsinaisesti tekemässä. Mutta ihan hyvä että nyt on ollut hetki tottua ympäristöön.

Ai juu

Niin siis tosiaan, olen nyt Suomessa. Toukokuun vietin Kanadassa kampuksen farmilla töissä lehmien parissa, ja viikon vanhempien vierailun jälkeen tulimme yhtä matkaa tänne. Sen jälkeen melkein suoraan 10 päivän purjehdukselle, joka oli aivan ihanaa. Nyt olen vielä hetken Helsingissä ja maanantaina kesän 3. vaihe alkaa ja jatkamme Äidin kanssa matkaa Intiaan.

Ajokortti

Ajokortin saaminen ei ole mitään ihan helppoa hommaa! Kaksi vuotta sitten aloitin kesällä autokoulun, johon kuului teoriatunteja, ajon opetusta, liukasradalla harjoittelua, papereiden täyttelyä ja lähettelyä... Oltiin varoitettu, että poliisilla kestää aika kauan käsitellä hakemuksia, ja niin kestikin, enkä saanut korttia kesän aikana. Sen takia piti tulla Suomeen käymään lokakuussa jotta pääsisin ajokokeeseen, joka meni lopulta ihan hyvin ja sain väliaikasen ajoluvan - siis paperilapun jossa luki että olen oikeutettu ajamaan. Jouluna sain sitten varsinaisen kortin.

Se ei kuitenkaan riitä, vaan kahden vuoden sisällä on suoritettava 2. vaihe, jotta saa pysyvän kortin. Tähän kuuluu pimeäajo, ajon arviointi ja rataharjoittelu.

Toissapäivänä kävin siis pimeäajossa, joka tapahtuu simulaattorilla autokoulussa. Ensin on harjoituksia, joissa opitaan mitä ja miten valoja kuuluu käyttää pimeällä jos on ohittamassa, ohitettavana, pysähtymässä, jne. Ne eivät menneet kovinkaan hyvin - osuin pariin peuraan ja ihmiseen, enkä aina totellut annettuja ohjeita. Syytän kuitenkin simulaattoria, joka oli mielestäni aika vaikea ajettava. Se ei tunnu yhtään oikealta autolta, en aina ehtinyt katsoa mitä ohjeissa kerrottiin, vaihteiden käyttö stressasi, ja mulle oli jotenkin haastavaa se simuloitu ympäristö. Oikeassa autossa ja oikeassa maailmassa luulisin osaavani paremmin... Lopulta rupesi kuitenkin sujumaan ja arvioitu osuus meni ihan hyvin.

Eilen oli sitten arvioiva ajo, joka piti suorittaa autokoulun manuaalivaihteisella autolla. Olin tästä suorastaan kauhuissani, etenkin kun sain tietää, että oikeastaan olisi voinut käyttää omaa automaattivaihteista, tai varata ajan Kamppiin. Sen takia päätin käydä lainaamassa Ukin autoa, jotta saisin kokeilla muistanko edes miten manuaali auto toimii. Muistin kyllä jotenkutin, mutta jännitin silti kamalasti. Opettaja kuitenkin rauhoitteli minua ja kertoi ettei kyseessä ole mikään koe, ja yritetään välttää ruuhkaisimpia paikkoja. Kaikki sujui kuitenkin tosi hyvin, oikeastaan paremminkin kuin koskaan ajotunneilla tai edes ajokokeessa.

Tämän jälkeen lähdin perheen omalla Lexuksella ajelemaan Vantaalle, jossa tapahtuu rataharjoittelut. Aluksi oli pari tuntia opettajan juttuja, ja selitettiin mitä päivällä tullaan tekemään. Sen jälkeen kaikki minä ja loput oppilaat (meitä oli 24) lähdettiin kukin omassa autossa liukkaalle radalle, jossa meidät oli jaettu neljään ryhmään. Jokainen sai radiopuhelimen, josta tuli ohjeita. Ensin ajettiin eri nopeuksilla jyrkkään käännökseen ja koitettiin jarruttaa mahdollisimman pian osumatta tötteröihin. Lexus suoriutui tästä aika huonosti, aluksi sitä paitsi hätäännyin sen piippailuista ja jarrujen ääntelystä, ja ylikompensoin kääntämällä rattia turhan paljon. Kun vauhti oli alle 30km/h, auto oli jotenkin hallittavissa. Muissa harjoituksissa sujui paljon paremmin, ja tuli huomattua kuinka suuri ero on kun vauhtia tiputtaa edes pikkasen, ja että hallittavuus on oikeastaan parempi kun ei edes yritä käyttää jarruja. Parin tunnin harjoitusten jälkeen meille vielä esitettiin kuinka suuri ero jarrutusmatkassa on kun tulee äkkipysähdykseen 40km/h verrattuna 50km/h. Jälkimmäisessä jalankulkija kuoli. Sen jälkeen jatkettiin opetusta sisälle, missä kerrattiin lisää näitä jarrutusjuttuja ja mitä pitää tehdä erilaisissa tilanteissa. Lopuksi vielä kaksi ihmistä sai testata miltä törmäys tuntuu jos auto liikkuu pelkkää kävelyvauhtia - ei näyttänyt ihan mukavalta, puhumattakaan miltä tuntuisi jos liikkuisi autovauhtia... Viimeisessä huoneessa oli auto, joka kiersi akselilla ylösalaisin, jotta sai kokeilla miltä tuntuu olla katollaan olevassa autossa ja miten sieltä ryömitään ulos. Tästä olin kuullut ja tiesin haluavani kokeilla, ja onneksi suomalaiset ovat kunnon tuppisuita niin ei ollut vaikeata päästä vapaaehtoiseksi.

Etenkin tästä ratajutusta oli minusta aika paljonkin hyötyä, ja olisi ihan hyvä kaikille auton omistajille päästä testailemaan oman auton hallittavuutta ja jarruja kontrolloidussa ympäristössä. Sitä paitsi se oli aika hauskaa. No nyt on vihdoin nuo kaikki suoritettuna ja olen saanut lapun, joka pitää vielä viedä poliisille. Sen jälkeen kai vihdoin saan sen lopullisen ajokortin.

Chicken run

Eilen tuli taas tehtyä jotain kummallista, mitä en ole ikinä ajatellut tekeväni. Pomo kysyi olisiko aamulla aikaa tulla kanalaan siirtelemään kanoja. Olin kuullut kauhutarinoita siitä, kuinka inhottavaa puuhaa se on, pitää raahata rääkyviä kanoja jaloista ja välillä alkaa oksettaa. Myönnyin tietysti kiltisti, eikä se ollut yhtään niin kamalaa kuin ajattelin.

Munantuotantoa varten olevat kanat rupeavat olemaan huonossa kunnossa vuoden ikäisinä, joka näkyy selvästi munan koossa (broilerit on erikseen, ne on herkullisen näköisiä ja elää muistaakseni n. 2kk). Siispä kerran vuodessa kanala tyhjennetään ja kanat viedään teurastajalle. Kaksi tuntia kesti tyhjentää kaikki häkit (yhteensä varmaan nelisensataa kanaa). Pari ihmistä veteli kanoja häkeistä ja ojensi kanakimppuja käteen - niin että molemmassa kädessä roikkui neljä kanaa ja jaloista pidettiin kiinni. Yllättäen kun kanat oli ylösalaisin, ne ei pyristelleet juurikaan, ja vain pari yritti nokkia vaatteita. Kuulostaa raa'alta, mutta ei niitä lintuja oikein säälinytkään.

"Anyone feel like chicken fingers tonight?" "These aren't good enough quality for that.. except maybe McDonald's chicken nuggets."

Ja tänään pomo puhui eräästä lehmästä, joka on ollut sairaana: "If she gets worse, Monsoon may end up at McDonald's."

Done!

Nyt on tämäkin kouluvuosi sitten virallisesti ohi. Tänään aamulla oli evoluution koe, joka tuntui menneen ihan hyvin. Vuoden viimeiset tentit ovat vähän kuin myrsky, ja niiden jälkeen on aika sekava olo. Viimeinen viikko on kulunut kirjojen ja muistiinpanojen ja kynien parissa. Maanantaina joku kysyi "miten meni viikonloppu?," ja jouduin miettimään tovin koskakohan viikonloppu mahtoi olla. Kämppäkin on ihan myllerryksessä kun muistiinpanojen määrä vaan kasaantuu ja lopulta lattia on täynnä paperia. Sitten kuitenkin tuntuu niin puhdistavalta kun saa heittää kaikki "turhat" paperit pois (ei kovin ympäristöystävällistä!) joka kokeen jälkeen. Välillä hätäännyn kun tuntuu siltä että pitäisi lukea johonkin, ja silloin on kiva muistaa että nyt on "kesä" :)

Huomenna on viimeinen koe ja sitten alkaa kesä!! En ole viime viikkoina tehnyt juuri muuta kuin lukenut, enkä ole edes ajatelllut blogia. Kohta tulee jotain juttua varmasti! Nyt vaan kerron että eilen satoi lunta. Täällä oli kuukausi sitten +28° ja eilen oli kaikki tulppaanit lumen peitossa. Hyvin kummallista. Kaikki on nyt sulanut pois ja viikonlopuksi luvattu 20°.

Huomisen koe on evoluutio, luin äsken muistiinpanoista tämän:

A U.S. survey in 2001-2002 showed that:

more than 25% of the population of the United States believes in witches

41% believe in possession by the devil

45% believe that alien beings have been on Earth

over 50% believe in extrasensory perception (ESP)

even among those with a college education, only 16.5% believe that humans are a product of evolution.

Jännä.

Varis ja pöllö

Ihan pieni "jännä" juttu minkä opin vähän aikaa sitten luennolla. Harva meistä on varmaan miettinyt, miksi pöllöt ovat sen värisiä kuin ovat. Nehän ovat hereillä lähinnä yöllä ja varhain aamulla, jolloin ei tarvitse sulautua ympäristöön, koska mikään eläin ei muutenkaan näe juuri mitään. Pöllöjen väritys on silti naamioitumista varten, suojaväri variksien varalta. Varis ja pöllö on perinteisiä vihollisia (kuin kissa ja hiiri? Jänis ja kilpikonna?) - varikset ei yksinkertaisesti siedä pöllöjä alueelleen. Jos varis näkee pöllön, se kutsuu kaverinsa mukaan ja yhdessä koko sakki kiusaa sitä kunnes jompi kumpi osapuoli kyllästyy ja lähtee pois. Pikkulinnut tekee tätä myös, koska keskellä päivää pöllö ei ole metsästys-tilassa - tosin niillä on ehkä suurempi riski tulla syödyksi. Ensi kerralla kun kuulet tai ison joukon variksia rääkyvän keskellä päivää, voit todeta että ne ovat todennäköisesti löytäneet itselleen pöllön kiusattavaksi.

Muutkin kuin pöllöt saavat varoa variksia - tässä varikset jahtaavat haukkaa.

Olen ruvennut muuten kunnioittamaan variksia (ja muitakin lintuja) todella paljon, vaikka ennen ne ovat tuntuneet jotenkin inhottavilta. Varikset ja korpit on mitä viisaimpia eläimiä, osaavat tehdä vaikka mitä. Heittävät pähkinöitä tielle niin, että autot ajaa päältä ja rikkoo kuoren, ja osaavat tehdä koukun suorasta välineestä nostaakseen herkun putkilosta. Tietysti varisten viisaudesta on ihmisille harmia, kun osaavat myös murtautua roskiksiin ja kuulemma myös varastaa kaloja nostamalla kalastajan siiman vedestä.

Kauden viimeinen laskettelu

En käynyt laskemassa yhtään niin paljon kuin aluksi ajattelin, kun se vie koko lauantain ja yleensä koulujutut kasaantuu viikonloppuihin. Eilen oli kuitenkin McGillin laskettelukerhon viimeinen reissu, ja mentiin Mont Saint Sauveuriin noin tunnin matkan päähän. Viimeinen viikko on ollut kylmempää, joten olosuhteet olivat nyt paremmat kuin oletin. -5° ja poutaa, lumi oli vähän kovaa, mutta ihmisiä ei ollut juuri ollenkaan eikä ollut turhan kokkareista tai jäistä. Saavuimme klo 10 ja lähtö klo 17. Seitsemän tuntia oli turhan paljon, etenkin kun paikka oli aika pieni, joten iso osa ajasta kului kaakaolla, aurinkotuoleissa istuen. Kiva matka, kiva paikka, vähän kuin Camelback (mitä siitä muistan), joka muuttuu vesipuistoksi kesällä. Paras oli kuitenkin ehkä se, että meidät Macdonald-kampukselaiset vietiin kotiin ensin, joten säästyimme 1,5 tunnin ruuhkaisesta matkasta keskustasta takaisin. Eikä kukaan keskustasta ollut koskaan nähnyt meidän kampusta, ehkä se oli niillekin ihan kiva nähdä.

Elämää lehmien parissa

Huhtikuu alkaa viikon päästä. Mitä ihmettä??? Taas on aika kadonnut jonnekin ihan huomaamatta. Viimeksi kirjoitin, että olin aloittamassa työt farmilla, nyt olen ollut siellä jo useamman kerran. Ensimmäiset pari viikkoa kävin kolmisen kertaa viikossa, jotta oppisin mitä siellä tehdään, ja nyt olen sopinut että käyn töissä maanantaisin kunnes koulu loppuu. Tällä hetkellä ei ole sen enempää tarvetta.

Maanantaisin ajan siis koululle jotta pääsen heti koulun jälkeen (14.30) farmille. Normaalisti iltavuoro alkaisi klo 12 tai 13, mutta tällä hetkellä en pääse aiemmin, joka ei nyt haittaakaan koska iltavuorossa on kaksi muuta joka tapauksessa. Olen farmilla maitopuolella, eli työskentelen vain lehmien parissa. Meillä pidetään n. 80 lehmää, joista osa on aina raskaana, vasikat ovat ulkona ja nuoret lehmät ja sonnit erillisissä huoneissa. Tämä on tutkimusfarmi, jossa päätavoitteena on tuottaa mahdollisimman paljon maitoa. Kuulin juuri että meillä on Kanadan tuottoisimpia lehmiä. Tekemiset vähän vaihtelee riippuen päivästä, ajasta, mitä haluaa tehdä, kuka muu on töissä, jne. "Maitovuorossa" ensin siivotaan nuorten lehmien karsinat; laitan automaattisen lastan päälle joka työntää liat viemäriin, ja katson ettei kukaan jää alle. Sen jälkeen "scrape down", eli lypsävien lehmien karsinoiden nopea siivous. Pitää vaan katsoa, ettei karsinoissa ole mitään märkää, ja lastalla työntää kaikki ulosteet viemäriin (karsinoiden takana on ritilät, joiden alla viemäri).

Sen jälkeen voi aloittaa maitohuoneessa. Lypsämislaitteet, desinfiointiaine, paperia, roskis laitetetaan kärryihin, putki kiinnitetään maitosäiliöön, ja lypsäminen aloitetaan neljältä. Lypsämässä on yleensä 2-3 ihmistä, ja käytössä on 8 laitetta. En ollenkaan tiennyt mitä odottaa lypsämisestä, se vaatii harjoittelua mutta on oikeastaan aika hauskaa. Ensin pitää puhdistaa utareet ja käsin lypsää jotta näkee onko maidossa mitään epäpuhtauksia. Sen jälkeen kone kiinnitetään putkiin, laite päälle ja utareihin kiinni. Sen jälkeen voi siirtyä seuraavaan lehmään kunnes laite irroittaa itsensä tai lehmä potkii sen pois. Joskus sattuu kohdalle huonotuulinen lehmä, joka potkii laitteen pois 5 kertaa, ja joka kerta laite pitää puhdistaa ja aloittaa uudestaan. Ja varoa ettei tule kaviota kasvoihin. Viimeisenä lypsetään tuoreet lehmät, jotka ovat juuri synnyttäneet. Niiden maito ei mene tankkiin, vaan erilliseen paaliin vasikan juotavaksi. Lypsämisen jälkeen kärryt puretaan ja maitohuone laitetaan taas kuntoon, kaikki välineet putsataan ja laitetaan putkien ja laitteiden pesu päälle. Lopuksi vielä pitää laittaa ruokaa lehmille, katsoa että kaikkialla on "siistiä", ja ovet on lukossa. Ja päivä loppuu joskus 9 ja 10 välillä.

Toisessa vuorossa autetaan lypsämisessä, mutta sillä välin kun toinen hoitaa maitohuonetta, syötetään/juotetaan vasikat heti alkuun. Jotkut vasikat saavat ternimaitoa pullosta, sitten maitoa tai tekomaitoa pullosta, ja lopulta opetetaan juomaan ämpäristä. Ämpäristä juominen onkin yllättävän vaikea asia pienelle vasikalle, niille on vaistomaista imeä, joten pitää tunkea sormet suuhun ja houkutella suu ämpäriin jossei vasikka ymmärrä muuten.

Jääkiekko

Eilen oli viimeinen päivä olympialaisia, ja kanadalaiset voittivat miesten kultaa jääkiekossa. Oikeastaan naisten ja miesten mitalijärjestys oli sama - Kanadalle kultaa, USAlle hopeaa ja Suomelle pronssia. Yleensä en seuraa urheilua hirveän tarkkaan, mutta nyt olin onnellinen että näin ainakin mitali-ottelut. Tietysti Suomi tulee ykkösenä, mutta Kanadaa oli helppo kannustaa ainakin täältäpäin, etenkin USAa vastaan (minusta on niin tylsää kun ne aina voittaa kaikessa). Matsin jälkeen telkkarissa näytettiin kaupunkeja ympäri Kanadaa ja miten ihmiset juhlivat kaduilla. Kyllä Kanada ansaitsee jääkiekon kullan. Etenkin tänä vuonna Vancouverissa. Unohdin kokonaan Suomen tilanteen ja nautin siitä, että kansa riemuitsi joukkueensa puolesta. Jotenkin tuntuu ettei Jenkeissä ihan arvosteta lätkää samalla tavoin, eikä normaalikansa sitä seuraa. Täällä alkoi luennotkin hyvään sävyyn, kun joka proffa mainitsi Kanadan voiton alussa, ja joka luokka vastasi riemuiten. Vain pari ihmistä myönsivät etteivät olleet katsoneet peliä. Joku amerikkalainen vielä kertoi että oli ollut baarissa katsomassa matsia amerikkahuivi päässä, mutta kun USA hävisi, kaikki kanadalaiset olivat kamalan ystävällisiä ja pahoittelivat että harmi kun sun joukkue hävisi. Tietysti saattaisi olla vähemmän mukavaa porukkaa jos Kanada olisi hävinnyt, mutta tuntuu niin kanadalaiselta olla aloittamatta mitään tappelua.

Kuukausi sitten kukaan kanadalainen ei ollut voittanut olympiakultaa kotimaassaan. Nyt Kanada pitää ennätystä. Eniten kultaa, ei pelkästään kotimaassa, vaan ylipäätään talviolympialaisissa. That'll do.

Loma

Tuli pari kysymystä siitä, mitä olen tehnyt loman aikana. Nyt loma on oikeastaan ohi, viikko meni lentäen vaikken oikeastaan tehnyt paljoakaan. Lähes kaikki lähtivät kotiin lomaksi, ja Ste Annessa oli vain muutama tuttu. Tämä oli oikeastaan ihan hyvä kun ei ollut mitään bileitä, vaan keräännyttiin pari kertaa pienellä porukalla syömään ja juttelemaan, joka on mielestäni paljon mukavampaa.

Yhtenä iltana päätin mennä elokuviin katsomaan Avatar-leffan. Aluksi en ees ollut ajatellut mennä katsomaan sitä, mutta yhtäkkiä kaikki puhuivat siitä ja 3D-efekteistä ja leffa nousi hetkessä maailman tuottoisimmaksi. Päätin siis käydä tällä viikolla katsomassa sen, kun tuntui olevan sopivasti aikaa, eikä kukaan tuntunut haluavan nähdä kolmen tunnin leffaa uudestaan. Sain kuitenkin värvättyä kaverin mukaan, vaikka Mike olikin nähnyt leffan aikaisemmin. Pakko myöntää, että 3D ja se elokuvan koko maailma ja maisemat olivat vaikuttavia, mutta minäkään en menisi katsomaan sitä toista kertaa. Tuli sitä paitsi mieleen pari muuta leffaa, etenkin Ferngully, 1992 piirretty, jonka tarina on pääosin täsmälleen sama.

Olen ollut yhteydessä koulun farminjohtajaan pari kertaa työmahdollisuuksista, mutten ole saanut mitään vastausta. Kaveri joka on farmilla töissä, kertoi minne kannattaa mennä CV kädessä ja ketä pitää pyytää. Eilen noudatin neuvoja ja yllättäen molemmat Gregin mainitsemat ihmiset olivat paikalla. Aluksi vaikutti siltä, ettei minulle löytyisi mitään tänä vuonna, kun farmilla on paljon opiskelijoita jo töissä ja ainut tarve olisi tiistaisin iltapäivällä, jolloin mulla on labra. Jotenkin lopulta päädyttiin siihen, että menen farmille tiistaina labran jälkeen, aloitan koulutuksen ja sitten katsotaan miten aikataulut järjestyy. Ehdin vielä käydä hakemassa sosiaalivakuutusnumeron, jotta voin saada palkkaakin. En oikeastaan tiedä mitä tulen tekemään, mutta eipä sillä ole hirveästi väliäkään minulle. Gregiltä olen kuullut vain positiivisia asioita farmista ja etenkin lehmistä, jonka perusteella uskon että viihdyn. Saapa nähdä!

Noin muuten en ole tehnyt paljoakaan. Kävin mallissa leikkaamaassa hiukset. Aluksi tuntui kamalalta kun 15cm lähti pois, mutta olihan ne aika järjettömän pitkät.. Olen käynyt syömässä, tehnyt koulujuttuja, nukkunut pitkään, katsonut leffoja ja sarjoja. Ja olympialaisia. Kellään tutulla ei ole telkkaria, mutta netistä löytyy suoralähetyksenä kaikki tapahtumat, joka on hyvä koska voi mennä takaperin ja nähdä kaikki tärkeimmät kohdat jos myöhästyy alusta. Kaikki oikeastaan ovat katsoneet olympialaisia omissa oloissaan, enkä totta puhuen tiedä miten ihmiset ovat reagoineet mihinkin. Sen voin kuitenkin sanoa, että täällä seurataan olympialaisia tarkkaan ja tunteita nostavat mainokset alkoivat jo 1,5 vuotta sitten. "Who will be the first Canadian to win gold on Canadian soil?.. I believe, do you believe?" No totta vieköön I believe! Mainokset olivat todella vakuuttavia ja tuli selväksi, että kanadalaiset olivat päättäneet onnistuvan näissä olympialaisissa. Ja miksikäs ei, kuuluisihan talviurheiluissa pärjätä sellaiset maat joissa niitä harrastetaan. Kanada on vielä sen verran iso että sen pitäisi pärjätä (verrattuna pieneen Suomeen, joka ei tunnu onnistuvan vaikka kuinka hiihdetään ja pelataan lätkää pienestä pitäen). Laitan olympialaiset päälle lähinnä kun teen töitä ja jos on ollut joku lätkämatsi jonka haluan katsoa. Naisten pronssivoitto oli hienoa katsottavaa, mutta tunnelma latistui taas eilisen USA-matsin myötä. Täällä ketään ei tietysti kiinnosta miten Suomi pärjää, mutta onneksi netistä löytyi yhtä tuskaantunutta seuraa suomalaisista kavereista.

Toivottavasti tänään menee hyvin eikä leijonia tarvitse hävetä enempää...

Huh!

Tänään oli tarkoitus mennä ratsastamaan, mutta sää ulkona yllätti! Talli ei ole kaukana, matka yleensä kestää 20-30min riippuen ruuhkasta. Tunnit on torstaisin klo 18.30, mutta lähden viiden maissa että ehdin harjata ja satuloida hevosen; tämä on tietysti melkein pahin ruuhka-aika poispäin keskustasta. Tälle viikoksi on luvattu samanlaista keliä, 1-3° ja lunta. Ja tosiaan, kun astuin ulos, ulkona on +1°, tuulee ja sataa valtavia lumiklönttejä. Toisin sanoen on märkää, liukasta, eikä näe paljon muuta kuin lunta. Tänään olin erityisen halukas mennä ratsastamaan kun on loma eikä mitään rutiinia, mutta totesin että parin tunnin päästä on pimeämpää ja todennäköisesti pakkasta. Käännyin ympäri ja nyt istun tässä kirjoittamassa blogia ratsastushousut päällä. Ehkä katson jonkun leffan ja käyn läpi integraalilaskentaa..

Koulujuttuja

Heipä hei taas! Mahdan olla maailman huonoin bloggeri ja pahoittelen siitä ihan valtavasti. Aika on kulunut täällä mahdottoman nopeasti, etenkin kun kokeet alkoivat kuun alussa. Käyn nyt neljää kurssia (syksyllä oli viisi), ja koulun puolesta ainakin vuosi on alkanut hyvin. Sain tällä viikolla 3/4 koetta takaisin, ja tänään alkoi kevätloma, joka tarkoittaa että lukukausi on puolessa välissä, joten ajattelin vihdoin käydä läpi mitä nyt opiskelen.

Evolution and phylogenetics on yksi peruskursseista, joka kuuluu melkein kaikkien ohjelmaan. Koska oikeastaan kaikki luonnossa perustuu evoluutioon, sitä käydään läpi melkein kaikilla kursseilla, joten käsitteet ovat olleet tähän mennessä tuttuja. Tämä kurssi on kuitenkin mielenkiintoinen koska perehdytään vähän tarkemmin lajien kehitykseen ja käydään läpi erilaisia oikeita esimerkkejä. Opettaja on nuori, ehkä 30v, ja tekee käsittääkseni jotain tutkimusta koululla, joka sopii ihan hyvin tällaiselle vähän "yksinkertaisemmalle" kurssille. Koe oli ihan reilu, vaikka opettaja haki jotain tiettyjä sanoja jotka jäivät multa puuttumaan. 79% on kuitenkin McGillissä todella hyvä ja B+/A- raja sopii mulle ihan hyvin.

Lainaan suoraan kokeesta pari mielenkiintoisempaa vastausta:

In the 1950's, pollution from a battery factory caused cadmium and nickel levels in the Foundry Cove in New York to be the highest in the world. Genetic resistance to these heavy metals arose in the Foundry Cove worm population within 30 years. As an experiment, non-resistant worms from the South Cove population were raised in low levels of nickel, and after only 3 generations, the population was 2/3 as Ni-resistant as the Foundry Cove population. In 1995, the Foundry Cove was cleaned of heavy metal pollution, and by 2002 the whole worm population had lost its resistance. Tämä siis esimerkkinä siitä, miten evoluutio voi tapahtua nopeasti ja jopa silminnähtävin.

Male swordtail fish have a long sword-like tail that gives them an advantage in mate selection, as females prefer males with longer and more elaborate tails. They are very closely related to platyfish, which have simple caudal fins (pyrstö). In an experiment, swordtail caudal fins were surgically attached to platyfish males, and without exception, females preferred the males with sword-tails despite there being no pre-existing sexual selection for elaborate tails. The same types of results have been found especially in birds, where females prefer males with elaborate head feathers. Tämä esimerkki kuvastaa taas sitä, miksi monissa eläinlajeissa uros on näyttävä/iso/värikäs. Joskus värikkyys kuvastaa terveyttä, esimerkiksi hyvä ruokavalio värjää jotkut kalat (karpit) oransseiksi, kun taas

jonkun linnun kasvot ovat kirkkaamman keltaiset mitä vähemmän bakteereja. Joskus taas naaraat yksinkertaisesti mieltyvät harvinaisempaan ulkomuotoon (rare-male effect).

Kaksi muuta kurssia pohjautuu vahvasti evoluutioon, joka on etenkin lukemisen kannalta hyvä asia. Eläintieteen kurssi (organisms 2 on vähän epämääräinen nimi kurssille) on ehkä muille vähemmän mielenkiintoinen, enkä siitä paljoa aiokaan kertoa. Kurssilla koitetaan oppia jotain kaikista eläimistä. Ei mennä laji-tarkkuuteen, mutta opitaan erottamaan luokkia toisistaan - mikä tekee nilviäisen, mikä erottaa sienieläimen polttiaiseläimestä, missä vaiheessa eläimillä rupee olemaan pää ja sisäelimiä..?

Etologia on kuitenkin ehdottomasti lukukauden paras kurssi. Etologia on siis eläinten käyttäytymistiede, ja minusta ihan äärettömän mielenkiintoista. Eläinten käyttäytymistä on helppo tulkita ihmisen näkökulmasta, ja sanoa että mangustit pitävät huolta toistensa pennuista rakkaudesta tai koira juoksee jäniksen perään koska se haluaa leikkiä. Usein käyttäytymiselle on kuitenkin joku merkityksellisempi tarkoitus, joka selviää jos tutkii historiaa ja (kas kas!) lajin ja tavan evoluutiota. Yleensä käyttäytymistavat maksimoivat yksilön eloonjäämistä ja lisääntymismahdollisuuksia. Ryhmässä elävät eläimet tekevät niin, koska kuolisivat muuten (muistaakseni n 70% ryhmästä poistuneista mangusteista kuolee), ja usein kaikki ryhmässä ovat sukua toisilleen, joten vahvin pari voi pitää huolen lisääntymisestä "muiden puolesta", koska heillä on yhteiset geenit. Ampiaiset ovat ehkä paras esimerkki tästä, ja useimmat meistä (teistä) varmaan tietääkin että kuningatar on ainut ampiaispesän lisääntymiskelpoinen naaras. Koira on tietysti suden jälkeläinen, ja useat tavat ovat jääneet jälkeen mm. leikkinä. Kun koira näkee jäniksen, sen luonnollinen reaktio on juosta perään, riippumatta siitä kuka on remmin toisessa päässä tai mitä jäniksen ja koiran välissä on. "Fixed action pattern is a chain of reactions caused by a stimulus, which runs to completion regardless of other factors." Tässä tapauksessa virike on jänis, mutta lelulla voi yhtä hyvin olla sama vaikutus, joskus jopa vahvempi. Toinen puoli etologiaa on oppiminen, joka on myös tosi mielenkiintoista. Jopa kaikkein yksinkertaisimmat eläimet voivat oppia vähintään totuttautumaan ärsykkeeseen, ja onhan se tietysti loogista, sillä oppiminen auttaa aika paljon elämässä. Jos kana pelkää kaikkia lentäviä lintuja, se ei koskaan uskalla tehdä mitään, mutta jos se oppii että vain haukkaa kannattaa pelätä, hyöty on varmaan selvä. Kuten sanottu, etologia on ollut äärettömän kiinnostavaa ja voisin varmaan puhua siitä ikuisuuden, mutta jätän tämän kuitenkin tähän.

Tässä vielä pari linkkiä videoihin, joita olemme katsoneet luennoilla:

http://www.youtube.com/watch?v=LGBqQyZid04

http://www.youtube.com/watch?v=-euMlL9O1Kc

Tämä on siis harvinaisen eläinpainotteinen lukukausi, mutta vastapainoksi minulla on vielä integraalilaskennan kurssi. Siitä ei ole juuri mitään kivaa kerrottavaa, mutta ensimmäisestä kokeesta tuli 90%, joka on kuitenkin huomattavasti parempi tulos kuin freshman-vuonna.

Update

Laskettelu meni todella hyvin viikonloppuna. Matka oli kylläkin aika pitkä. Lähtö kampukselta oli siis 5:45 ja olimme perillä Mont-Sainte-Annessa Quebecin lähellä vähän 10 jälkeen. Lähtö oli neljältä, joten oli aivan tarpeeksi aikaa tutkia rinteitä ja laskea, ja olosuhteetkin olivat aivan mainiot! Aurinko paistoi suurimman osan ajasta ja ilma oli -2 ja +2 välillä, 66/66 rinnettä oli auki, eikä mäessä ollut juuri ketään. Ihmeellistä ottaen huomioon että oli niin hyvä viikonloppu. McGillistä tuli kuitenkin 4-5 bussillista, joten ihan hyvä ettei ollut täyttä. Kotimatka oli pidempi kuin tullessa, emmekä olleet täällä kunnes vasta 9 maissa, joka oli vähän ikävää koska illalla oli vielä menoa. Yksi kaveri muutti lukukaudeksi keskustaan ja piti lauantai-iltana tupaantuliaiset, joten piti lähteä takaisin keskustaan kotiintulon ja suihkun jälkeen. Kaikki kuitenkin järjestyi ihan hyvin ja oli todella mukava ilta. Tupareissa oli vain läheisempiä tuttuja, haimme lebanonilaista ruokaa ja juttelimme myöhään yöhön. Onnistunut lauantai!

Laskemaan!

Huomenta! Tänään on lauantai ja kello on 4:50 ja olen hereillä. Liityin koulun laskettelukerhoon, joka tekee retkiä lähellä oleviin laskettelupaikkoihin ja tänään on ensimmäinen reissu. Bussi lähtee tältä kampukselta 5:45, matkaa tunnin keskustan kampukseen ja sieltä lähdetään joukolla parin tunnin päässä olevaan Mont-Saine-Anneen. Tai näin ainakin olen käsittänyt...

Matkustelua (joululoma)

Joululoma tuli ja meni kamalan nopeasti. Lapsena joulukuu tuntui äärettömän pitkältä ja jo marraskuussa alkoi joulun odotus. Nyt joulukuu on täynnä koulustressiä - kaikki työt on palautettava ja loppukokeet pyörivät jatkuvasti päässä. Ennen kuin huomasinkaan, koko lukukausi olikin ohi. Viimeisen kokeen jälkeen perjantaina lähdin Ninan kanssa Connecticutiin ystävän äidin hautajaisiin. Sieltä oli tarkoitus lähteä Suomeen New Yorkin kentältä maanantaina, mutta Montreal-JFK lennon missaaminen olisikin maksanut 8000 dollaria, joten pitikin lähteä ajamaan takaisin Kanadaan jo sunnuntaina. Sitten heti maanantai aamuna lennot Montreal - New York - Helsinki. N. 16 tunnin autossa istumisen, hautajaisten, 2 lennon ja 6 tunnin lentokentällä odottelun (+2 Helsingissä matkalaukkuja odotellessa) jälkeen saavuin Helsinkiin tiistaina aamulla aivan uupuneena ja täysin valmiina murtumaan. Näin lyhyesti. Tuo koko tarina olisi varmaan parin sivun mittainen jos rupeaisin sitä kertomaan, mutta nyt olen ehtinyt toipua ja totean vaan että pääasia on, että pääsin lopulta kotiin eikä mitään aivan kamalaa tapahtunut.

En ollut pitkään Suomessa, mutta joulu meni oikein mukavasti ja ehdin välissä nähdä yllättävän tehokkaasti kavereitakin. Tapaninpäivänä lähdimme perheen voimin Itävallan Alpeille laskettelemaan, ja sekin oli onnistunut reissu. Ensimmäisen päivän jälkeen lihakset olivat jo valmiina luovuttamaan, mutta jaksettiin (minusta) ihan hyvin. Viimeisenä päivänä pystyi jopa kävelemään ilman suurempia kipuja. Loistavat rinteet, enimmäkseen upeat säät, mukava majapaikka ja hyvä seura tekivät tästä matkasta juuri sen, mitä kaipasin.

Kun palasimme Suomeen, oli enää yksi päivä ennen lähtöä. Ehdin senkin päivän täyttää ihan hyvin, mutta loma tuntui ehdottomasti liian lyhyeltä ja olisin mielelläni jäänyt vielä pariksi päiväksi. Matka takaisin Kanadaan oli melko mitäänsanomaton. Tuoreen terroristitapauksen takia turvatarkastus New Yorkin koneeseen oli tuplatehostettu. Tavallisen turvatarkastuksen jälkeen, ennen porttia oli 2 tunnin jono - jokaisen ihmisen käsimatkatavarat tarkastettiin käsi ja jokaiselle tehtiin ruumiintarkastus. Tämän takia kone oli tunnin myöhässä, mutta ehdin La Guardian kentälle hyvin ja sielläkin oli myöhästyksiä, joten ei ollut vaaraa etten olisi ehtinyt Montrealin koneeseen.

Olin siis viime sunnuntai-iltana takaisin Montrealin kodissa, ja koulu alkoi maanantaina. Nyt on ensimmäinen viikko koulua jo ohi ja arki on palannut.